Arvostan.
Sähköpostiini saapui illan tullen kolme varteenotettavaa haastajaa dublo-kanalleni.
Haastaja nro. 1. (Vasemmalla on haastaja, oikealla on minun työni. Uudestaan. Vertailun vuoksi.)
Tämä haastaja on mielestäni erittäin varteenotettava yksilö, erityismaininta nokan alla olevasta heltasta, joka on hieno, mutta jonka tekoon on kuitenkin käytetty erikoispalikkaa, mitä en erityisesti kunnioita, mutta mitä en ole kieltänytkään. Moraalisia valintoja haastajilta. Harjahan näyttää lippalakilta väärinpäin käännettynä, mutta voihan kanakin tietysti olla cool. Kanan vartalo on saatu onnistumaan moitteettomasti.
Haastaja nro 2. On vaikuttava lentokonemaisissa siivissään ja rohkeudessaan yhdistää nokka ja heltta yhdeksi kokonaisuudeksi matalan harjan kanssa. Tähän kanaan on selvästi otettu vaikutteita intiaanien toteemipaaluista, ja tekijän (5 v.) luovuus on käsinkosketeltavaa.
Haastaja nro. 3. Koitan olla antamatta sen, että tiedän tämän kanan tekijän olevan 3-vuotias (ja sen, että minusta tämä näyttää enemmänkin paistinpannulla olevalta kananmunalta), sokaista arvostelukykyäni. Koska kyseinen taiteilija on kuitenkin myös kummipoikani, tunnen vahvasti, että olen jäävi arvioimaan hänen haastaja-työtään, joten annan vapaan sanan omalle (ilmeisen kriittiselle) kolmi-vuotiaalleni. L: "-Äiti, onko se junamies?" H: "-Ei, se on kana. Näyttääkö se kanalta?" L:"-Ei. Se näyttää pienelta vauva-junamieheltä." Nuff said.
Kiitos kaikille haastajille. Arvostan suuresti innostumistanne (arviointia lukuunottamatta) leikkimieliseen kisaan. Löytyykö lisää haastajia? Ilmoitan voittajan tuonnempana ja vaikkei tälläisessä näkemys-kilpailussa välttämättä kuvittelisi voittajaa voivan valita, niin toki valitaan, sillä haasteet ilman voittajaa on kuin ruisleipä ilman punajuurisalaattia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




4 kommenttia:
Haastaja vastaa:
Ensimmäinen kana on sukunimeltään Elastinen. "Nuff said".
Jotenkin arvasin, että takerrut erikoispalikoihin, mutta käsittelit asian melko aikuismaisesti ja kypsästi. Kiitos siitä. ;)
Siipiään venyttelevä kana on tyyliä takatukka ja vauva-junamies on asenteella "No okei, tehdään sitten".
Loistavaa, että palkinnot jaetaan, en malta odottaa! :)
Toivottavasti tulee silti lisää haastajia tai kisaa voidaan myös jatkaa "laivalla"?
:D Kiitos kommentistasi.
Pitääkö mun lähteä nyt jo ostamaan duploja että päästään E:n kanssa kisaan mukaan. Pieni juna-mies ehdottomasti meidän lemppari (ehkä siksi että tämän äidin lego-kyvyt riittäisi EHKÄ tuollaiseen,mutta vain ehkä...)
Kyllä sun M melkein tarttee niitä lähteä ostaan. :) Meillä ainakin menee aika 50/50 leikkiikö niillä enemmän lapset vai mää, että saisitpahan reenata eka rauhassa itsekseks, ennen kun E kiinnostuu niistä. :D
Lähetä kommentti