Tamppausta.

...
Moi.
(MUTKU pojilla ei oo ollu kerhoa reiluun pariin viikkoon, niin ei mulla oo oikein mitään väliä millon kirjotella, enkä mää muista koskaan ottaa kameraa mukaan mihinkään ja, ja, ja, ja SITÄ PAITSI S on aina kipeenä.)
Mitä kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää, ihania jouluhulinoita pääasiassa, kipakkaa pakkasta, valvomista, siivoomista, odottamista, iloitsemista, kiukuttelua, kahvia, pukemista ja riisumista, lumen pyyhkimistä paljaalla kädellä lasten naamoilta, lohduttamista, harhauttamista, kehumista, lumienkelien tekoa, dvd:n katselua, ruuan laittoa, paketoimista, kauppalistojen kirjoittamista, niistämistä, silittämistä (EDIT:// Lukiessani postausta sen julkaisemisen jälkeen, havaitsin, että saatan vahingossa johdattaa lukijoitani harhaan edellisellä kohdalla. En siis missään nimessä viittaa vaatteiden, lakanoiden tai verhojen silittämiseen, vaan lasteni silittämiseen; päiden, selkien ja jalkojen. Huh sentään.), kutittamista, jonottamista, liukastelua, pulkassa vetämistä, pyykin pesemistä, joulukorteista ilahtumista ja jouluvalojen lisäämistä. Meillä on nyt.. ootas...  seitsemät jouluvalot ja joulukuusi. ... Niin ja tosiaan kolme huonetta ja keittiö. Semmosta.

Kaikillehan on varmasti sanomattakin selvää, että sikäli mulle sattuis jotain jännittävää tai erikoista, niin tulisin kertoonsiitä tänne välittömästi lisä-huomion toivossa, joten tästä voi päätellä, että nyt ei ole tapahtunut mitään sen suuntaista. Meillä on ollut kivoja päiviä, mutta koska on sairasteltu sen verran, ettei olla päästy juuri kyläileen tai vieraita ei ole voinut käydä meillä, eikä kerhoakaan ole ollut, niin pojat ovat hieman... helposti herpaantuvia. Mun tarttee vähän niinkun koko ajan olla valppaana, etteivät he kimpaannu ja ole toistensa kimpussa. Tämä tapahtuu lähes poikkeuksetta, jos olen esim. puhelimessa vähänkään jaarittelunomaisesti.

Mutta siis, S on ollut nyt flunssassa, mutta alkaa oleen paranemaan päin, joten hyvä kun uskallan edes facebookia avata, kun pelkään noroviruksen saapuvan kotiimme sitä kautta. Oh nou, otan mieluummin flunssan. Olen varmaan sata kertaa täällä(kin) kertonut sen meijän muutaman vuoden takaisen noro-joulun, kun me ehdimme juuri tervehtyä silloin jouluksi, mutta saimme näppärästi tartutettua siihen kaikki muut jotka olivat meitä sairastellessamme auttaneet ja siitä eteenpäin kaikki heidän kanssa asioineet ihmiset myös. Ajoimme kaikki omiin koteihinsa jouluksi, kun kukaan ei uskaltanut nähdä ketään jopa sairaalaan asti vievän (L) mahataudin pelossa, joten suurimmat sympatiani kaikille oksentajille, voisinpa käyttää kuluneiden vuosien yhtä käytetyintä fraasiani: "Se paranee kyllä."

Eilen haettiin kuusi ja tänään otettiin se sisälle ja A ja L koristelivat sen. On tosi, tosi jännä, kuinka aina kaikki mun lemppari-kuusenkoristeet sattuu oleen ale-laareissa jo koko joulunalus-ajan, joten niitä on tullut taas hamstrattua. Tänä vuonna en rajannut värimaailmaa sitäkään vähää kuin viime vuonna, ja nyt musta esim. joulunpunaisen ja pinkin liitto on aivan moitteeton. Kantavana ohjenuorana on oikeastaan vain se, ettei kuusen ole hyväksytty sinistä eikä hopeeta. Puhuin tätini kanssa taannoin tästä (jouluvalo ja) väri-innostuksestani ja päädyin(/päädyimme?) siihen, että se johtuu tästä elämänvaiheesta (Jooko? Jooko? Alkaa oleen tosi värikästä ja pelkään, etten löydä enää tietäni takaisin seesteisyyteen.), jolloin otan kaiken värikkään, eloisan, vilkkaan, menevän ja reippaan oikein avosylin vastaan, kun ei sitä voi oikein poissakaan pitää, kun värikkäät vaatteet ja lelut ja vilkas elämä kuitenkin valtaavat kotonamme alaa. Wau, okei, jo toinen käytetty fraasi tähän väliin: "Don't fight it, embrace it!". Tänään tosin tunsin jonkun rajan ylittyvän, kun jouduin laittaan parille kaverille, jotka asuvat naapureinamme viestiä, että: "Jos ihmettelette miksei ilta tänään pimene ollenkaan, niin se johtuu vaan siitä, että meijän parvekkeella on uus led-kuusi." ... Hurjan kirkas.

