Kuvaton.

Ei sillä, että olisin ennalta-arvattava, mutta naapurin mummo kertoi tänään luulleensa meidän muuttaneen, kun ei nähnyt meitä alkuviikosta pihassa. ... Nyt on keskiviikko. Kyllähän se tietenkin lämmittää mieltä, että poissa olomme pistetään merkille, mutta ehkä meijän tarttis vähän laajentaa tätä reviiriämme.

Syy miksi emme ole kahteen kokonaiseen aamupäivään pihassa olleet, on se, että maanantaina oli se epäonnistunut siivouspäivä -yritelmä ja tiistai aamuna yksi naapuri pyysi meidät luokseen. Kyläily oli kaikin puolin mukava, lapsille oli toisistaan seuraa, L ja S oli tohkeissaan kun pääsivät leikkiin jonkun toisen leluilla ja meistä äideistä oli toisillemme seuraa. Ja voi nam, pääsin poikien kanssa valmiiseen ruokapöytään. Toisen tekemä kotiruoka on niin hyvää ja melko harvoin moisesta luksuksesta pääsee nauttiin. Ja sitten ruokapöydässä oli vielä leipääkin, jota meillä ei ole oikeastaan koskaan ja sitten meni jo ihan överiksi - juustoa leivän päälle! Aikamoista. Meillä ei ole koskaan, joten se tuntui aika juhlalliselta. Älkää siis käsittäkö väärin, kyllä meillä laitetaan juustoa leivän päälle, muttei vaan koskaan ruualla. Aika paljon muuten jää lapsuuden kodin ruokailu-jutuista (kuten siis juuri tämä) päälle kun muuttaa omilleen, tai sitten vaihtoehtoisesti tulee vastareaktio. Mää oon just se joka aina tuijotti porukkaa epäuskoisena, kun kuulin puhuttavan vaikka, että: "Mikään ei kyllä voita kotona tehtyä mehua!" ja ajattelin, että kyllä mää voisin antaa mun äitin tekemät variksenmarjamehut pois ja ottaa kaupasta appelsiinimehua tilalle. En tietenkään haluaisi olla kiittämätön, mutta nämä voi olla tottumuskysymyksiä, sillä meillä ei ollut koskaan appelsiinimehua. Sitä tulikin sitten litkittyä melko tehokkaasti kotoa pois muutettua (en käsittääkseni ole sisarusparvemme ainoa joka näin on tehnyt..), ja vasta ihan nyt viime aikoina on äitin tekemä mehu alkanut nauttimaan minunkin kohdallanii sen ansaitsemaa kunnioitusta. Ja kaupan mehuihin tottuneelle L:lle "mummun mehu" on jo käsite ja veikkaisin, että mummun mehu pätkisi L:n vertailussa kaupan pillimehut mennen tullen.

No mutta, mää vein aamulla meijän eteisen maton pesulaan. Joo just sen, mikä mun oli tarkotus pestä ite, mutta joka sitten jäi kun kesä ehti niin äkkiseltään vaihtua syksyksi. Me ollaan kerran pistetty A:n kanssa jostain syystä niin ranttaliksi, että ollaan viety pari mattoa pesulaan pesetettäviksi, mutta kun pesetys lopulta maksoi suunnilleen saman verran kuin matot olivat ostettaessa maksaneet, niin tuumasin, että mäntysuopaan ja juuriharjaan investointi olisi kesäaikaan ehdottoman älykästä. Ja siis viime kesänä investoinkin juuri näihin kahteen tuotteeseen ja pesin niillä sen saunan, mattopyykille ei vain tullut lähdettyä. Vaikka olenkin kiitettävästi saanut suljettua silmäni eteisen maton kurajäljiltä, niin tänään päätin, että on aika. Ja nyt kun on kerran jo marraskuukin, niin mattohan pysyy sitten hyvänä jouluun saakka. (...)

