Moikkulimoi.

Heippa!
Ette ikinä usko. Mää sanoin sunnuntaina kaverin lapsen synttäreillä kahvipöydässä, että: "-Mää en oo ollut kyllä aikoihin kipee.". Niin just, niin ette varmasti usko mitä sit kävi. Eikä! - Kyllä! Se influenssa vieläpä, huh huh. Mulla on ollu viimesen... kymmenen (?) vuoden aikana vissiin kerran korkeempi kuume ja sillonkin se liittyi kohtutulehdukseen, mutta tämmöistä flunssaan liittyvää korkeeta kuumetta ei oo kyllä ollut aikoihin. Mulle tulee koko ajan mieleen vaan lapsena sairastettu rauhaskuume, jolloin fiilis oli jotakuinkin samanmoinen, joskin sillon äiti silitteli mun särkeviä jalkoja ja piti kylmää pyyhettä otsalla. (ÄITIIIII!!!)  Koska olen hieman tottumaton kuumeilija, niin olen tehnyt varmasti lähtemättömän vaikutuksen eilen ja tänään kohtaamiini ihmisiin, kuumeen noustessa hytisen ja puhaltelen käsiini, huokailen ja nojailen ja kuumeen sitten laskiessa olen kuin hyvässä nousuhumalassa oleva Karibian lomailija, hiki kimmeltää, naama on messingillä ja olo on keveä. Ihan loistavaa. ... A pystyi onneks tekeen eilen lyhyemmän päivän ja tänään otti pojat aamuksi mukaan töihin, niin mun ei ole tarvinnut kauheasti liikkua ihmisten ilmoilla ja haastella tuntemattomille.

 

 

 

 

Eilisessä päivässä oli hyvät potentiaalit tulla huomattavan erilaiseksi. Oli nimittäin hyvin lähellä etten päässyt leikkimään doulaa. Serkkuni vaimon synnytyksen alkaessa etenemään oli serkkuni sen verran sairaana, että vaikutti hetken aikaa siltä, ettei hänestä olisi lähtijäksi mukaan sairaalaan, joten minun puhelin pirisi! Minun!!! Asteikolla 1-10:een olin otettu ehkä noin 17 verran. Hyvät hyssykät. Niinkuin sanoin serkullenikin, niin lupauduin vain nopeasti ennenkuin aloin miettimään asiaa sen enempää. Kaikki meni kuitenkin parhainpäin, minun ja serkkuni sairaiden sielujen vaeltaessa toistensa lukse ja lyötyä läpyt serkkuni olo koheni ja minä annoin itselleni luvan sairastua, kun ei tarvinnut enää psyykata, että: "-Ei oo kylmä, ei oo kylmä, kohta lähetään synnyttään, kohta lähetään synnyttään." Vauvan isä pääsi mukaan synnytykseen, vauvan äiti sai miehensä rinnalleen ja minä pystyn ajttelemaan kotona sängyllä maaten ja tekstaria odottaen, että: "Mää kyllä olisin ollut varmasti tosi hyvä tukihenkilö." Kaikki muistanee kuinka hyvä paineensietokyky mulla on.

 

 

 

  

 

Ikävää tämä sairastelu siinäkin mielessä, että mulla on tän suhteen aika tiukka deadline, sillä viikonloppuna on mun megalomaanisen mahtavat synttäri-paardit. Kolme. Nolla. Todellakin. Whoop whoop! (Tää on se hetki kun kuume laskee, hymyilen idioottimainen ilme naamallani ja kirjoittaessani "Whoop whoop" teen käsillä sen raise the roof -liikkeen.) A rukka varmaan luulee, että mulla on koko ajansuper-rankkaa, mutta mullahan on täällä makuuhuoneen uumenissa varsinaiset pre-partyt. No joo, aamulla kävin lääkärissä ja hän oli luottavainen sen suhteen, että lauantaina olisin jo paremmassa kunnossa, ja mikä tärkeintä, en tartuta muita. Olen myös sitä mieltä, että kauniit korvakorut kompensoivat erittäin hyvin punaisen ja hilseilevän nenän.

 

 

 

 

Mitäs muuta. Sitä tavallista: päiväkoti-asioiden selvittelyä, opinto-ohjaajan juttusilla käyntiä ja opiskelu-mahdollisuuksien kartoittamista yms. Kääk. Vaikkakin olen innostunut tulevista asioista, niin jotenkin kaikki on niin epävarmaa ja jossittelua, että koitan olla asioita kauheasti vatvomatta ja pähkäilemättä, "Kaikki menee varmasti hyvin." on ollut hyvä lause toistella ennen unen tuloa.

 



  

 

   

Kuvat on otettu maanantai aamuna, kun lähdettiin poikien kans oikein mestoille, eikä vaan nysvätty kotipihassa. Sellasta.

 

Ooookeeeei. A toi mulle just tarjottimella päiväruuan makkariin. Onpa hyvä, että hän otti sen influenssa-rokotteen niin todennäköisesti roolit ei pyörähdä parin päivän päästä ympäri. Vitsi vitsi.