Arvatkaa mikä on pahinta mitä tälle blogille voi tapahtua? Siis jos ajatellaan postaus-tahtia. Se, että mää oon innostunut lukeen kirjoja. Mulla saattaa mennä vaikka vuosi, etten lue kirjan kirjaa ja sitten taas innostun. Musta kirjojen lukeminen on ihan mahtavaa ja voittaa ihan heittämällä monta muuta vapaa-ajanvietto tapaa (Miten ihmeessä vapaa-ajan-vietto-tapa kirjotetaan?!). Iltasin oon ihan innoissani, että "Jes, jes, jes, pääsee taas lukeen!", aina parempi jos on jotain kivaa naposteltavaa, sit yövaatteet päälle, meikit pois naamasta ja sänkyyn (mitä puhtaammat lakanat sen parempi) makoileen, ikkuna auki, että illan kylmenevä ilma puskee sisään ja peitto tuo lämpöö ja sit kirja kouraan. I-ha-naa. Ja sit joka saakelin ilta menee joku vartti maksimissaan ja säpsähdän hereille, kun A:ta naurattaa vieressä, kun kirja tipahtaa lattialle. Tai vaihtoehtoisesti jos A on vielä jalkeilla, se käy ottamassa kirjan pois mun kuolasen posken alta ja sammuttamassa valon. Aika mälsää. Ihan siis todella rasittavaa. Ja noin käy aina vaikka mää olisin kirjasta kuinka tohkeissani tahansa. Yks kirja mulla on jääny ihan vaan unikirjaksi jo, koska siinä mää en saanut käännettyä edes sivua varmaan kolmeen iltaan. Että sellasta tänne. Pari päivää on ollut tarkotus tulla hihkumaan tänne, että "Hip hip hurraa, blogini on yksi vuotias!". Joku aamu otin teemaan sopivia kuviakin, tässä yksi.
Mää oon aika ällistynyt, että siitä on jo vuosi kun aloin tänne kirjotteleen. Ikinä, koskaan, en ole päiväkirjaa saanut pidettyä näin hyvin ajantasalla, joten olen tyytyväinen. Sama aika lähestyy taas, kun se jolloin blogia aloin viime vuonna kirjoittaan, poikien kaverit häviää pihasta ja puistoista päiväkoteihin ja mun kaverit palaa lomiltaan töihin ja kouluihin, oon kyllä varsin mielissäni, että mulla on edelleen sit tämä paikka jossa kirjotella ajatuksiani, kun en pääse taas purkaan tuntojani reaaliajassa (Naapurin Rouvalle) muualla. Taisi myös pyörähtää näillä näppäimillä käyntiin viimeinen kotiäiti-vuoteni, aika villiä. Mitäs veikkaatte tapahtuvan, kun samana vuonna jolloin täytän 30 vuotta, joudun myös kasvotusten sen asian kanssa, etten edelleenkään tiedä mitä haluaisin tehdä isona? Aistin kriisin. Vitsi vitsi. (Ei tosiaan oo vitsi.) Se on sen ajan murhe sitten, nyt alan lukeen (ehkä kolmeksi minuutiksi). Ootte kivoja, kiitos kuluneesta vuodesta. Pus moi.
4 kommenttia:
Kriisi on turha, koska ratkaisu on niin iisi. Tai siis ainakin mää oon vahvasti sitä mieltä, että susta tulis loistava valokuvaaja ja sit ehkä sivutoiminen kirjailija. T:Tiina
Jee, vuosi! Luulen, että postattuja sanoja on tullut blogiin huimasti ollakseen vasta vuoden pystyssä.
Ja kesän jälkeen voi olla taas kivempi kirjotella enemmän, kun on vähemmän muuta tekemistä. :)
Nauratti niin toi kirjan lukeminen. Voi kun sulla on liian hyvät unenlahjat! Sitä muuten mietin tänä aamuna itsekin, että joskus voisi ihan asiakseen arvostaa asioita, joita yleensä osaa arvostaa vasta kun ne menettää. Ensimmäiseksi mieleeni tuli hyvät yöunet. Kuinka ihanaa onkaan oikaista sängylle ja herätä siitä aamulla sen enmpiä miettimättä. :)
Tiina; Sää oot niiiin oikeessa. :) (Kiitti luottamuksesta!)
Saara; Joo, eiköhän syksyn myötä taas kirjottelu innosta enemmän, kun ei oo huono omatunto kaikesta sisällä vietetystä ajasta. Se on kyllä ihanaa kun saa nukkua yönsä kunnolla, nykyään menee ihan pasmat sekasin, jos jompi kumpi pojista alkaa metelöimään yöllä, äkkiä ne yöheräämiset unohtuu ja tottuu siihen, että yöllä vallan nukutaan. :)
Lähetä kommentti