26. heinäkuuta 2012

Nyt oikeesti uusi postaus.

Nyt on kuulkaa joku jumi päällä. Ollut vissiin enemmän tai vähemmän koko heinäkuun ajan. Vaikka tulisin kirjoittaan tänne "Minua viime aikoina ilahduttaneet asiat" -listaa, niin jo kolmannessa kohdassa rämmin syvässä suossa ja kirjoitan asioita kuten: "Aikaisemmin ollessani tosi onnellinen, ajattelin, että varmaan kaikilla muillakin on kaikki hyvin ja kaikki muutkin on onnellisia. Viimeaikoina kuitenkin, en ole enää pystynyt sulkemaan silmiäni siltä, että vaikka olisin kuinka onnellinen, niin kaikki muut eivät ole. Ja sitten omasta onnesta tulee huono omatunto." tms. Tollasta, kevyttä. Ja vaikkei itseriittoisuuteni ole millään lailla kylän kevyimmästä päästä, niin päiväni tekemisten kertaaminen on tuntunut vähän tyhmältä. Ongelma tosin saattaa piillä siinä, että nyt on niin paljon tehtyjä juttuja ja koettuja tunteita jäänyt kirjottamatta tänne, että ne pitäisi jotenkin summata ja siinä vaiheessa suljen yleensä tietokoneen ja menen lukeen kirjaa, koska se tuntuu helpommalta ja kevyemmältä. Rentouttavammalta ajanviettotavalta.

Vaikka siis, ei mulle mitään ihmeempää kuuluu. Arki rullaa taas, lomat on vietetty ja kesää vielä jäljellä. Alkuviikon sadepäivät oli ihania, kun kannettiin poikien kansa kaikki talouden viltit, koriste- ja istuintyynyt ja dublot parvekkeelle ja tehtiin parvekkeesta lepo-/dubloiluhuone, ihan huikee menestys. Mää makoilen lepotuolissa ja luen Me Naisia, pojat leikkii lattialla ja S katselee välillä satukirjojen kuvia. Välillä tulee tappelu ja hyvä jos jaksan nostaa katsetta lehden sivuilta, kun totean vain lakonisesti: "-Ei saa ottaa kädestä." Jotenkin ihanaa olla vaan. Ja kun tappelut alkoi lisääntyyn ja kädestä ottajakin alkoi lyömään takaisin, saapui auringonpaiste ja koko maailma on taas yksi ihana kesäinen retki.

No mutta, jumin aukenemista odotellessa joitain kuvia.












P.s. Häät oli ihan huikeet, siis - todella. Tässä habitusta.




P.s.2. (En oo oikeestaan juurikaan pelannut konsolipelejä ja silti ekana tuli mieleen pleikkari kakkonen tosta)Sain eilen maailman ihanimman puhelun: "Miks tää näyttää, että sun blogiis olis tullu uusi postaus, mutta sit kun oon käyny kattomassa, niin ei kuitenkaan oo tullu uutta postausta." En edelleen tiedä, mutta <3 .

2 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Noniin ;) PUS.

Hanna kirjoitti...

Teija; I deliver. :)