Kevätretki.

Tänään on ollut mukava päivä. Vaikkakin eilen oli jo L:n kerhon kevätjuhla, niin tänään oli vielä kerhon järjestämä kevätretki, jolle sai osallistua halukkaat. Kun osallistujia kyseltiin jo hyvän aikaa sitten, ajattelin heti, että haluan mennä retkelle L:n kanssa kaksin, sori vaan S, mutta sää oot järvi/sauna/nuotio -ympäristössä toisinaan vähän raskas. (Kaikella rakkaudella, tietenkin.) Hoitopaikka hoitui S:lle vaarilta ja mummulta ja niimpä lähdimme jännittävälle linja-autoretkelle L:n kanssa heti aamusta. Aurinko paistoi, repussa oli voileipiä ja mehua ja pari keksiäkin löytyi kaapista herkuiksi. Kerhokavereista huolimatta L halusi istua äitin vieressä ja ensimmäiset kilometrit matkattiin käsi kädessä, kun oli niin jännää ja kivaa. Mun suureksi iloksi L halusi antaa takanaan istuneelle kaverille yhden vähistä kekseistään ja siitä se sitten lähti. Kaveri halusi palauttaa hyvyyden moninkertaisesti ja ikkunan viertä pitkin ilmestyi kala-nameja tuon tuosta. Pian pojat jo juttelivat iloisesti keskenään ja kun bussin ovet perillä aukesivat kaverukset juoksivat jo käsikädessä penkeille istumaan. Päivän aikana pistin merkille, että kyllä kai se vähän niin on, että samanhenkiset ihmiset usein löytää toisensa, sillä nämä kaverukset (ovat siis kaveeranneet kerhossakin) olivat ainoat koko porukasta, jotka istuivat pitkien lahkeiden joukossa shortseissaan, eivätkä suostuneet pihakonsertissa esiintymään lainkaan. Ja täytyy kyllä sanoa, että olin aika äimistynyt, kun konsertin jälkeen oli "open mic"-hetki ja 3-5 vuotiaita lapsia käveli esiintymään yksikseen useita. Siis lauloi. Improvisoiden. Mikrofoniin! Yksin! Yleisölle! Ihan uskomatonta miten rohkeitä esiintyjiä ja hyvät hyssykät, olipahan sydämeen käypää tulkintaa ja sanoitusta. Toisaalta olin kyllä varsin kiitollinen, ettei L esiintynyt juurikaan tänään, eikä eilen kevätjuhlassakaan, sydän parkani ei ehkä olisi sitä kestänyt. Eilenkin kun poika hajamielisesti kulki esityksissä muun joukon mukana ja varovasti tuumaili kenen pariksi menisi pari-kohdissa, teki mieli vain kaapata poika syliin ja juosta kotiin, että "-Ei sun oo pakko jos et sää tykkää.".  ("-Äiti on tässä, äiti on tässä, ei oo hätää, äiti on tässä.")

Tulipas lämmin ja nostalginen olo kaikesta leiri-toiminnasta, lipun nostosta, kerääntymisestä piha-alueelle, saunomisesta, jalkojen pesemisestä ämpäreissä ennen saunaan menoa, nuotiosta, makkarasta, mehusta ja ennen kaikkea laulusta nuotion äärellä. Järvimaisema oli upea, kaikki tuntuivat olevan hyvillä mielin ja kaikki maistui tietenkin ihän älyttömän hyvältä ulkosalla ja mää sain hauskuutta lapsia. Mun lemppari-touhua. Kaikella rakkaudella kaikkia aikuisia kohtaan, mutta kyllä mää lähes poikkeuksetta valitsen piirissä seisovien ja juttelevien aikuisten tai ympäriinsä säntäilevien ja nauravien lasten väliltä ne ympäriinsä kirmailevat lapset. En ehkä anna itsestäni kovinkaan seurallista kuvaa, mutta ei se mitään. Itseasiassa valitsisin myös mieluummin piirissä seisovat ja juttelevat lapset mieluummin kuin ne samaa hommaa tekevät aikuiset. Varsinkin jos ne aikuiset ei oo kauheen tuttuja, niin kyllä mää meen mieluummin leikkiin lastenhuoneeseen kun kahvipöytään jutteleen, että "-No, mites - töissä?". Oon jostain syystä (...) huomattavasti luontevampi lasten kuin aikuisten seurassa. L:n leikkikaverina olleen pojan äidin kanssa meillä oli kivaa ja kuljimme ennemmän tai vähemmän porukalla koko päivän ja edelleen kallistun vahvasti siihen, että samanhenkiset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan: Meidän lapsilla oli shortsit, hän on kirjailija - joten mustakin tulee varmasti kirjailija. Näättehän tekin tän aasinsillan kristallin kirkkaasti? :) Retkipäivä oli kaikin puolin onnistunut, L:lla oli kivaa ja musta oli ihanaa olla koko päivä ulkona ja jotenkin huolettomana, kun ei koko ajan tarvinnut murehtia, että missä S on ja eihän se satuta itseensä ja jos mää nyt haen itelleni makkaran, niin eihän se juokse sllä välin järveen. 

Kotimatkalla oli väsynyt matkalainen, joka vielä ennen nukahtamistaan näytti mulle mikä on hänen salainen rakkaus-merkkinsä. Jonkun verran korvaamatonta matskua.