Kaksi!

Huh, nyt on selvitty ehkä yhdestä elämäni tunteikkaimmasta viikosta. Onneks mulla on noin normaalistikkin melko rajuja mun tunneskaalan heittelyt, etten mene sitten ihan epätasapainoon (omasta mielestäni) vaikka ääripäät sysätään samalle viikolle. Meijän pikkunenkin on nyt sitten jo kaksi vuotias ja sitähän tarvi juhlia kaksien juhlien voimin. Eka oli juhlat Naapurin Rouvan perheelle (melko eksklusiivista (voin kertoo, että tuli hiukan tavattua tota sanaa ja jos se on edelleen väärin niin ei tarvi kertoo) sanoisinko) ja seuraavana päivänä perheille ja kummeille.

Onnistuin mielestäni samaan ton pursotuksen melko tasaisesti tohon täytekakkuun. ... Ja toi kiilteen tekokin sujui näppärästi. ... Ja siis noi silkkipaperit kakkujen alla on ihan mun lemppareita, niitä löytyy kotoo aina. ... No joo, luotan siihen, että Naapurin Rouvan perhe tietää merkityksensä meille vaikka kakku onkin haettu leipomosta. Haetaan oikeastaan kakku yhdestä samasta, oikein hyväksi todetusta leipomosta joka toisiin kemuihin, noin karkeasti arvioituna. Joskus tekee mieli leipoa itse (Niiin niin niin, siis kun sanon leipoa, niin tarkoitan tietenkin täyttää ja koristella, en missään nimessä sitä, että "itse tehdyissä kakuissa" olisi meillä itse tehdyt pohjatkin, hyvänen aika sentään, ei nyt liioitella) makeeta joskus suolaista. Perjantaina ei tehnyt mieli kumpaakaan, vaan teimme L:n kanssa suolaiseksi osioksi siilin. Kun googlettelin juhlien tiimoilta jotain suolaista tarjoomista lastenkutsuille, niin jossain moiset siilit ja tikut teilattiin ihan täysin mauttomina ja ysäreinä, joten mua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Viimeksi meillä oli nakkipiiloja, joten ymmärrätte viehätykseni kaikkeen inasen mauttomaan.

Itsehän lähden juhlatarjoomisissa hyvin usein liikkeelle siitä mitä tekee itse mieli. Tällä kertaa pizzaa. Koitan sulkea mielestäni kaiken mitä kahvipöydässä kuuluisi olla ja sen sijaan tarjoan/tarjoamme sitä mitä itse olisi kiva syödä kemuissa. Ensinnäkin, minähän kuulun siihen ryhmään joka lähes poikkeuksetta luo kaipailevia katseita juhlissa lasten tarjoomisiin ja esim. buffeteissa ottaisin ruokani mieluusti (ja otankin toisinaan) lasten puolelta. Mää en välitä pullasta, keksistä enkä kuivakakusta, sen sijaan välitän kaikesta suolaisesta ja limpparista tai mehusta myös aikuisille. Meillä oli aika kauan tapana tarjota voikkareita, koska toisen tekemät voileivät on ehkä parasta maailmassa, mutta niihin kyllästyttyämme, ollaan aina menty intuitiolla ja päätetty about edellisenä iltana mitä tehdään. Perjantaina oli siilin ja kakun lisäksi sipsiä ja dippiä, joten lauantaiksi tarvittiin jotain muuta: Hot Rodeja! Miten ysäriä ne on?! Ihan mahtavaa.  Ja mun pikkuveli - se vasta mahtava onkin. Kaveri soitteli mulle joku päivä ja kyseli, että voisko hän tehdä jotain juhliin! Siis, voi vitsi, ei multa oo varmaan koskaan kukaan kysyny tollasiin perus-synttäreihin, että voisko tuoda jotain. Todellakin voi, varsinkin kun edellisviikonloppuna olin päässyt syömään veljeni tekemää tonnikala-voileipäkakkua, joka oli ehkä parasta voileipäkakkua ikinä. Pari semmosta siis ja pikkuveljeni tuli lauantaina meille koristeleen kakkuja ennen juhlia silläkin uhalla, että mainitsin "juhlia edeltävän angsti-Hannan" olevan vähintäänkin kiinnostavaa katseltavaa. Veljeni oli melko yllättynyt kun saavuttuaan kohtasikin ihan perus-Hannan, ehkä jopa huolestuttavan hyväntuulisen sellaisen ottaen huomioon olosuhteet. Kaikki oli vaan sujunut niin hyvin, ettei mulla ollut mitään syytä ressata, tai olis ehkä ollut jos kaikki olisi pilkun tarkkaa, mutta kaiken hyväntuulisuuden/tarmon/energian laitto esim. vimpan päälle siivoamiseen ennen lastenkutsuja on sulaa hulluutta. Olen myös melko vakuuttunut, että kaikki vieraat olivat tulossa katsomaan päivänsankaria ja hänen ollessa hyvinkin valovoimainen kaveri ei mulla ollut syytä huoleen/ressiin/erityiseen siisteyteen. :)

Koitan yleensä tehdä kakusta sellasen joka liittyy jotenkin poikien intresseihin, ei sillä, että se olis jotenkin pakollista, mutta kun niitä on tosi hauska ideoida ja toteuttaa. S:n oli melko helppo. "-U-uu." Toteutushan mulla vastaa aina ehkä esikoulu-ikäisen toteutusta, mutta se ei oo se pääasia, vaan se, että yrittää edes ja kakku näyttää hauskalta. Aina positiivista jos makukin on ok. :)

Kun juhlat saatiin juhlittua tuli paluu arkeen. Brutaali paluu arkeen. Kaksi vuotiaan oli aika luopua tutistaan (,että mää uskallan varata sen 2 v. neuvolan. (Sikäli sellaista edes on..?)), joten aamulla pakkasimme S:n kanssa tutit koriin ja marssimme roskakatokseen sanomaan hyvästit.

Aattelin, että noin simppelin jutun kaksi vuotiaskin varmasti ymmärtää, että jos tutit heittää roskiin, niin sitten niitä ei enää ole. "-Anna! Anna! Tutti!" "-Ei äitillä ole tuttia, me heitettiin ne roskiin." Sehän meni...

kivasti. ... Voi raasua. Pojat tulivat sitten eilen vielä kipeiksikin. (Terkkuja kaikille synttäreillä olleille, sooooriiii.) Vähän tuntui kohtuuttomalta viedä kipeeltä pojalta rakas tutti, mutta äh, tehdään nyt kun kerta meinattiinkin ja helpompihan se on hengittää suun kautta kun on nenä tukossa, eikä tutti ole tiellä. Illalla nukutin S:a 45 minuuttia mikä oli musta tosi hyvin! Poika ei edes varsinaisesti kiukutellu, ei vaan kerta kaikkiaan osannut nukahtaa ilman. Yöllä heräili pari kertaa, josta kerran oli aikas vaikea saada nukahtaan, mutta mun mielestä eka yö meni kyllä tosi hyvin. Niinku meni mm. ekat viikot synnytyksen jälkeenkin "-Siis täähän vaan nukkuu, eihän tässä oo mitään!", että sikäli oon realistinen, että this is only the beginning.