Käytös-käärme.

Olen päättänyt olla huolestumatta tunteitteni vuoristoradasta, sillä olen selvittänyt kaavan; huonosti nukuttu yö; henkisesti pilvistä ja hyvin nukuttu yö; henkisesti aurinkoista. Pääsääntöisesti näin. Ja sitten on nämä huonosti nukutun yön jälkeiset aikaisin heräämiset, jolloin on tämä pirteyden piikki ennen romahdusta. Mää en tiedä mitä täällä oikein tapahtuu, tai tarkemmin sanottuna, mitä S:lle tapahtuu. Keskiviikko-torstai yön hän nukkui todella huonosti ja heräili monta kertaa itkeen, yskiin ja pärskiin. Torstaina oli suht terveen oloinen, mitä nyt posket helotti. Torstai-perjantai yön poika nukkui kuin tukki, niinkuin koko muukin porukka. Perjantain poika oli mielestäni ihan terve. Ja viime yönä sitten taas heräili alkuillasta todella tiuhaan tahtiin, itki kovasti, yski sillä ihmeellisellä takapotkulla (tosi vaikea kuvailla, norpahtava takapotku?) ja oli tosi räkänen ja kuuma. Sitten se meininki meni taas niin ihmeelliseksi, että pitkästä aikaa kaivettiin esiin ystävämme Ventoline. Jotenkin super-liikuttavasti poika rauhoittui heti kun sai maskin naamallensa, hengitteli sitä rauhallisesti ja tuijotteli sen takaa silmiin, nukahti ja sen jälkeen S ei herännyt kertaakaan koko yönä. Melko hämmentävää.

Sitä paitsi, (Ihan mun lemppari alotuksia toi "sitä paitsi", eikös oo ihan päivän selvää minkä sorttista tekstiä tollasesta aloituksesta seuraa?) mää osasin kyllä odottaa tota meijän esikoisen kysely-vaihetta, mutta kukaan ei varoittanut mua tästä.. ööö... mikäs olis sopiva termi... todentamis (?) -vaiheesta. Super-raskasta. Paljon raskaampaa, kuin keksiä vastausta kysymykseen "-Miksi joistakin pilvistä sataa vettä?" ja voin kertoa, että sekin on mulle aika raskasta. Todentamis -vaiheella tarkoitan tätä, että mun pitää nähdä, kuulla ja no, todeta kaikki mitä L:kin näkee, kuulee, tekee ja kokee. Siis kaikki. "-Äiti, tuu kattoon, nopeesti!" "-Äiti, kuulitko? Kuuuliiiitkooo?" Ja sanomattakin on selvää, että koko kokemus ja no, oikeastaan kaikki, on pilalla, jos en ehdi sitä todistamaan. Ja jos pikkulego-ukko kiipeää torniin, niin mun on mentävä katsomaan. Jos lelulehdessä on uusi minifiguuri, sitä on mentävä kattoon. Jos pikkuveli tekee jotain. Jos L rakentaa jotain. Piirretyissä tapahtuu jotain villiä. You name it, "-Äitiiii, tule katsomaan! Nopeesti!". Ja jos sanon "-Ihan kohta!" saan aikaa kolmesta viiten sekuntiin. Ja tekemiselle annettavan huomion on oltava sata prosenttinen. Super-raskasta.

Mää oon tehnyt L:lle käytös-käärmeen. ... Huoh. Käärme jolla on palloja selässä ja aina kun käyttäytyy hyvin (aka. kärsivällisesti) saa pallon päälle tarran ja kun käärme on täynnä tarroja mennään lelukauppaan, josta saa valita jotain keskikokoista. Tavallaan syytän hiukan itseänikin siitä, ettei käytös-käärme täyty päätä huimaavaa tahtia, sillä L kyllä on kärsivällinen sen neljä sekuntia sen jälkeen kun S on satuttanut tai rikkonut leikit, mutta siinä vaiheessa kun ehdin paikalle, on L jo oman käden oikeudella suorittaut kostonsa. (Koska haluan olla luottamusta herättävä kirjoittaja, tarkistan toisinaan, melko useinkin tekstini paikkansa pitävyyden ja sanojen oikean merkityksen, joten nytkin tarkistin vielä mitä omankädenoikeus tarkoittaa ja ensinnäkin, se näköjään kirjoitetaan yhteen, mutta katsokaas mitä wikipedia tuumaa asiasta: Omankädenoikeuteen syyllistyy henkilö, joka oikeutensa puolustamiseksi tai toteuttamiseksi omin valloin ryhtyy toimeen, jota hän ei saa tehdä ilman viranomaisen (eli mun, tietty) myötävaikutusta.) Silmä silmästä. Nyrkki nyrkistä. Legorakennelma legorakennelmasta. Päästään lelukauppaan varmaan sopivasti tammikuun ale-myynteihin.

Eilen illalla oltiin sitten L:n kanssa kahdestaan kaupungilla, kun oli sellanen olo (varmaankin molemmilla), että voitais tehdä jotain kaksin. Ei mitään ihmeempää, käveltiin käsikädessä, reput selässä ja katteltiin jouluvaloja. Ostettiin heijastimet. Tärkeitä juttuja molemmat. Mutta semmosta. Kuvat on meijän aurinkoranta -leikistä, jota leikittiin joku sateinen päivä. Mukavaa viikonloppua kaikille, palataan taas!