Hyvä fiilis ja kivat jutut senkun jatkuu. Eilen aamulla kaarsimme autolla mun porukoille, jossa mun sisko perheineen odotteli jo meitä. Oltiin sovittu jo hyvän aikaa sitten, että ottaisin siskoni perheestä kuvia, kun noita perhepotretteja tulee aika nirkosesti otettua/otatettua. Meillä esim. taitaa olla se yksi ja ainoa sieltä Wasalandiasta, jossa ollaan hikisiä ja ryönäsiä. Laitoin eka siskoni hiukset ja sitten alettiin hommiin. Oli ihana huomata, kuinka kuvattavatkin pystyivät oleen rentoina ja välillä jopa vallan hulluttelevina, kun kuvaaja ja mestat oli tuttuja, eikä tuntunut haittaavan sekään, että välillä oli yleisöäkin, kun kuvauksia kävi ihmettelemässä enon vaimo, eno ja käppäilipä mun vaarikin jossain vaiheessa paikalle. Melko kaunista. Ja sääkin suosi.
29. heinäkuuta 2012
Perhekuvaukset.
Heippa!

... ja aika paljon lisääkin (n.750 lisää). Oltiin siskon kanssa molemmat varsin tyytyväisiä kuvauksiin, joskin lemppari-kuvissa oli huomattavia mielipide-eroja. Nää kuvat ei ole niitä varsinaisia potretteja, ne pysyköön perheen omina. Olipas mukavaa!
Hyvä fiilis ja kivat jutut senkun jatkuu. Eilen aamulla kaarsimme autolla mun porukoille, jossa mun sisko perheineen odotteli jo meitä. Oltiin sovittu jo hyvän aikaa sitten, että ottaisin siskoni perheestä kuvia, kun noita perhepotretteja tulee aika nirkosesti otettua/otatettua. Meillä esim. taitaa olla se yksi ja ainoa sieltä Wasalandiasta, jossa ollaan hikisiä ja ryönäsiä. Laitoin eka siskoni hiukset ja sitten alettiin hommiin. Oli ihana huomata, kuinka kuvattavatkin pystyivät oleen rentoina ja välillä jopa vallan hulluttelevina, kun kuvaaja ja mestat oli tuttuja, eikä tuntunut haittaavan sekään, että välillä oli yleisöäkin, kun kuvauksia kävi ihmettelemässä enon vaimo, eno ja käppäilipä mun vaarikin jossain vaiheessa paikalle. Melko kaunista. Ja sääkin suosi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

6 kommenttia:
Wau! Hienoja kuvia!
Sä oot super!
Kiitos vielä tätäkin kautta maailman mahtavimmalle kuvaajalle loistavista kuvista!!! <3
Ihmettelen vieläkin, miten kuvaukset sujui niin helposti. Mekkoa etsin varmaan vajaan tunnin kaupoista (se vaikein osa), miehille vaatteet löyty sen enempiä miettimättä kaapeista. Vartissa oli kampaus tehty, meikki ihan normi arkimeikki. Miehillä meni varmaan minuutti omiin hiuksiinsa... Vaatteet päälle ja menoksi.
Kuvaukset kesti ehkäpä jonkun tunnin ja tuloksena läjäpäin mitä hienompia kuvia! Kiitos ja syvä kumarrus. Oot paras.
Ihania kuvia! se mis siskos miehensä kanssa siin peräkärrys oli superhieno! :D t:petra
T; Kiitti, kiitti! :)
Saara; Olkaapas hyvät! Kieltämättä valmistautuminen ja itse kuvaukset eivät juurikaan aikaa tai vaivaakaan vaatineet ja oon kyllä varsin mielissäni, että oot niin tyytyväinen, niin oon määkin. :)
Petra; Kiitti, mun sisko heittäyty melko villiks noissa peräkärry kuvissa ja sekös kannatti! :)
Lähetä kommentti