22. toukokuuta 2012

Yökylässä.



Jee! Se meni tosi hyvin, ihanaa. Voi vitsi, jotenkin - adorable. Ihan kyvin vois laittaa vielä jonkun kolmannenkin hellyyttävän sanan kursivoituna, niin somaa se oli. Ihan kaikki oli musta niin hurmaavaa, iltapalaksi oli niin vaaleita ja pehmeitä sämpylöitä, että L luuli niitä eka pullaksi ja niitten päälle voita, kinkkua ja juustoa. Sekin oli musta jo ihanaa, kun yleensä meillä on aina puuroo. Sitten sämpylöitten kans oli lämmintä kaakaoo. Aivan ihanaa. Vielä kun oltiin oltu oikeastaan koko päivä ulkona ja sitten siihen päälle kylpy ja kaakao, niin onhan se nyt somaa.



Sillä välin kun lapset katto piirrettyjä ja söi poppareita mää tein L:lle ja H:lle unipaikan sohvan taakse. Miksi? En tiedä. Musta oli vaan kiva ajatus tehdä heille joku vähän hassu pesä missä nukkua. Kun olin saanut unipaikan valmiiksi L sanoi olevansa jo väsynyt. Lueskelin kaveruksille pari satukirjaa, jännittäviä tottakai, heistä kahdesta kun on kyse; Aku Ankka naamiaisissa ja Hiawatha Kalakaverit. H toi mukanaan itselleen ja L:lle kuvissa näkyvät uudet yöpuvut ja niistäkin jo näkee, että kaikki jännä on tosi kivaa


Hiawathan loppuvaiheilla L oli jo unessa ja sillon mua alkoi ekan kerran illan aikana jännittään, että mitäköhän H tuumaa, kun kaveri nukahtaa, mutta H vain sanoi, että ei tarvi lukea enempää ja hänkin alkaa nukkumaan. Istuskelin keittiössäja hetken päästä kun menin olkkariin katsoon, niin H:kin oli täydessä sikeessä pehmolelu vuorensa alla.


Että ei olis vissiin paljon paremmin voinut mennä. Aamulla heräsin siihen, kun olkkarista kuului hiljaista supattelua. Kohta joukkoon liittyi myös S ja olipas hauskaa, kun kivat leikit alkoivat jo heti aamusta. Ennen puolta yhdeksää oltiin jo leikitty viidakko-leikkejä ja gorillaa, askarreltu, leikitty synttäreitä ja letitetty H:n hiukset (Kivaa!). Niin hauskan aamun jälkeen ei päiväkoti ja kerho olisi tietenkään oikein huvittanut kumpaakaan, mutta onneksi Naapurin Rouva murtui pikaisesti paineen alla ja sanoi: ".Mutta mehän voitais tehdä niin, että L tulis vaikka ens viikolla sitten meille yökylään." "-Joo!" "-Jee!".



Ai niin ja tekihän A niitä jäätelöitäkin, toinen oli vadelma-jäätelö ja toinen suklaa-kahvi-jäätelö. Nättejä kuvia oli jostain syystä vaikea päästä ottaan, kun jäätelöpallot eivät kauaa kupeissa kokonaisina säilyneet.



Ihan super-hyvä mieli koko kyläilystä. Uudesta bannerista en edes kysy mielipidettä, koska se on musta niin kiva, mun lemppari kaikista. Ehkä maksimissaan voin kysyä, että eiks ookkin hieno banneri? :)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Banneri on loistava :) Toi tennarikuva on vaan niin superihana - ihan mun suosikki!

-Johanna

Saara kirjoitti...

Oi kun kuulostaa taas niin hauskalta! Ja just tollaset sohvan takana nukutut yöt jää lasten muistiin, eikä ne maksa mitään, korkeintaan pienne vaivan. :)

Nams, oliko se jätski yhtä hyvää kun miltä se näytti? Siis vaikka A:n mielipide, kun sä et tunnetusti niin välitä.

Ja banderolli on tooosi hieno, niin kun tiesitkin. ;)

T kirjoitti...

Superhieno banneri! Ja mahtava ensimmäinen yökyläily:)

Hanna kirjoitti...

Johanna; Kiitos! Mustakin toi tennari-kuva on yks parhaista aikoihin ja mikä parasta: tennarit oli joku mun fiksaatio "pakko saada L:lle" ja kerrankin semmonen hankinta, josta L:kin tykkää. Nimim. Olis parit tommoset henkselihousut ja maastonvihree lippahattu, joilla ei tehdä mitään. :)

Hanna kirjoitti...

Saara; Sää oot aivan oikeessa, mullekkin tuli nyt heti mieleen lapsena serkkujen kans pöytien alla nukkuminen. :) Loistavaa!

Jäätelö oli kuulemma herkullista, varsinkin tuo suklaa-kahvi-jäätelö; ens kerralla A sanoo kyllä laittavansa enemmän sokeria, koska nyt näissä kahdessa satsissa oli puolitoista lusikallista vaniliinisokeria ja se oli kuulemma liian vähän.

Kiitos, asian toistaminen ei vie pois yhtään bannerin (onks banneri ja banderolli sama asia? Mää vaan kirjotan kato mitä oon muista blogeista lukenu.) viehätysvoimaa. :)

Hanna kirjoitti...

T; Kiitos! Kuinka mää en ite tajunnu laittaa tota super -ylistyssanaa?! :)

Anonyymi kirjoitti...

Banneri on kyllä HIANO! Ihanan kesäinen :) Ja vähänkö suloista toi yökyläily samanlaisine yöpukuineen..awww! <3

Jenna

Hanna kirjoitti...

Jenna; Kiitti, kiitti! :) Oli kyllä niin suloista, kun kylvyn jälkeen H kaivo repustaan yökylä-tuliaiset. :) Toi -tuliaiset on kiva, kun sen voi lisätä sanan kun sanan perään. :D Toi yöpuku alkaa vaan oleen tärkeydessään sitä luokkaa, että noinkohan L pystyy ilman sitä nukkuunkaan.