Kivat ihmiset.

No hyvänen aika, hyvää päivää, johan taas aikaa on ehtinyt vierähtäänkin. Ihan ensiksi koen aiheelliseksi ilmoittaa, että vaikkakin tästä postauksesta on epäilemättä tulossa taas aika ihanaa-painotteinen, niin estääkseni valheellisen kuvan antamisen elämästäni ja asenteestani, todettakoon, että viime viikon torstai aikalailla kokonaisuudessaan ja perjantain aamupäivä oli aivan syvältä. Ihan todella. Kun torstai aamuna PT-tunnilla nyrkkeiltiin ja PT kehotti mua kuvitteleen eteeni jonkun henkilön jota vihaan, niin olin ihan että "mut en mä vihaa ketään", mutta voi pojat kun olisin saanut ottaa nyrkkeilystä iltasella revanssiin, uskottavuutta tuovaa agressiota olisi ollut tarjolla huomattavasti aamua enemmän. Ei sillä että olisin päivän aikana alkanut ketään erityisesti vihaamaan, mutta tuntui, että maailma vihasi mua ja olisi tehnyt kutaa antaa takaisin edes mielikuvissani.

Se siitä, uusi viikko on pyörähtänyt käyntiin ja näin ollen viime viikkoa on ihan turhanpäiväistä enää miettiä. Viime yönä L tuli meijän viereen itkeskeleen, yskiin ja pärskiin siihen malliin, että oletin pojan olevan aamulla ihan kipeenä. Aamulla kaveri oli kuitenkin aikaslailla normi-kunnossa, lukuuottamatta pientä räkäsyyttä, joten päätin, että vaikkakaan en tohdi viedä poikaa kerhoon, niin jotain kivaa voisimme tehdä. Mää haaveilen tasaisin väliajoin sellaisesta teltasta pojille. Semmonen olis niin kiva, kun siellä vois leikkiä majaa ja supatella omia juttuja, ja helpommallakin pääsis, kun majan rakentamiseen ei tarttis tuoleja keittiöstä, tyynyjä olkkarista, kattoa meijän makkarin päiväpeitosta ja muita tilpehööriä poikien huoneesta. Tsekkailtiin L:n kans Ikean sivuja ja kun siellä näytti se teltta (jota olen useampaan otteseen ennenkin tsekkaillut) olevan, niin päätettiin lähteä aamusta Ikeaan.

Sitten niitä ihania ihmisiä alkoi sateleen. Mää kerronkin tästä päivästä vaikka kohtaamieni ihastuttavien ihmisten nojalla.

Reipas nuori nainen pysäytti meidät matkalla bussi-pysäkille ja kertoi jakavansa ilmaisia jugurtteja ja kehotti mua hakeen kolme jugurttia mulle ja pojille vieressä olevasta kojusta. No mehän haettiin ja saatiin näinollen heti ensitöiksemme välipalat mukaamme, ihan loistavaa. Varsinkin, kun he eivät alkaneet myymään mitään, vaan antoivat vaan jugurtit ja toivottivat mukavaa päivän jatkoa.

Seuraavaksi mua ilahdutti kolmen vanhemman rouvan ryhmä, joilta menin kysyyn apua, kun en löytänyt oikeeta bussipysäkkiä, tai oikeastaan luulin jo löytäneeni, mutta ajattelin vielä varmistaa asian, jolloin osoittautui, että emme olleet oikeassa paikassa. Rouvat neuvoivat iloisen ystävällisesti meidät oikealle pysäkille.

Kun pääsimme oikeeseen bussiin ja sain S:n vaunut aseteltua oikeeseen paikkaan, tuli aika etsiä L:.lle istumapaikka. L on hiukan kranttu vierustovereistaan ja mää en kertakaikkiaan ole löytänyt mitään yhteistä tekijää niille matkustajille, keiden viereen L ei suostu istuun, mutta jotkut eivät vaan käy. Ja siis eivät käy niinkin pontevasti, etten todellakaan ala pakottaan poikaa heidän viereensä istuun, lähinnä sen takia, että epäilen matkustajien hiukan nolostuvan, sikäli pakotan vastaan hangoittelevan lapsen heidän viereensä itkemään ja kertomaan miksi tämä vierustoveri ei käy. Yritän L:n eleistä hyvin äkkiä päätellä mihin hän ei halua mennä istumaan, jotta emme nostattaisi kauheeta showta pystyyn. Tänään oli taas pari, "En halua istua tähän"-paikkaa kunnes sitten tärppäsi. Ihana rouva, joka sanoi heti L:lle: "Tuus tähän mun viereen!" ja laittoi ihanan suojelevaisesti kätensä L:n harteille, ettei tämä tipu kaarteessa käytävälle. Mulla nousi väkisin hymy naamalle, kun selän käännettyäni kuulin kuinka L sanoi: "Moi! Mää oon mennyt kerhossa bussilla." ja siitä se juttu stten lähti. En kuullut parin penkkirivin päähän kaikkea mitä L ja rouva puhuivat, mutta juttua näytti riittävän. Välillä hymyilimme rouvan kanssa toisillemme ja musta tuntui, että kaikki ilostuttiin tästä aamuisesta kohtaamisesta huomattavan paljon. Rouvan jäätyä pois omalla pysäkillään, kiitin häntä vuolaasti ja tohdin ihan, ihan pienen epäröinnin jälkeen sanoa sen mitä ajattelin: "-Sää olit ihan mielettömän ihana. Kiitos.". Hymyt oli puolin ja toisin melko leveitä.