Jee, enää kaks yötä. Kääk. Ihan sika-kivaa!! Onks kaikki muutkin (edellä joulukalentereissaan, mutta säästäny silti 24:sen?) innoissaan? 

(Ja P.s. Kiitti kaikille (olisin sanonut yhdelle, jos olis ollut vaan yks, tai parille jos olis ollu vaan kaks, mutta kun oli NELJÄ kyselijää, niin sanon kaikille) postausten perään kyselijöille, ootte ihania. Pus moi.)

Vapaapäivä!

Ja hups vaan, sitä ollaan tyynen rauhallisesta pari viikkoa käymättä blogissa. Ihana, ihana joulunaika pitää touhukkaana, kun aina kun on vähänkään mahdollista, livahdan kaupungille hakemaan joulukoristeita ja lahjoja, joita olen edellisenä iltana sängyssä miettinyt. Ai että, musta on niin ihanaa, että menee illalla nukkuun, sit hakee oikein hyvän asennon ja alkaa miettiin jotain tiettyä ihmistä ja että mistä tämä tykkää ja mistä vois ilahtua, ihan parasta. Mulla tulee ihan heittämällä parhaat ideat aina iltaisin, kun koko koti on ihan hiljainen, A nukkuu vieressä, on pimeetä ja tiedän, että vaikka nyt lähtisi liikkeelle joku pidempikin ajatusketju, niin saan sen käytyä lopppuun ilman keskeytyksiä ja ennen kuin pojat herää. Arvatenkin siinä on sitten se huono puoli, että jos saan jonkun omasta mielestäni ihan super-hyvän idean, niin innostun niin, etten saa unta pitkään aikaan, mutta ei se mitään, on se sen arvoista. Itseasiassa on siinä sekin tylsä puoli, että jos oon jo aika lähellä unimaailmaa siinä vaiheessa, kun ajatuksen saan, tai jos herään keskellä yötä ja saan jonkun idean, niin en välttämättä muista aamulla muuta kuin sen, että "jotain mä mietin, että pitäis kirjottaa ylös". Viikko sitten yö kului miettiessä runoa mummun hautajaisiin kukkavihon mukaan ja sekin oli semmonen juttu, että en olisi päiväsaikaan ikinä edes ehtinyt tulla ajatelleeksi, että mää sen voisin itse keksiä, saati, että olisin sen saanut valmiiksi asti, mutta yöllä kaikki on mahdollista ja viime lauantaina olin hyvilläni, että siskoni luki arkun äärellä kortista mun itse vääntämän värssyn. Jostain syystä se olikin sitten super-tärkeetä mulle.

Mää olin parina aamuna tuossa menneellä viikolla ihan kiukkunen, kun mua ärsytti niin paljon, että olin kahtena iltana (ja vieläpä peräkkäisinä!) nukahtanut ihan holtittomasti joskus yhdeksän aikaan päivävaatteet (Mulla on ihan semmonen tuntemus, etten mää kyllä sanonut noita ihmisten ilmoilla käytettäviä vaatteita päivävaatteiks ennen kuin vasta lastentulon myötä.. Mitäs ne olis voinut olla? Nyt kaikki on vaan uni-, lepo- ja päivävaatteita.) päällä. Tosi rasittavaa virota yöllä hikoiluunsa, kun on kolme paitaa päällekkäin ja villasukat jalassa ja eka ajatus on, että: "-Ei hittolainen, taas mää oon nukahtanu heti poikien jälkeen ja kohta on jo aamu!", mitä ajan tuhlausta! ... Koska siis hyödyllistä ajankäyttöähän on nukkumien sijaan vatvoa yöt läpeensä kaikkia mahdollisia asioita. Ja aamulla A joutuu herätteleen mua kun jotain angstista murkkuikäistä, kun kolmannellakaan kerralla mua ei saa millään sängystä ylös ja kun lopulta saan itteni kammettua jalkeille, roudaan itseni peiton kanssa sohvalle torkkuun ja odottaan kahvikuppia saapuvaksi käteeni. "Mut mää keksin yöllä minkälaisen järjestyksen mää haluan poikien huoneeseen!".

