Tosi rankkaa.

Meillä on yks (tai useampikin, mutta nyt puhun eräästä tietystä) naapuri, joka on aika täydellinen. Siis semmonen tosi kaunis ja sporttinen ja aina vimpan päälle. Hänellä on lapsiakin ja hän on silti aina, no, täydellisen freesi. Talvella näin häntä pääasiassa sillon, kun raahustin sunnuntai-iltaisin Makuunista ja hän käveli sukset olalla vastaan. "-Moikka! Pakko päästä vielä ladulle kun on niin hyvä hiihtosää." "-Jees, mää hain tosta.. öö... Makuunista yhen tämmösen leffan. - Että... mä meen tästä sitten... kattoon sitä.". Tiättekö; aina hiukset siististi ja aivan varmasti tuoksuu hyvältä ja huoliteltu meikki naamalla (toivottavasti, jos se on ilman meikkiä sen näkönen, niin sit on kyllä vähän kohtuutonta) ja ja ja... Kun mää nuorena haaveilin millanen nainen musta isona tulee, niin mää sain aina saman mielikuvan: Mää ajaisin autoa, musiikki sois ja mää naputtelisin rattia mun hyvin hoidetuilla kynsillä, nostaisin aurinkolasit hyväkuntoisten hiuksieni sekaan ja tsekkaisin peilistä, että meikki on kunnossa. Samalla söisin tietenkin koko ajan purkkaa. Mää en tunne kauheen montaa naista joka olis päässyt tähän nuoruuden ihanne-kuvaani, mun sisko ja yks serkku on aika lähellä, ne on kauniita ja varmasti on hyvin hoidetut kynnet ja hiukset ja kaikki toimii muuten, mutta niitten ajo kärsii liiaksi kun ne tsekkaa itseensä peilistä, niin siks niitä ei lasketa (Kaikella rakkaudella S ja J.), mutta siis tää naapuri on just semmonen, plus, että sillä on varmaan siinä ajaessa suksiboxi katolla, kun se on menossa hiihtään. Valitettavasti tää naapuri on myös aika mukava, ja se on paljon sanottu se, koska mää en tarvis häneltä juurikaan ammuksia ollakseni pitämättä hänestä. Pari kertaa on käynyt niin, että olen nähnyt hänet kaupungilla ja kun hän ei oo (huomannut ja siksi) moikannut mua, niin oon jo ehtinyt aatteleen, että: "Koppava, mä arvasin." kun kuuluu "-Moooi!" (Pahus.) "-Moi!". Hän on mukava myös A:lle ja he tulevat hyvin juttuun (juttelee varmaan just jostain urheilusta), mikä olis jo melkein syy olla pitämättä hänestä, mutta ei sekään sit jotenkin jännästi tunnu ihan oikealta. Oonko mää nyt saanut kaikille tarpeeks vahvan mielikuvan naisesta?

Tänään, kun mää olin tehny PT-tunnin, spinningin ja olin keskivartaloreenissä koko päivän kestäneen ruma-läski-tyhmä-olon jälkeen hikisenä ja punaisena, en jaksanut millään edes yrittää (kunnon) punnerruksia polvet ilmassa, vaan tein suosiolla polvet maassa ja sen verran tajunnassani oli siinä vaiheessa vielä liikehdintää, että huomasin vieruskaverini painavan punnerruksensa meneen polvet ilmassa. Ärsytti inasen, muttei niin paljoo, että olisin aiauuntunut ja saanut pakotettua polveni ilmaan. Loppuvenyttelyissä näin vierustoverini selän ja ehdin ajatella, että "Kuinka ton ei oo edes hiki?" kunnes näin tutun sivuprofiilin. Ja siistin ponnarin. Voi vitsi, ihan oikeesti!

Ei mulla ny muuta, pystyyks kukaan sympatiseeraan? Täähän kertoo vaan mun pienuudesta ihmisenä, mutta silti, pystyyks kukaan sympatiseeraan?