Moikka!
Mulla oli aamupäivän naapurista pari pikkupoikaa hoidossa ja kun he lähtivät ja S meni päiväunille tuntui koti melkoisen hiljaiselta. Melko hiljaista oli viikonloppunakin. Ja haluaisinkin nyt heti alkuun kertoa, että kun taannoin tein postauksen, jossa oli minua kuvaavia kuvia ja lauseita, niin kohta
I'm comfortable with silence oli ehkä liioittelua. Päivällä kyllä, mutta yöllä en. Olen niin tottunut kaupungin, naapureiden ja rapun hälinään yöaikaan, että täydessä hiljaisuudessa kaikki pikku äänet korostuvat kohtuuttoman pelottavalla tavalla. Ja jälleen sain myös vahvistuksen epäilyilleni, ettei minusta olisi enää maantasolla asujaksi. Koko ajan saa pelätä, että joku psyko-murhaaja läväyttää naamansa ja kätensä ikkunaan. On se vaan rauhoittavaa asua täällä ilmassa omassa pikku lintukodossaan.
Olimme siis A:n kanssa kaksin mökkeilemässä, vähän niinkuin hääpäivääkin viettämässä, mutta pääasiassa vain rentoutumassa kahdestaan. Oli täydellistä. Lukuunottamatta yöllisiä pelkotilojani. Niin rentoa ja hauskaa, että molemmat jo haaveillaan seuraavasta kerrasta. Olin reipas bloggaaja ja otin oikein kamerankin mukaan.
Lähes koko sen ajan mitä mökillä oltiin satoi vettä, mikä ei haitannut kyllä yhtään. Lumet sulaa ja sade antoi vaan vielä paremman syyn makoilla sängyllä ja kattella leffoja, täytellä ristikoita ja lukea lehtiä. Kun aurinko kuitenkin pilkahti kesken ulkona tiskaamisen, niin juoksin äkkiä nappaan pari kuvaa. Auringonpaiste auttaa tässä kuvassa luomaan paremmin sen fiiliksen mikä mulla oli.
En tiedä miksi, mutta ostan mökille aina Seiskan. Siitäkin huolimatta, että mulle tulee aina tosi huono fiilis kun luen sitä. Ja vähän ärtynytkin. Ja mökkireissun ainoa vastoinkäyminen koettiin, kun huomasin, että olin kyllä muistanut ostaa kaupasta minulle tuiki tärkeät sipsit ja dipin, mutta en kermaviiliä. Miten amatöörimäistä! En vieläkään oikein voi uskoa, että tämä tapahtui mulle. Onneksi olimme ostaneet ranskankermaa muuhun tarkoitukseen ja tein dipin siihen. Ai kamala. Tottakai söin sitä, mutta olihan se perunalastujen kera koostumukseltaan melko täyteläinen.
Musta mökkeilyssä on ihanaa kun se ei ole, eikä voikaan oikein olla, niin nöpön nuukaa. Havunneulasia kulkeutuu jaloissa sisälle, kaikki astiat on vähän elämää nähneitä, takkapuista tippuu roskaa lattialle ja tiskaaminen on vähän suurpiirteistä. Tai ei niistä ainakaan ihan yhtä puhtaita kyllä noissa olosuhteissa tule kuin kotosalla. Mun yks rakkaimpia muistoja lapsuudesta on se, kuinka katselin, kun mummu (Nyyh, viime aikoina on tullut joku uusi suruaika, ja mietin mummua aika usein.) pesi navetalla lypsyn jälkeen lypsyvälineitä. Varsinkin kuinka hän pyöritti kädellä maitotynnyrit ja vadit puhtaaksi. Vesi kieppui ja mummu pyöritti ja kaatoi vettä astiasta toiseen. Mulle tulee se aina mieleen, kun pesen astioita käsin. Nostalgia säilyy kun käsitiskiä tulee tehtyä aika harvakseltaan. Tiskattuani astiat siirryin mökin vieraskirjan kirjoittamiseen, josta luin, että viimeksi mökillä ollut pikkuveljeni pahoitteli, että astiat ovat jääneet ehkä hiukan likaisiksi, kun häneltä oli loppunut vesi ja tiskit oli tiskattu wishyllä. Nam.
Fiilis! Kotonakin puhuttiin eilen A:n kanssa, että naurettiinkin viikonlopun aikana varmaan enemmän kun.. - kumpikaan ei oikein tainnut haluta sanoa lausetta loppuun. Ei sillä, kyllä täällä noin muutenkin nauretaan, mutta se on erilaista. Toi on musta jotain niin siistiä, että molemmat saa vaan maata ja tuijotella kattoon, kun yleensä se menee niin, että kun toinen makaa, toinen joutuu tekeen kahden ihmisen hommat. Ja toi rentous! Äitille vaan terkkuja, että jahka palaavat Italiasta, niin alan soitteleen, että koskas olis kalenterissa sopiva rako ottaa pari iloista poikaa yökylään, kun A ja mää mentäis taas mökkeileen. En tiedä onko mahdollista pitää parisuhde kepeänä ja hassuttelun täyteisenä aina, mutta mää ja A ainakin tarvitaan välillä breikkejä olla vaan kaksin, koska väkisinkin väsymys, vastuu ja velvollisuudet hetkittäin vie iloisuutta ja rentoutta arjesta pois ja noin kun pääsee kaksin hengaileen huomaa heti, että
we still got it. Ja sen voimalla jaksaa sitten taas hyvin.
Ja kun puhun katon tuijottelusta, niin tämä on se kyseinen katto. ... Se olis varmasti jäänyt häiritseen muuten.
Niinkuin vieraskirja -merkintäni lopusta voikin lukea, niin oli meillä toinenkin vastoinkäyminen, karkit loppui kesken. Tai siis, että ne loppui liian aikaisin kesken. Ihan mahtava reissu kyllä.
