Hajoita ja hallitse.

Tarttis siivota, joten löytyi kuin löytyikin aikaa bloggailulle. Mulla on tosi hyvä fiilis. Aloin nimittäin aamulla raivaan poikien huonetta, sillä mua raivostuttaa, kun siellä on kirjoista revittyjä sivuja, rikkinäisiä leluja, palapelejä joista puuttuu yks pala ja sit bonuksena jotain poikien keittiöstä kuljettamia eväsrasian kansia poikien lelulaatikoissa. Ja sit siellä on paljon semmostakin, joka on täysin ehjää ja käyttökelpoista tavaraa, mutta poikia ei vaan kiinnosta. Kesken mun siivouksen mun sisko soitti ja kun kerroin hänelle suunnitelmastani heittää kamaa rankalla kädellä roskiin, hän ehdotti, että soittaisin L:n kerholle ja kysyisin josko ehjät lelut kelpaisi sinne. Soitin sitten kerholle välittömästi ennen kun alkaisin jänistää ja antaisin periksi "mikä mä oon antaan toisille käytettyjä tavaroita, että; nää ei kelpaa meille, mut otatteks te?" -ajatuksille, jotka ovat tyhmiä, mutta mulla valitettavan äänekkäitä. Ja siis hyvänen aika, kerhonvetäjähän oikein ilahtui asiasta, kun olin eka juurta jaksain selostanut, kuinka siivoan, ja L sitä ja L tätä, ja nää on ihan hyväkuntosia, ei nyt uusia, mutta siistejä ja ja ja.. Täällä me sitten L:n kanssa valittiin mitä ei enää tarvita ja mitkä lelut vois ilahduttaa kerholla toisia enemmän, kun meitä kotona. Tuli hyvä mieli ja roudattiinkin iso säkillinen leluja samalla, kun vein L:n kerhoon.

Sen jälkeen mentiin naamiaiskauppaan ostaan tykötarpeita L:n lähestyville synttäreille, joilla on teemana kalat ja vedenalainen maailma. Se oli joko se tai hämähäkit ja silmämunat. Kävi ihan sika hyvä säkä, olin meinaan tehnyt listan mitä ostaisin ja oikeastaan kaikkea oli mitä halusinkin ja aika moni oli vieläpä viimeinen kappale, joka tuo aina lisä-fiilistä. Ihan super-hauskaa valmistella toisen synttäreitä, L on hiukan innoissaan.

Arvatkaa mitä huimaa mää, tai me (A ja mää) meinataan tehdä tänään? Siä mun salilla on tänääm avoimet ovet jäsenten ystäville ja tattadadaa, aattelin viedä A:n vähän pyöräileen sinne. A vihaa pyöräilyä, mutta musta se (että oon lopulta löytänyt urheilulajin jossa oon varmaan parempi kun hän) ei oo se pointti vaan just se yhdessä tekemisen riemu. Ai että, ompa hauskaa. Mulle käy tosin huomattavan usein niin, että luulen olevani hyvä jossain tai ratkaisseeni jonkun hankalan ongelman, kun sit joku marssii paikalle ja tekee saman mahdollisesti jopa paremmin/nopeammin ihan vasurilla. Mistäköhän sekin voi kertoa? Että jos mää en enää palaa tähän aiheeseen, niin siinä on käynyt niin, että A ei ole edes hengästynyt (saatika joutunut keskeyttään kesken kaiken) ja mää oon hiestä valuen ja happea haukkoen joutunut myöntään tappioni.

Tottakai mää toivon aviomieheni aina onnistuvan, mutta kunhan se ei vaadi multa häviämistä. Onneks me ollaan niin erilaisia, että yleensä loistetaan varsin eri elämän osa-alueilla, niin ei tuu usein tälläsiä kilpailutilanteita. Yhdessä tekeminenhän on tärkeetä ja joskus me koitettiin pelailla korttia, kun pojat oli menny nukkuun, mutta hyvät hyssykät, niin kauan kun A hävis tai suhtautui tosi, tosi nöyrästi voittoonsa kaikki meni hyvin, mutta sit jos A rupes ilakoimaan voitollaan, niin meijän ihanat yhteiset pelihetket päätty siihen, että mää totesin just jotain, että: "-Mua väsyttää. Kattellaan, öitä.". Tms. Ja sitähän saattais ajatella, ettei moinen yhdessä urheilu olis mikään kilpailutilanne, mutta se on kyllä väärin ajateltu meijän (mun) tilanteessa. Viime kesänä mentiin koko perheen kesken lenkille läheisille lenkkeilypoluille, tai oikeastaan mää menin lenkille ja A:n oli tarkoitus katsoo sen aikaa poikien perään vaikka jossain futis-kentällä. No, mää sit lähin juokseen ja A:kin innostu niin, että laitto S:n vaunuihin ja L:n jalkatuelle ja lähtivät hetki mun jälkeen samalle lenkkipolulle juoksemaan. Jossain vaiheessa satuin vilkaseen taakseni ja huomasin perheen miesväen lähestyvän uhkaavasti, siinä vaiheessa kun A:n lenkkareitten ruopaisut tuntuivat lähenevän askel askeleelta, pysähdyin ja huusin: "-Menkää ohi sitten jos on tommonen kiire! Ihan sairaan ärsyttävää!". A tais vilkasta vähän hämmentyneesti taaksensa, että kenelle se vaimo oikein mouhottaa ja totesi sitten, että: "-Eiku jatka vaan, me vaikka kävellään." ("Psyko vaimo.") Että semmosta, varmaan hauska reeni-hetki tänään tiedossa. :)

Kuvat on siitä, kun yks päivä leikittiin rivitaloa. As in hajoita ja hallitse. :)

P.s. Arvatkaa mitä, mää huomasin taas olevani vaan ihminen, joka on aina jotenkin yhtä shokeeravaa. Yks setä soitti ja pla pla pla plaa... saisit Aku Ankan vuodeksi melkein ilmaiseksi. Pyysin palaan hetken päästä asiaan, kun tiedustelisin eka A:n mielipidettä asiaan, no, A oli ihan messissä, joten kun setä myöhemmin soitti "pelastin hänen päivänsä" tilaamalla Akun. Ei siinä vielä mitään, mutta äskön mää huomasin ajattelevani, että "Ompa kiva juttu kun se Aku alkaa tuleen, L varmasti ilahtuu siitä. - L? Hmm... Voiskohan se... eiku joo, joo, sehän vois olla L:n synttärilahja!". EEEEEeeeiiii. Mää vastustan moista syvästi ja nyt mää sorruin siihen itse kaikessa muiden yläpuolella olemisessani. Ou nou. Siis tiättekö, että ostaa jotain jollekkin muuten vaan ja sit säästääkin sen lahjaks. Tai niinkun keksii jonkun verukkeen, että miksi antaa jotain toiselle, kun oikeesti haluaa antaa sen muuten vaan. Hankala selittää näköjään. Se on musta jokatapauksessa vielä pahempaa kun se, että vanhemmat antaa lapsilleen jotain vitsin toppahaalareita tai sadevaatteita synttärilahjaks. Ihan oikeesti. Aivan mega-tylsää ja miks ne annetaan lahjaks kun ne vähän niinkun tarttis antaa muutenkin. Nyt meinaa lähtee lapasesta. Sitä vaan, että mää en voi nyt taas pitkään aikaa tuomita ketään, kun oon ite sortunu moiseen. Tosi kiusallista.