Lum.. peenlehti. Kuka arvas?!

Eilen koitti sitten se hetki, kun jouduin kasvotusten sen asian kanssa, että "-pakkohan pojilla on vielä jotain sopivia talvikenkiä olla.". Ei ollut. Yllättävän monta kenkäparia sijoittuu kyllä poikien kengänkokojen välimaastoon, että ensi talvena S:lla on kyllä kissanpäivät. Ellei sitten pääse käymään niinkin hassusti, että kyseiset talvikengät olisivat sopivia ensi vuonna keskikesän aikaan. Musta olis kohtuullista, että jos ystävättärillä saattaa kuukautiskiertokin alkaa meneen tasatahtia, (Miksi mää kirjotan tälläsiä asioita? Mun on lopetettava tää aamukahvin aikaan kirjottelu.) niin kyllä veljestenkin tarttis saada pituuskasvunsa synkkaan.
Onneks on saappaat, hiukan reilut sellaiset. Ja nyt sitten talvikengätkin, kun pistin A:n kenkä-ostoksille heti kun hän oli töitten jälkeen saanut iltaruoka -lautasensa tyhjäksi. "-Noni. Nyt sitten tehdään sapluuna (!) poikien jalanpohjista ja meet ostaan niille talvikengät. Ne on pakko saada nyt."
Reilut kaksi tuntia myöhemmin.
"-Mää jouduin taas nukuttaan pojat yksin. Mää oon niin väsyny. Mulla ei oo mitään muuta elämää, kun toi poikien ja kodinhoito." - "-Sää ite käskit mun mennä ostaan niit..." - "- Eikä kukaan rakasta mua." ... Unohdin katsoa sinne kenkäpussiinkin kaiken sen marttyyr... - epätoivon keskellä.

Eilen aamulla täällä oltiin hiukan tohkeissaan, kun yön aikana oli satanut ensilumi. "-Lunta! Lunta! Lunta! Haetaan joulukuusi!" Aamuhämärissä mentiin jo ulos leikkiin ennen kerhon alkua, sitten vielä kirmailtiin kerhon pihassa ja musta oli niin ihanaa, kun kerhonohjaajat katseli ikkunoista ja nauroi ja kaikilla oli niin kivaa. Lasten riemuun on niin helppo mennä mukaan. Poikien ollessa kerhossa kävin ostamassa itelleni lämpimän  paninin, pillimehun ja pari tikkaria ja kiipesin läheiselle kalliolle nautiskeleen talvisesta eväsretkestäni. Yksin. Ilman kiirettä. Ai että. Jossain lähistöllä oli joku musiikkiesitys ja pari kertaa ohi meni hevonen vaunuja perässään vetäen. Kerhoon mennessä juteltiin L:n kanssa siitä kuinka kaunista on ja yhdessä tuumin oltiin sitä mieltä, että vielä jos paistaisi aurinko niin sitten kaikki olis jo ihan täydellistä. (Vähän kyllä manasin itseeni mielessäni, kun just tollasesta en tykkää, että jos on kaunista tai kivaa, niin miksi pitää edes miettiä mikä voisi olla vielä paremmin, mutta minkäs teet - vain ihminen, jälleen kerran.) Mikäs sitten parin tunnin päästä jo taivaalla möllöttelikään?! Mukavaa viikonloppua!