Kemuista on selvitty. Pisti tosin hiukan vastustaen niiden juhlien kanssa, kun torstai-iltana myös S:lle nousi kuume ja hän tuli sitten vuorostaan kipeeksi, oikeastaan me kaikki kolme A:ta lukuunottamatta oltiin aika vetämättömissä fiiliksissa se loppuviikko ja maattiin vaan eri pisteissä kotia päivät pitkät. Lauantain lähestyessä alkoi tietenkin arveluttaan, että vaikka saisin itseni raavittua kasaan juhlapäiväksi, niin kuinka mahtaisi käydä poikien yökyläilyn. Fiilikset seilas taas aika vahvasti "Vitsi mää oon itsekäs - Vitsi mää oon edesvastuuton - Vitsi mää haluan silti - Vitsi mää oon huono äiti" -akselilla. Onneks pe-la yö meni sen verran hyvin, että uskalsin suht puhtaalla omalla tunnolla laskea pojat yökylään, kun mun vanhemmat heidät oman terveytensä riskeeraten (Ris-kee-raten? E-ei ehkä. No menköön.) lupasi olosuhteista huolimatta pojat luokseen ottaa. Kerrassaan mahtava tunne pakata yökylään lähtijöiden mukaan a6:sen (puolet a4:sta, en oo varma mikä se on) kokoinen lappu miten pojat tulisi lääkitä illalla. Tottakai tilaa vei aika paljon myös piirtämäni kuvasarjat. ... Huoh. Olenhan maininnut, että vanhemmillani on siis yhteensä neljä lasta. Joista he ovat saaneet kaikki neljä luotsattua läpi lapsuusaikaisten flunssien.
Lauantain touhusinkin juhlapaikalle paikkoja kuntoon, pöytiä ja tuoleja roudatessa pisti hiukan puuskuttaen, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Pikkuveljenikin riensi jo hyvissä ajoin suunnitteleen ja jeesaileen. A ja mun veli oli kyllä ihan mielettömiä noitten juhlien järkkäämisessä ja millä innolla! Siis joko ne on toooosiiii hyviä feikkaan, tai sitten ne oli ihan oikeesti kemuista lähes yhtä innoissaan kuin mää. Ihania. Just silleen, että kun mää oon jo nukkunut illalla hyvän tovin, niin herään siihen, kun A tekee mun vieressä soittolistaa juhliin, pikkuveli pähkäilee vapaan pe iltansa hyviä kysymyksiä tietovisaa varten ja A kesken kauheen kiireen töissä tiivistää mun hommaamat puuvadit vesitiiviiksi ja juoksee läpi Ikeaa whatsappailen koko ajan mulle, että: "Mitä muuta? Onko tää hyvä? Montako näitä? Haluutko tämmösiä?", kun mää istun kipeenä (ja itkuisena, kun sitä ennen yritin ekaa kertaa kipeilyn "jälkeen" mennä kauppaan ja heti tiputin kynsilakan lattialle, joka lensi mun housuille ja kengille ja sit tuli itku, kun harmitti ja oli niin huono olokin) autossa paikan parkkiksella. Aikamoista omistautumista.
Ja siis kuinkakohan monta ihmistä kyseli mun vointia ennen lauantaita ja lauantainakin. Ja siiiiiiis kuinka paljon porukkaa kävi virallisena päivänä meijän ovella/oven takana tai pisti postia. :') Porukka on ihan sekasin. On ollut aika välitetty olo ja se jos mikä on oloista ihanin. Ja ne juhlatkin onnistu tosi hyvin! Hyvänen aika! Vaikka onko tuo nyt mikään ihme, kun paikalla on toinen toistaan siistimpiä tyyppejä. Ai että. Nää on tosiaan ihan ekat juhlat jotka järjestin vain itselleni, mun valmistujaiset yms, on pidetty yhteisinä toisten valmistujien kans ja sitten A:n elämääni tulon jälkeen oli eka meijän kemuja ja sitten lasten kemuja, joten oli aika villiä, että nyt oli mun kemut. Ei edelleenkään mun lempparipaikkani tuo huomion keskipisteenä olo, mutta onneksi ystäväni ja läheiseni ovat (tahtomattaankin) sen verran huomiota imevää sakkia, että valokeila jakautui alun jälkeen hyvin tasaisesti kaikille. (Terkkuja! Ootte ihania! Ei se väärin ole!)