Voi että toi pakkanen ja lumi tekee mut onneliseksi. Kaikki on taas viime aikoina ollut super-sitä ja super-tätä, pääasiassa ihanaa. Niinkuin tossa pari päivää sitten ystävällenikin kerroin, niin jotenkin musta tuntuu, että mää tunnen itseni kaikista onnellisimmaksi talvisin. Tai että mun onnellisuus-piikit ylettyy pakkasella kaikista korkeimmalle. Kun on eka ulkoillut poikien kanssa kirpeässä ulkoilmassa ja tulee sitten posket hehkuvina omaan kotiinsa, tekee villasukat jalassa jotain ruokaa jonka tuoksu täyttää koko kodin ja sit S nukkuu päikkäreitään lämpimästi peiton alla, niin se ei ihan oikeesti oo musta mitään romantisointia tai haavekuvien maalailua, vaan se on ihan sellasenaan, ihan oikeesti just täydellistä. Eikä siihen tarvittais oikeestaan mitään muuta kun se, että kun ulkona paukkuu pakkanen, niin voi olla lämpimästi omassa kodissaan ja kun sieltä lähtee ulos, niin sinne on ihana palata taas takasin. Sit sitä voi tietty vielä maustaa tulppaaneilla (ja tarpeeksi löysillä ja pehmeillä lököhousuilla). Ah. Oih. Ja voih. Mun rakkaat tulppaanit ovat tulleet takaisin. (Enkelkuoron laulua taustalla.)

Eilinen päivä oli ihana. (Ylläri.) L on ihan tohkeissaan, kun A keskiviikkona sanoi (oli sanonut siis mun vielä aamulla nukkuessa... :) ) tälle, että huomenna olisi vapaapäivä. "-Äiti! Iskä sanoi, että huomenna on vapaapäivä! Iskän ei tarvi mennä töihin, mun ei tarvi mennä kerhoon, sun ei tarvi äiti mennä (tätä kohtaa odotin mielenkiinnolla) kuntosalille (!!!) ja S:n ei tarvi mennä mun kans kuntosalin leikkipaikalle! Kaikilla on vapaapäivä!". Itsenäisyyspäivän aamuna naapurista kantautui loisto-tuuma lähteä pulkkamäkeen. Aamupäivän laskettuamme me mentiin pitkästä aikaa koko perhe ulos syömään. Yleensä ne on vähän hermoja raastavia keikkoja, kun eiväthän nuo jaksa odottaa mitään ruokaansa ja sit maistaa vähän ja haluaisivat jo lähteä pois ja kännykästä koitetaan näyttää Pingua, että malttaisivat edes hetken olla paikoillaan ja S kinkee syöttötuolissa seisoon ja L kinuaa leikkipaikalle ja sit kaatuu jo jonkun maito ja joltain tulee kakka. Mitä näitä nyt on. Aika harvoin tulee kuitenkin käytyä ravintoloissa nelistään. Eilen kuitenkin mentiin ja siis wau. Ihan uskomatonta. Kaikki sujui niin hienosti, ettei sitä oikein voinut todeksi edes uskoa, pojat söi melkein kaiken mitä toivoivatkin, yhtään mukia ei kaatunut, vessaankaan ei tavinnut mennä ja kaikilla oli alusta loppuun asti hyvä mieli. Otettiin jopa jälkkärit ja me juotiin vielä kahvitkin A:n kans! Ihan huikeeta! Ja vaikka mulla onkin tapana toisinaan paasata siitä, kuinka musta lasten ei tarvi todellakaan käyttäytyä niin hillitysti kuin aikuisten (ja osa aikuisistakin vois ottaa mun mielestä joskus aika paljon rennommin (that would be me too)), niin oli se vaan aika kiva bonus, kun tiesi, ettei meistä varmasti ollut eilen kenellekkään mitään häiriöö. Ja muutenkin koko päivä oli niin kiva. Tämmöstä tää on kun mää oon joulumielellä. Huomenna mennään sit mun kaverin kanssa testaan tätä mun harmoniaa ostoskeskukseen. (Määhän inhoon ruuhkaa ja jonottamista. Paitsi nyt kun meen siis ilman lapsia sinne, niin se jonotushan voi tuntua ihan rennon letkeeltä, kun ei tarvi kehitellä kellekkään mitään oheis-ohjelmaa jonottaessa. Jää nähtäväksi.)

Hauskaa viikonloppua kaikille!