Päästiin Ikealle näkeen parahiksi kuinka ovet avattiin ja S:n nukkuessa vaunuissaan päätettiin L:n kanssa mennä alkajaisiksi kahville. Sielläkin meitä palveli ihanan ystävällinen ja iloinen täti ja Ikea-reissu sai heti mukavan startin. Kierreltiin L.n kanssa S:n nukkuessa vaunuissa ja käytiin katsomassa sitä ajattelemaani telttaa, mutta niinkuin pari kertaa aiemminkin olen käynyt toteamassa, ei teltta sitten kuitenkaan ole ihan sitä mitä haluan. Vähän vino ja hempula, ja semmonen, ettei sitä jaksais varmaan oikein kattella, joten emme sitä taaskaan ostaneet. Teltan hylkäyksen jälkeen mentiin valitsevaan uutta suihkuverhoa, mutta siinä missä mää halusin oranssi-valko-turkoosi raidallisen verhon, L halusi ehdottomasti mustan. Mitään ongelmaahan ei olisi ollut jos haluamaani suihkuverhoa olisi ollut jäljellä, mutta kun ei ollut, ajattelin antaa L:n idealle mahdollisuuden. Kävelin jo muutaman kymmenen metriä mustan suihkuverhon kanssa, kun tuumasin L:lle, ettei se olekaan hyvä, se on liian synkkä ja tekee meijän kylppäristä entistä pienemmän näkösen. "Joo äiti, se voisi alkaa ahdistaan.". Kiva kun hän ymmärsi.

Olimme erittäin lähellä kassoja tyhjin käsin, kun L äkkäsi sydämen muotoisen, kädellisen pehmolelut, johon sitten lupasin lainata hänelle rahat. L:han tottakai maksaa moiset jutut itse, jännästi ne omat rahat vaan aina unohtuu kotiin säästölippaseen. Aamulla hän kyllä kiikutti lippaan isälleen ja pyysi tätä kaivamaan lippaasta pari euroa äitille. :) Kun olimme valmiita ajattelin, että menemme tsekkamaan bussipysäkiltä moneltako busseja menee, jos menisi pian jäisimme odottaan ja jos ei, niin menisimme vielä Ikeassa syömään päiväruuan. No siellähän odotti bussi pysäkillä ja mää kotin hoputtaa L:a reippampaan kävelyyn tai jopa juoksuun, mutta ei häntä napannut. Hän jatkoi laahustamistaan, ja olen todennut, että kaikki "väkisin" vauhtia lisäävät toimenpiteet, kuten syliin otto tai kädestä kiinni ottaminen yleensä näissä tilanteissa hidastavat toimitusta entisestään, joten maanittelin ja tsemppasin ja juuri kun pääsimme bussin takaosan kohdalle, bussi nytkähti liikkeelle. Pahus, käännyin tottakai samantien L:n puoleen antamaan palautetta löntystelystä kun tapahtui jotain vähintäänkin odottamatonta; bussi pysäytti jonkun matkan päähän ja peruutti takaisin pysäkille, peruutti! Whaaat!? No me kiivettiin kyytiin ja kiittelin taas vaikuttuneena kuskia ja hymyilin vielä varmuuden vuoksi kaikki kanssa-matkustajat läpi, jos joku oli huomannut meidät ja kehottanut kuskia pakittamaan.

Onnistuneen Ikea-reissun jälkeen mentiin vielä kauoungille syömään ja pyöriin, käytiin nappaamassa Ystävänpäivä-kuvat L:sta uuden sydämensa kanssa ja kotona laitoin sen läheisen valokuvaamon tädille sähköpostia, että ehtisikö tämä tehdä kuvista paperiversiot huomiseksi ja vastaus oli taas niin ihana: "No eiköhän nyt kymppikuvat keritä huomiseksi, varsinkin kun noinkin tärkeästä aiheesta kyse;)". Mää en kestä, niin kivoja ihmisiä.

Kivojen ihmisten tuoma positiivinen energiakaan ei valitettavasti pelastanut siltä tosiasialta, että koko aamuäivän varsin säyseänä/unessa ollut S tuli kipeeksi. Nyt ovat molemmat pojat kipeinä, S aika paljon enemmänkin, joten suljen koneen, totean vielä kerran olevani spinningissä jonkun sortin .. ööö.. mieleeni tulee pääasiassa sanoja kuten: luonnonlahjakkuus ja virtuoosi ja alan nukkuun. Mukavaa viikonalkua!

(Kuvat on viime viikolta, kun vein pojat aamulla naapuriin hoitoon ja menin ite salille. S sai ekaa kertaa olla ihan isona poikana ja jätettiin vaunut kotiin. Kaveri oli hiukan polleena, kun sai kävellä ite ja pitää reppua selässä. Ja voi juku, että mää diggailen kaupunkiani.)