Periodi.

Alkusanoina sanottakoon: Mää inhoon hissejä, hikoilua, kiirettä, tiellä olevia ihmisiä ja löntystelyä.

Meijän rapun siivooja pitää mua varmaan ihan älyttömänä tyyppinä. Mää oon nyt jo useempana aamuna miettinyt, että: "Voi vitsi jos joku kuulee mut." ja pohdintojeni jälkeen olen päätynyt siihen, että rappuamme ja tätä kiinteistöä siivoava rouva taitaa olla ainut joka saattaisi kuulla meijän lähdöt aamuisin, ja ehkä meijän kerroksen naapuritkin. Mulle päivän rankin periodi on ensimmäinen uloslähteminen aamulla. Periodi alkaa siitä, kun S on ulkovaatteissa ja L:lle tarttis saada vaatteet päälle ja päättyy siihen kun imaisen keuhkot ekan kerran täyteen ulkoilmaa. Eli siis aika lyhyt pätkä, mutta äärimmäisen kuluttava.

L ei oo jostain syystä saanut lainkaan vaikutteita musta, eikä ole mun kaltaista kiireen tunnun kehittelevää sorttia, vaan vastapainona mulle poika on hyvinkin maleksivaa ja haahuilevaa sorttia. Super-raskasta. Eikös se oo joku kymmenen minuuttia lähtöön -kuulutus, mikä vanhempien pitäisi sanoa ekana? Ja sitten viiden minuutin päästä lähtö ja sitten varmaan kaksi minuuttia ja sitten lähdön hetkelläkin tarttis varmaan vielä laskea kolmeen, että lapsi saa intoa vetäistä vielä Kuomansakin jalkaan. Mulla se on "Kohta tarvii lähteä." - "Nyt mennään!" - "Äiti vihaa olla myöhässä ja nyt me myöhästytään jos ei me heti mennä.". Sitten mää kamppailen itseni kanssa tossa eteisessä takki päällä ja vaunuissaan hikoileva S vieressä kiukkuamassa ja puren huuliani yhteen etten vaan sanoisi, että "-Nyt me mennään S:n kanssa, tulit tai et.". (Musta se on vähän hölmö uhkaus, ehkä joo toimiva, mutta mitäs jos se lapsi ei siltikään tuu? Eihän sitä kuitenkaan voi yksin jättää, niin mitä sitä sitten tehdään jos lapsi sanoo, että "-Joo, menkää vaan, te oottekin vähän tyhmiä."? Itse tykkään käyttää uhkauksia jotka voi tarvittaessa toteuttaa, kuten "Jos ei kiukuttelu lopu, niin me ei mennä sinne HopLoppiin." ja kerran pari vuodessa toteutan uhkaukseni vaikka se aiheuttaakin koko perheelle suurta mielipahaa ja pilaa todennäköisesti ison osan koko päivästä.) Ja eteisen lattialla L fiilistelee, haluaa jutella, haluaa kysyä kysymyksiä, haluaa laittaa ekana hanskat ja vasta sitten haalarin vetoketjuineen, menee välillä makaan ja sitten taas jatkaa verkkaista pukeutumistaan. (Mää oon kerholla lopettanut L:n hoputtamisen ja pukemisen S mun kädessä roikkuen ja itkien päästä tutustuun kerhon tiloihin ja nykyään annan L:n yleensä fiilistellä kerhollakin vaatteet päälleen omaan tahtiinsa (tottakai koko ajan rasittavasti hoputtaen) ja pitelen vaan S:a sylissäni ja ojentelen L.lle vaatteita ja nyt ne kerhonvetäjät on alkanut aika usein pukeen L:a kun ne ei taida uskoa, että siitä tulisi koskaan muuten valmista. Ne saattaa myös pitää mua vähän rasittavana, kun en pue poikaa ite, vaikka tosiasiassa koitan vähän niinkun olla parempi äiti ja antaa toisen tehdä ite. En mää kuitenkaan tyhmä ole ja jos joku alkaa poikaa pukeen, niin hymyilevän vaan ja kiittelen auliisti.)

Kun me ollaan saatu vaatteet päälle, mää oon pääsääntöisesti aika huonotuulinen, samoin S. L vaan valuu S:n vaunuihin nojaten tai naurattaen tätä, eikä välttämättä huomaa, että nauraja saattaakin olla hän, eikä S varsinaisesti arvosta naamansa läpsyttelyä. L haluaa aina painaa hissin painiketta, mutta asian tärkeys ei aja häntä tekeen asiaa yhtään vauhdikkaamin, vaan sekin tehdään makustellen. Oon kuoleman pelossani opettanut L:lle erittäin painokkaasti, että tämän tulee pitää aina S:n vaunuista kiinni (Siis juuri sellaista maanista matskua "Vaunuista kiinni L!" "Nyt, vaunuista kiinni!", jota muut vanhemmat on katsonut varmaan silmiään pyöritellen vierestä.) ja vaikka sääntö saattaakin muuten L:n mielestä unohtua, esim. jos maassa näkyy joku kiinnostava roska, niin yksi missä L muistaa aina pitää vaunuista kiinni on ovenraot ja hissiin meno. Vähän ahdasta ja konstikasta, sanoisinko. Tosi, tosi raskasta.

Periodin raastavin vaihe on meijän ovelta ulko-ovelle, eli yksi oven sulkeminen, yksi hissin tilaus, yksi hissiin sulloutuminen, yksi kerroksen painaminen, yksi hissimatka (joko hissin lattialle valuen tai pikkuveljeä "hauskuuttaen"), yksi hissistä poistuminen vaunut ja poika vierekkäin ja yksi ulko-ovesta ulos astuminen vaunut ja L vierekkäin, niin, että ulko-oven vierestä menee rappuset kellariin ja jos L törmäilee vaunuihin voi tämä mielikuvissani horjahtaa ja tippua rappuset alas. Se mitä mää epäilen rapussa samaan aikaan olevien tai muuten vaan rapusta koteihinsa kuulevien todistavan joka aamu, on jotain tälläistä: "-Ihan oikeesti, nyt mennään. Tuu nyt ja mee painaan hissi. Jos sää meinaat sen painaa, niin paina nyt. Odota nyt kun me mennään vaunujen kans eka. No mene sit. Älä laita jalkaa siihen tai se voi jäädä vaunujen renkaan alle. Mene jompaan kumpaan kulmaa, niin mekin mahdutaan. Äkkiä nyt pliis. Ei sitä, kun tota vihreetä nappia. Äkkiä nyt! Älä viitti, S:a ärsyttää. Lopeta nyt, ihan oikeesti. Odota, me mennään eka. Tuu nyt äkkiä, ennekun ne ovet menee kiinni. Älä viitti nojata niihin vaunuihin. Me mennään S:n kans eka kun me kaikki ei mahduta samaan aikaan. Varo nyt! Mee toiselle puolelle, ettet sää vaan kaadu tonne rappusiin. Nyt ihan oikeesti. Kato ettei sieltä tuu autoja. Pysähdy!" Ja sitten -ah! raitis ilma. "-Eiks oo kivaa päästä kerhoon?" "-On, tosi kivaa!" Epäilemättä. :)

Ja ainut kuva (sattumoisin) mitä hissistä löytyy on sellainen, missä L taluttaa pikkuveljeään super-suloisesti. Toivottavasti L tietää, että indeed, it's not you, it's me.