"-Miksi nää on näin valtavia?"

Tänään toteutui yksi mun hartaista toiveistani loman suhteen; sain nukkua aamulla niin pitkään kun halusin. Nukuin yheksään, vaikka olin ihan varma, etten millään saisi venytettyä unta yli kahdeksaan. Parasta siinä oli silti ne kerrat siinä vartin yli viiden maissa, ehkä puoli seitsemältä ja vielä varmaan kahdeksalta, kun eka S kömpi mun viereen viiden jälkeen ja alkoi painaan peukaloitaan mun silmiin ja sain ennalta sovitusti sanoa vaan A:lle, että "Noni. Nouse sää." ja jatkaa unia. Tasaisin väliajoin virkosin valveen rajamaille, näin auringon pilkottavan verhon takaa ja kuulin ääniä olkkarista ja keittiöstä, mutta sain vain kääntää kylkeä, levittäytyä X-asentoon keskelle sänkyä ja vaipua takas uneen. Rakastin joka sekuntia syvästi.

Eilen sain myös nukuttua päikkärit, mutta tota... ne ei...  - ne ei kyllä ole mun tapauksessa palvelus kenellekkään. Hyvät hyssykät mulla menee niistä toipumiseen aina kolme kertaa niin kauan kun oon nukkunu. Mun on kuuma, tuskanen ja ärtynyt olo, enkä mää silti suostu myöntään kellekkään, että oon äsyyntynyt. Mikä on - huvittavaa ehkä muista, mun mielestä - ei niinkään.

Loma on jatkunut leppoisasti. Alkuviikosta tehtiin reissu Vaasaan. Mua rasittaa ihan yli kaiken, jos oon ennen jotain matkaa kuluttanut paljon aikaani vaikka jonkun listan laatimiseen tai ihan vaan pakollisten asioiden pähkäilyyn ja sit kuitenkin huomaan unohtaneeni vaikka kännykän laturin tai (en mää turhamainen ole, mutta toka asia joka tuli mieleen, jonkun tuiki tarpeellisen asian unohtamisesta kotiin oli meikit) poikien lääkkeet kotiin, joten en sit miettinyt yhtään mitä viskoin reppuihin mukaan ja oikeastaan kaikki oleellinen unohtui. Ei se mitään, selvittiin hyvin ilmankin. Mää oon muuten taas tän loman aikana pistänyt merkille, että me ollaan maailman rasittavimpia nyssykkä-matkaajia. Meille on kaikille omat reput, sit mulla on joku kangaskassi, jonne ängen vaikka pyyhkeet, uikkarit, sen L:n hylkeen ja mun hellehatun. Ja sit on vielä yks muovikassi jonne lappaan kaikkee "tarpeellista" mukaan just ennen kun lähetään ja sittenvielä huikkaan L:lle, että: "-Pakkaa siihen muoviseen salkkuus jotain lemppari-leluja mukaan!". Ja sit vielä nappaan kainaloon puolikkaan vaippapakkauksen. ... Ihan todella rasittavaa. Sitten vielä torilta herneitä ja mansikoita mukaan, niin voitte kuvitella minkä näkönen meijän auto on noitten reissujen aikana ja jälkeen. Ja kuinka kivaa on kantaa aina kahdeksaaa pussukkaa paikasta toiseen, ilman että niitten sisällöt olis lajiteltu mitenkään loogisesti. (Mutta L ja S on vaan niin super-suloisia reput selässään.)

Vaasaan ajeltiin kaikessa rauhassa ja pysähdeltiin paljon. Mentiin kahville ja syömään ja ruokapaikasta kysyttiin lähintä leikkipuistoa jne. Oli mukavaa ja leppoista. Reiman tehtaanmyymäläkin osui matkan varrelle ja pistäydyttiin siellä, valitettavasti mulla iski siellä joku aivo-asia ja muistin S:n vaatekoon väärin. ??? Siis olin ihan vakuuttunut, että hän on kokoa 98, vaikka on oikeasti 92 kokoa. Enkä mää mitenkään muistellut sitä ja arvellut sen olevan 98, vaan se tuli aivan taatun varmana tietona selkärangasta, enkä suonut sille oikeastaan ajatustakaan, kunnes kotona alettiin A:n kans käymään ostoksia läpi ja kikatettiin eteisessä, että: "-Miksi nää on näin valtavia?" "-Nää on kaikki kokoo 98." "-Miks?" "-En mä tajua." "-Ei vitsi, mää kyllä ihmettelin, miks sää puhuit 98:sta siellä." "-Onks ne housutkin 98:a?" "-On on, kato ny, näähän on ihan levottoman kokoset." Ja Reimallahan on tunnetusti naftit koot. ... ... Ei todellakaan.

Vaasassa yövyttiin hotellissa ja seuraavana aamuna kysyttiin taas respasta keskustan kivointa leikkipuistoa ja mentiin sinne leikkimään pariksi tunniksi niin, että kaupat aukes ja pian sen jälkeen meijän varsinainen kohteemme Vaasassa, eli Wasalandia. Päivä huvipuistossa oli kiva, varsinkin L:lle ja A:lle, jotka pääsivät riekkumaan kahdestaan kaikkiin laitteisiin, mun ja S:n kuvatessa ja todetessa, että S oli vielä vähän liian pieni melkein kaikkiin varsinaisiin laitteisiin, kun ei tosiaan ole vielä sitä sataa (tai edes yhdeksääkymmentäkahdeksaa) senttiä pitkä. Ja S:n tapauksessa ei voi luottaa siihenkään, että jos hänet istuttaa vauvojen possujunaan niin hän pysyy siellä aloillaan. Ei varmasti pysy, liikkeelle lähtö -nytkähdys ja näen sieluni silmin, kuinka hän toteaa mielessään, että "en välitä tästä", sanoo "-Pois." ja astuu ulos vaunustaan. Satoi tai paistoi, oli vauhtia tai ei.

Sellasta. Ja vasta ollaan puolessa välissä. Hip hip, hurraa!