Kun keskiviikko-aamuna tuntuu, että on maanantai-aamu (ilman lämmintä vettä, kiva pikku bonus sen maanantai-fiiliksen saavuttamiseen), niin viikko menee kyllä ohi hujauksessa. Mun ja L:n alkuviikon juna-taxi-bussi-laiva-auto -seikkailu oli ihan huikee. Ihan kerrassaan. Ei olisi varmaan paremmin voinut edes mennä, meillä oli ihanaa yhdessä hengailua kaikessa rauhassa, ihania (oikea sana on kai keskusteluita, mutta kuulostaa jotenkin vähän liian asialliselta) juttu-tuokioita ja hykerryttävää yhteisymmärrystä esikoiseni kanssa. Sitä voi sitten synkata kahdella tyypillä hienosti, kun ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun. En ottanut kameraa reissuun mukaan ollenkaan, ei sillä että mää kokisin sen mukana kantamisen olevan mistään pois, muuta kuin siitä, että kameran takia pitää ottaa mukaan kaikkialle reppu tai iso laukku ja laivalla se ei ole näppärä. Mää oon monesti kuullut (tai lukenut) ihmisten puhuvan, että jos vain keskittyy kuvien ottamiseen, niin ei ehdi nauttiin siitä hetkestä, mutta mulla se menee niin, että kuvien kautta pystyn elään sen hetken ja fiiliksen uudestaan ja uudestaan. Ja koska mulle oikeastaan tärkeintä kuvaamisessa on tunnelman ja fiiliksen tallentaminen kuvaksi, niin mun on kuvatessakin vähän niinkun pakko olla jutussa mukana, no - tunteella. Mää oon niin onnellinen, että oon kaivanut kameran esiin joskus silloinkin kun se on tuntunut syystä tai toisesta hiukan hankalalta ja räpsinyt meneen, niin nyt mulla on super-tärkeitä kuvia joiden kautta nostaa vedet silmiin, hymy huulille tai pala kurkkuun muistellessani koskettavia/hauskoja/ihania/huolettomia/iloisia/raskaita/onnellisia hetkiä, jotka oon kameran(kin) kautta kokenut. Semmosia hetkia ja tunteita joita en koskaan halua unohtaa. Mutta siis, kännykkä on pullollaan kuvia laivareissusta, mutta en ole vielä opetellut kuinka ne siirretään sieltä koneelle. :)
Tänään kun olin lähdössä hakeen poikia kerhosta sain ajatuksen ja lämmitin vielä kaakaot termariin ja kaivoin kaapeista loput keksit mukaan; kaakao-retki. Joskus noina kerhopäivinä ajattelee, että nyt kun ne kerhontädit ja -sedät on viihdyttänyt poikia, niin tullaan sen jälkeen vaan kotiin notkuun ja odotteleen A:ta kotiin, mutta nyt tuumasin, että kun pojat ovat jo kerholla syöneet lounaan, niin voidaan ihan hyvin jäädä vielä ulos leikkiin, vaikka S:n päikkyaika hiukan päälle puskeekin. (Ja sitten kun se päiväunirytmi vähän sekoittui, niin nukuttamisten epäonnistuttua S simahti pitkällä iltapäivästä olkkarin lattialle, osa porkkanaa kädessä ja osa suussa. Kaivoin porkkanan palat suusta pois ja jätin tyytyväisen pojan ottamaan iltapäivänokoset olohuoneen matolle.) Vettä satoi, joten tarvittiin jotain extraa motivaatioksi, tässä tapauksessa kaakaota ja keksejä. Sateen suojaa tarjonnut (betoni-) miljöömme olisi muuten saattanut olla hiukan karuhko, mutta onneksi (...) Naapurin Rouvan poppoo oli unohtanut joltain reissultaan retki-vilttinsä suojapaikkaamme ja sehän loi juuri mukavaa tunnelmaa syksyiseen eväsretkeemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti