S oli mun mielestä kipeenä koko joulukuun oikeestaan. Yöt nukuttiin huonosti, aamut alkoi aikaisin ja päivät mää siivosin. Ja siltikin, ihan heittämällä mun lemppariaikaa vuodesta. S:kin tervehtyi sopivasti jouluksi ja päästiin käymään kaikissa kyläpaikoissa, joihin meillä on joulunaikaan tapana suunnata.
Jouluaatto oli ihana. Oltiin siinä juuri heräilty ja avattiin olkkarissa ekoja lahjoja (siis tottakai ne kuuluu avata vasta illalla, mutta sovittiin, että avataan yhdet isommat paketit jo aamusta, niin pojat ehtii kokoon ne ja leikkiin niillä pitkin päivää), kun ovi kävi ja mun pikkuveli tuli meille siinä n. klo.6.20. Arvostan. Jos puhutaan aamusta, niin sillon sitten kans tullaan aamusta. :)
Jouluaaton pulkkamäessä olin kuvaus-hommissa laskemisen sijaan, sillä aatto-aamuna tapahtui jotain jännää ja kun aamusella nousin siitä olohuoneen lattialta paketteja avaamasta, tuntui kuin joku olisi potkaissut multa ilmat pihalle ja siitä eteenpäin selkäkipu yltyi kiitettävän napakasti pitkin päivää. Kaikkina muina vuoden päivinä olisin tietenkin vaatinut päästä "Sairastupaan" makaamaan, ja puhaltanut kutsu-pilliä miesväelle "-Tuokaa mehua! -Tuokaa lukemista! -Puhaltakaa saippuakuplia!" -tyylisesti, mutta jouluaattona ei kiinnostanut olla mart.. - potilaana, joten purin hammasta, sihisin tuhmuuksia hampaitten välistä vain kun kukaan ei ollut kuulemassa ja katselin pulkalla hyppyristä laskevien maahan tömähtämistä vedet silmissä. Urhoollinen - se on se sana jota nyt epäilemättä haette.
Uutta vuotta vietimme tavoillemme uskollisesti kotosalla. Tällä kertaa mukana menossa oli ystäväni tyttärensä kanssa. Oli ihan super-kivaa ja koko päivän mua hymyilytti eräs ihastuttava kohtaaminen aamuisella marketti-reissullamme. (Moi, määkin olin siitä aika tohkeissani!) Kun pojat olivat jo nukahtaneet ja vieraat lähteneet, laitoin kavereille uhmakkaita viestejä, kuinka mulla oli vahva fiilis siitä, että tänä vuonna olisin hereillä vielä kahdeltatoista. Niin. Tunnista se jäi vaan vajaaksi. Aamulla kismitti, koska vaikka nyt en olekaan maailman romanttisinta sorttia (Enpä vissiin! "-Hanna hei, miks sää näytät tolta?" "-No kun mää olin ihan varma, että sää olisit tullu jo aikasemmin kotiin ja tuonu mulle kukkia ja jonkun yllätyksen." "-Mutta määhän sanoin, että mulla menee tänään pitkään töissä." "-Silti. Mää olin ihan varma, että sulla on joku ylläri mielessä."), niin kyllä nyt suukko olis pitäny puolilta öin vaihtaa. Ja tänä vuonna poikettiin sen verran perinteestä, ettei edes A ollut hereillä enää vuoden vaihtuessa.
Tuleva vuosi jänskättää ihan sikana, jos alan sitä oikein ajatteleen, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Kaikki ovet avoinna ja silleen. (Kääk!)
2 kommenttia:
ihhihii <3 Mietin että voitais nähdä vaikka ihan suunnitellusti joskus tässä. :)
Heli; Todellakin! :)
Lähetä kommentti