Pesulakeikan jälkeen mentiin hakeen perjantain Halloween -naamiaisia varten tykötarpeita, kun tänä aamuna pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen siitä miksi kukakin pukeutuu. Kun oltiin saatu kaikki kamat kerättyä, tarvittiin vielä valkoista naamaväriä. Kun väripurkki näytti jota kuinkin samalta kun Joe Blascon meikkivoide, alkoi piheys puuttumaan peliin. Kysyin varovasti hintaa, jolloin sain kuulla purkin maksavan noin neljä euroa. Okei, ei paha. Mutta sitten se käsittämättömän (ammattitaitoinen, ystävällinen, auttavainen, kiva ja) viekas myyjä sanoi, että: "-Tämä on kyllä hiukan vesivärimäinen ja sikäli levität tätä lapsen koko kasvoille, niin tämä voi alkaa kiristämään lapsen kasvoja." No mutta eihän se käy. Kuka itseään kunnioittava äiti ostaisi tuotteen joka kiristää lapsen kasvoja, jos tarjolla on myös hellävaraisempi, puuterimainen kasvoväri. Tadaa, toinen Joe Blascohtava purkki ilmestyy eteeni (hinta n.11 e). Kiemurtelen vaivaantuneena, tekisi mieli sanoa, että otetaan vaan se hiukan kiristävä, eihän se ole naamalla kuin yhden illan, mutta sitten myyjä sanoo taikasanat: "-Tästä saa maalattua koko kasvot ainakin sata kertaa ja purkki säilyy avattunakin kolme vuotta." Se oli deal breaker, koska kenempä tavallisen kuluttajan ei tulisi maalattua kasvojaan valkoisiksi ainakin sataa kertaa kolmen vuoden aikana?

Onko muuten kaikilla muillakin unirytmi ihan sekaisin viikonlopun kellojen siirrosta? Tai tavallaanhan meillä alkoi tää jo viikkoa-paria ennen kellojen siirtämistä, mutta on tietenkin helpottavampaa vedota tollaiseen konkreettiseen syyhyn. Meillä pojat on ihan kun pahemmankin jetlagin kourissa. Heräävät siinä viiden jälkeen ja alkavat oleen ihan väsyneitä yhdeksän maissa. Tänään S tais nukahtaa sänkyynsä puoli yhdeksältä. Mää en tiedä yhtään kuinka mun tulisi toimia. Koska kundit herää niin aikasin, tarvitsee he päiväunet, tai nukahtavat muuten kuuden-seitsemän maissa väkisin iltapuurolautasilleen. Ja jos he menevät niin aikasin nukkuun, niin heräävätki sitten arvatenkin aikaisin. Jos taas nukkuvat päiväunet, menevät vähän myöhemmin nukkuun, mutta heräävät silti samaan aikaan. Toisaalta, eilen kun pidin L:n hereillä (okei, kerhovetäjät pitää L:n hereillä maanantaisin ja tiistaisin), eikä poika nukkunut ollenkaan päikkäreitä, nukahtivat L ja S jo hiukan seitsemän jälkeen ja mää sitten pamauttelin täällä henkseleitäni, katselin draama (hämmentääkö muitakin kuinka väärin jotkut sanat joskus kirjoittaa: daara vs. draama) -elokuvaa (A oli reeneissä) ja söin poppareita, ja kun elokuva loppu oli kello vasta yhdeksän. Jotenkin jännästi aina iltasin tämä unirytmi tuntuu toimivalta ratkaisulta ja aamuisin sitten ei. Nyt molemmat pojat nukkuu päikkäreitä ja ajattelin koittaa valvottaa (A valvottaa L:a, koska on temppu-koulu) heitä edes sinne puoli yhdeksään saakka, jos sillä unta riittäisi aamusta ainakin kuuteen asti.

Lisäbonuksena aamuheräilyyn, viime yönä keittiössä rävähti radio päälle kello 00.00. Sydämen tykytysten tasaamiseen meni hetki, sillä tuli säikähdettyä jonkun verran, kun yhtäkkiä keskellä yötä alkaa keittiössä mies-ääni paasaamaan kohtalaisen äänekkäästi. Se oli - liikaa.

Mää en laita tähän nyt ollenkaan kuvia, sillä mua ottaa niin paljon päähän kun en keksinyt kuinka olisin saanut meijän tän päiväisestä majaleikistä kivoja kuvia, ne oli joko mustia, epätarkkoja tai sitten salama pilas koko fiiliksen. Höh, ihan tylsää. Mutta meillä oli kyllä kivaa, se olkoon pääasia.