Juhlien jälkeen nukuin yhden (1) tunnin ja heräsin paleluuni, kun kuume nousi jälleen iloisesti. Buu. Mää inhoon kun on semmosia.. ööö... mikäs olis kuvaava termi, no irtonaisia lankoja (? Toosii väärin kai sanottu, mutta en nyt keksi parempaa.), eli tässä tapauksessa pojat eivät olleet kotona ja juhlapaikalta tarvitsi hakea loput tavarat, joten siivosin kodin, järjestelin juhlapaikalta jo tuodut tavarat ja soitin vanhemmilleni, että "Vois alkaa niitä poikia tuomaan kotiin pikkuhiljaa." Kun puolenpäivän jälkeen pojat oli kotona, juhlapaikka käyty viimeistelemässä ja kotona oli noin sata juhlia varten ostettua tulppaania ja eteisen pöydällä seinää vasten nojasi ystävistäni ja läheisistäni kootut kuvakollaasit (Terkkuja tosiaan niillekkin, jotka ei päässyt paikalle, kyllä te olitte siellä seinällä kaikki! :) ) olin erittäin onnellinen ja helpottunut. Juhlat toteutui ja ne onnistui yli odotusten.
Pojillakin oli mennyt mummulassa hyvin, olivat nukkuneet yönsä hyvin, eikä päivällä tauti ollut kuulemma hiljentänyt menoa yhtään. Isä tuli kipeeksi jo sunnuntai aamuna, joten siitäkään ei voi syyttää meitä vaan työkavereita. Se on aina hyvä. ... Sittemmin S on taas tullut kipeämmäksi, ja eilen vein tätä lääkäriinkin kun kuumetta oli jatkunut jo viisi päivää, mutta niinkuin tavallista kotona lähes oksennukseen asti jatkuvasti yskivä, kuumeesta punaposkinen ja väsymystään itkevä poika hymyili iloisesti ja vastaili reippaasti lääkärin kysymyksiin ja vasta lähteissä rykäisi edes hiukan äidin mieliksi. S:n kans on aina sama juttu, ellei tilanne ole sitten jo ihan osastolle sisään otto -osastoa (yyh mikä lause, pahoittelut); maailman iloisin ja hyväntuulisin sairastaja, ihan sama mikä on diagnoosi, niin tyyppi on lääkärissä naama messingillä, nostaa paitaa, kun kuunnellaan keuhkoja, kääntää päätä kun katsotaan toinenkin korva ja sanoo "-Aaaa." mukisematta. Ainut millon hän on kokenut (sairaalassa tapahtuvia asoita lukuunottamatta) itsensä hiukan petetyksi on ollut eka kivasti hassutelleiden ja tukivien neuvolantätien yllättäen antamat rokotukset, jolloin poika on ollut vähän, että "-WTF?! This is not good.". Mutta ymmärrän pojan intoa kyllä lääkärireissuja kohtaan sikäli, että mustakin on aina (ei aina) kivaa kun tutkitaan. Kuten sanottua, hammaslääkäri- ja kampaamo käynti on mulla vaakakupissa aika tasoissa.
No mutta, A on loppuviikkoon asti työreissussa ja mää olen säätänyt energiani kestään tän päivän Pikku Kakkosen sijaan perjantai aamuun asti, joten ei muuta kuin mukavaa viikkoa kaikille! Kuvat juhlista on ottanut ihana siskoni, joka lahjakkuudestaan huolimatta ei jostain syystä ollut saanut synttärisankaria näyttään filmitähdeltä. (Vitsi vitsi, todellakin näytin filmitähdeltä (...), mutta mää tuppasin hengaan kaikissa kuvissa jonkun kans, enkä viitti niitä otoksia tänne laittaa.)
