Sirpaleet (meloni muhju ja dvd:n palaset) tuovat onnea.

O-ou. Tänään olis vähän niinkun synttäritouhuja. Keskiviikkona meijän oli tarkotus mennä porukalla lahja- ja astiaostoksille ja eilen markettiin. Jossain välissä oli myös tarkoitus tehdä niin, että A lähtee poikien kanssa puistoileen, jotta mää voin siivota rauhassa/kunnolla. Vähän ikävää, että keskiviikkona A tuli töistä puolenyön aikaan ja eilen yhdeksän maissa illalla. (On kyllä varsin pätevät syyt olla töissä pitkää päivää; Kiinasta asti tullut asentaja ja vaimon tilaama tv-taso.) Eilen illalla mulle iski pikku stressi asiasta ja hetken asiaa tuumattuani totesin, että mitään varmuuttahan ei ole pääseekö A ajoissa tänään syndejuhlille, joten mun tuli ottaa ohjat käsiin. Niimpä lähdimme ensiksi poikien kanssa ostaan kertakäyttöastioita, kun puhelimessa minulle todettiin yksiselitteisesti, että olen tyhmä jos ostan lisää astioita yksiä synttärijuhlia varten. (Kuinka niin koitin käyttää kuopukseni synttäreitä tekosyynä ostaa lisää ihania mukeja ja lautasia.) Sen jälkeen menimme ruokakuppaan ostaan tarjoomiset. Ihana L oli hurjan avuliaalla tuulella ja ehdotti/vaati yhtä jos toista ostettavaksi. Kokonainen vesimelonikin oli ostoslistalla ja sitäkin L lähti hakeen omin päin. Melko painavia nuo kokonaiset vesimelonit. Niimpä se sitten pamahti haljeten sinne hevi-osaston lattialle. Ja siis kyllähän se hiukan harmitti, ei suuresti mutta vähän. Ja yksi nainen oli koko ajan meijän vieressä, seisoi ja katseli kun vesimeloni tipahti ja kuinka vaivaantuneesti asettelin sen hyllyn viereen selostaen kovaäänisesti L:lle, että "-Täytyy sitten muistaa kertoa jollekin myyjälle kuinka kävi.", vilkaisi kun L kävi läpi mehuvalikoimaa ja leikki olevansa katsomatta kun L räppäili pahaenteisesti irtokarkkipurkkien kansia. Siis koko ajan ja kaikkialla oli tämä nainen. Ei mua haittaa jos ihmiset katselee, kun pojat touhuaa omiaan kaupassa, mutta jos joku näkee kaiken mitä pojat yhden kauppareissun aikana tekee ja kuulee jokaisen velton "-Ei":n jonka sanon ilman, että sillä olisi pienintäkään vaikutusta, niin alkaa hiukan häiritseen. Henkisesti sanoin jo naiselle, että "-Anteeks mihin sää oot seuraavaks menossa, kun mää en jaksa, että sää oot koko ajan kaikkialla."

Ruokaostokset tehtyämme siirryimme lahjaostoksille, jossa kaikki kevyt harmitus mitä ruokakaupassa tapahtui unohtui, niin herttainen L oli etsiessään pikkuveljelle juuri oikeanlaista lahjaa. Kumman samankaltaiselta vaikutti veljesten lelu-maku L:n lahjaehdotusten perusteella: "-Ehkäpä nämä rummut? S tykkäisi varmasti merirosvolaivasta? Ostaisimmeko pikkuveljelle rullalaudan?" Kunnes yhtäkkiä L laittoi aivan ilmiselvästi pikkuveljen intressit omiensa edelle ja huudahti: "-Äiti, Postimies Paten auto! Sitä S on aina halunnut!" ja kylkeen vielä suklaamuna. Käveli vaunujen edellä pitäen lahjoja selkänsä takana ettei pikkuveli vain näe. Aika södee.

Kotiin kuljimme Makuunin kautta, koska ajattelin vuokrata pojille illaksi jonkun elokuvan, jotta saisin edes aloitettua siivousta. L valitsi elokuvaksi Martin Tarinarallin ja iloisesti lähdimme kotiin. "-Anna! Anna! Anna!" (Kivaa, S on oppinut sanoon sanoja... ...) alkoi raikuun rappukäytävässä sen verran vaativana, että päätin antaa dvd:n hetkeksi  S:lle tutkittavaksi, mitä pahaa siitä voisi seurata? ... Jossain vaiheessa S sai naksautettua dvd:n kannet auki, jolloin nappasin elokuvan häneltä pois. Aloin valmisteleen iltapalaa ja L vaihtoi yöpuvun päälleen. Kun hetken päästä laitoin leffan pyöriin se vain raksutti. Otin dvd:n pois tarkasteltavakseni ja sehän oli ihan rikki. "-Vaatteet päälle! Täytyy lähtee takasin kertoon, että tää elokuva on menny rikki?" "-Rikkoiko S sen?" "-Varmaan.".

Pojat eivät varsinaisesti hyppineet ilosta, kun elokuvan katselun sijaan aloimmekin pukemaan ulkokampetta päälle ja lähdimme viemään elokuvaa takaisin. Tämä kyseinen toiminta on erittäin tyypillistä Hannaa. Vaikka kello on oikeastaan jo normaali poikien nukkumaanmeno-aika, iltapalat kesken ja toisella jo univaatteet päällä, niin tapahtunut on mentävä raportoimaan paikan päälle välittömästi. Sitä ei voi jättää huomiseen vaikka mikä olisi, sillä mieleni ei saisi rauhaa ja halusin tietää hetimmiten mitä tapahtuneesta seuraisi. L puki vastentahtoisesti yökkäreittensä päälle haalarin ja sujautti paljaat varpaansa saappaisiin, istutin vastaan  hangoittelevan S:n vaunuihin ja taas mentiin. "-No moi! Mitä unohtu?" Kerroin, että huomasin heti kotona dvd:n rikkoutuneen ja ottaen huomioon, että annoin S:n tutkailla elokuvaa, uskon syyllisen löytyvän meistä. Makuunin myyjä oli niin vaikuttunut ripeästä toiminnastamme ja rehellisyydestämme, että päästi meidät puolella normaalista korvaussummasta ja saimme valita uuden leffan tilalle. Ja oih ja voin, selitettyäni ruokakaupan kassalla lattialle mosahtaneesta vesimelonista ja palautettuamme Makuunin rikkoutuneen dvd:n ja saatuamme vasineeksi vain ymmärrystä ja kiitosta rehellisyydestä sain kotimatkalla kerrattua pojille illan antaman kauniin opetuksen: Rehellisyys kannattaa aina ja Puhdas omatunto, parempi mieli.

Mutta nyt hommiin, että saadaan juhlat illalla pystyyn! S muuten ilahtui ehdottomasti eniten isoveljen antamasta Postimies Pate autosta, eikä potkimisesta, sätkimisetä ja peiton alle piiloutumisesta huolimatta alkanut itkeen herätettyämme hänet aamulla iloisella synttäri-laululla. Reipas poika. :)