Papukaija ja poro.

Moikka!
Tosi hyvä, uhosin eilen nukkuvani kahdentoista tunnin yöunet. No, nukahdin asiaan kuuluvasti kesken lauseen sohvalle kasin maissa, siirryin jossain vaiheessa makkariin (siltä reissulta muistan vaan, että otti päähän kun naamalle valuvat hiukset meinas mennä hengittäessä kurkkuun) ja kaaduin sänkyyn. Mutta siis, homma käynnistyi lupaavasti, kunnes sitten - "Rise and shine!!!" kello 1.30. ... Katoin uuden Iholla -jakson, kävin juomassa joku kahdeksan kertaa vettä, mun oli pakko löytää mun kalenteri joten etsin sen, luin blogeja, istuin sängyn laidalla, googletin ideoita L:n synttäreitä varten ja kaikkee semmosta muuta kivaa yöpuhdetta. Nukahdin vain herätäkseni samantien, kun S kömpi viereeni pyöriin ehkä joskus puoli kuuden maissa.

 

 

Nyt sitten ajattelin kirjoittaa postauksen ihan vain pitääkseni itseni hereillä, mikä on loisto lähtökohta mukaansatempaavan tekstin tuottamiseen. - Ja nyt oon ehkä neljä minuuttia naputellut sormilla näppäimistön laitaan ja ihaillut mun oranssinpunaisia kynsiäni. Mää lakkaan kynsiäni hyvin, hyvin harvoin ja sitten kun kynnet on lakattu, käyttäydyn niiden kanssa yhtä luontevasti kuin jos ne olisivat neljä senttiä pitkät ja liimalla kiinni. Eli en kovin luontevasti. Mutta kyllä niistä kivan tyttömäinen olo tulee. Haluaisin kaikkia erilaisia värejä, ainakin mintun vihreen ja keltasen myös.

 

 

Noin. Tosi hyvä, että tossa alkuillasta katsoin vielä jotain ohjelmaa, jossa puhuttiin blogeista ja siitä, kuinka niissä tulisi olla sisältöä. Tosi. Paljon. Sisältöä. Ehkä mää vaan alan nukkuun.

Kuvissa vilahtelevista asioista nyt vielä sen verran, että huomatkaa kynnet! Eilen mun oli pakko saada kotiin narsissi. Tietty. Olkkarin hyllyllä nököttää puinen papukaija ja poro (hirvi?), joista voisin kirjoittaa varmaan kolmiosaisenkin postauksen, aiheuttivat ne mussa sellaisen tunneryöpyn meille muuttaessaan, mutta nyttemmin olen huomannut poron näyttävän niin valtaisan tyytyväiseltä, ettei mua enää haittaa niin paljon, että ovelta ovelle kaupustelija sai kaikki rahat lompakostani ja että mulle jäi super-ahdistunut olo visiitistä, ei ehkä muuten, mutta tuli siinä vähän napakasti ja itkua säästelemättä kerrottua pojille, etteivät he koskaan, ikinä, missään tilanteessa saa avata ovea tuntemattomille. Ihan vähän tuli taas änkytettyä, kun koitin kertoa pojille, että maailmassa on inhottaviakin tyyppejä ja ne voi yrittää tulla väkisin meijän kotiin ja varastaa meijän tavaroita. (Tämän pidemmälle en sentään asiaa vienyt.) Ylipäätänsä mulle on vaikeaa kertoa pojille asioista, joissa joudun kertoon, että maailmassa tapahtuu kurjia asioita ja jotkut ihmiset haluaa tehdä toisilleen pahaa, sillä ajatusmalli "-Älä luota kehenkään." on mulle erittäin vieras ja lähtökohtaisesti haluan ajatella ja haluaisin poikien ajattelevan hyvää ihmisistä, koska itse olen sitä mieltä, että silloin kun ihmisistä olettaa hyvää, he usein myös ovat hyviä/haluavat olla hyviä, kun sitten taas jos olettaa pahinta, ihmiset useammin deliver (Itse ainakin huomaan käyttäytyväni huonoiten juuri silloin, kun musta tuntuu, että vastapuoli ei multa mitään sen parempaa odotakaan.) ja kuinka kurjaa ylipäätänsä itsellään on, jos aina kuvittelee muilla ihmisillä olevan ikäviä taka-ajatuksia. Itsehän olen kolmekymmentävuotias ja vielä ei ainakaan ole tullut kertaakaan sellaista tilannetta vastaan, jossa hyväntahtoisuuttani oltaisiin käytetty mitenkään kovinkaan räikeästi hyväksi, joten en haluaisi poikien ajattelevan, että hyväksikäyttäjiä ja selkäänpuukottajia ihan joka kulman takana lymyäisi. Aika harvassa vaikuttaisi olevan.  Noin. Söpö pikku loppukaneetti. Joka tapauksessa, me ollaan nyt mun siskon kans innostuttu noista piirtely sapluunoista. :D