Palatakseni asiaan.

Hyvää päivää ihastuttavat lukijani, tämän päivän kunniaksi ajattelin tehdä matkan muistojen polulle (ja jatkossakin käyttää englannin kielisiä fraaseja, sikäli suomen kielen vastineet tuntuvat noinkin kököiltä.).

Mulla on käsittääkseni jonkun verrankin semmosia asioita, joista olen blogissa maininnut, mutta joiden lopputulema on jäänyt ilmaan roikkumaan. Pahoittelen, että olette joutuneet pyörimään pitkiä unettomia öitä sängyissänne tuskaillen, mm. että kuinkakohan siinä Hannan ja A:n spinning-sessiossa kävi, kuinkakohan Hanna on pärjäillyt tiskivuortensa kanssa, miten ihmeessä Hanna ja L sen "Sakset"-liikkeen oikein tekee, onko L päässyt yli Ystävänpäivän tuomasta sydänsurusta, vieläkö päänsäryt vaivaavat Hannaa, onko S oppinut sanoon "ankkaa", mihin järjestykseen Hanna mahtoikaan päätyä poikien huoneessa, onko Hanna pitänyt vuodelle 2012 tekemänsä lupauksen tuoda L:n elämään lisää jännitystä, onko Hanna löytänyt poikien huoneeseen hyvät verhot ja millaisen tatuoinnin se Hanna sitten otti. Noin niinkun joitakin mainitakseni.

Lähdetäänpä siis purkamaan vyyhtiä, epäloogisessa järjestyksessä tottakai. A:n ja mun yhteiseen spinning-tuntiin en ole palannut, mutta se ei johdu siitä, että olisin ottanut niin pahasti turpaani, etten ole voinut asiaa täällä kerrata, vaan siitä, ettei siitä oikein ollut mitään kerrottavaa. Mää vedin tunnin kovempaa, mutta A olisi jaksanut sen jälkeen osallistua ihan hyvin jollekkin muullekkin tunnille ja mun raahustaessa huohottaen crosstrainerille katseleen telkkaria A sanoi menevänsä tutustuun salin laitteisiin pikku reenauksen muodossa. Mitä siitäkään nyt sitten voi päätellä, tosi inhottavaa kun se voittaja jäi ratkeamatta.

Mitä tulee tiskien kanssa pärjäämiseen, niin olenpitäytynyt ajatuksessani ottaa käyttöön kaikki talouden erilaisen mukit, lautaset ja kipot ja pistänyt kaapin perälle kaikki keltaiset teemat, jotka otetaan käyttöön vain silloin kun halutaan kattaukseen yhtenäinen linja. Innostukseni kivoihin mukeihin ja kippoihin (miks on vaan ihan tyhmiä lautasia?) on ehkä hiukan lähtenyt lapasesta, mutta ei se mitään, myös osa läheisistäni on saanut vihiä innokkuudestani kerätä kaikkia erilaisia mukeja ja kippoja ja olenkin ilokseni saanut yhden jos toisen ihanan mukin lahjaksi. Ja A:kin on käynyt ostaan itselleen lempparimukeja ja kippoja, kuka arvaa mitkä on A:n suosikit? Tiskit pysyy kyllä ehkä hiukan paremmin hallinnassa nyt, kun aamulla valitsee lempparin ja koittaa pitäytyä siinä (päiväruokaan asti) koko päiuvän.

Asiaan liittyen täytyy mainita, että tiski-asiaa blogissa tuskailtuani yksi ihastuttava lukija lähetti minulle pieniä lasin merkkaus - - juttuja postissa! Aikamoista! Niiden käyttöä kokeilimme aikamme, kunnes pojat sitten aina nykersivät ne irti laseista ja mukeista ja kiinnittelivät pieniä imukuppeja milloin minnekkin ikkunaan tai peiliin. Aina välillä löydän niitä jostain patterien väleistä ja vaikka ne eivät varsinaisessa käyttötarkoituksessaan enää palvelekkaan, niin niistä on ollut paljon iloa ja niiden taustalla ollut kaunis ajatus on lämmittänyt mieltä.

Italiassa ollessamme "Sakset"-temppu tuli jälleen ajankohtaiseksi ja tällä kertaa salakavala sisareni oli napannut kameran pöydältä ja napsinut musta ja L:sta kuva-sarjan, jonka avulla temppu on varmaan melko helppo hahmottaa, ainakin aiemmassa postauksessani luettavaa sepustusta paremmin. Temppuhan on vaativa, joten näin ollen en voi suositella sitä kenenkään tekevän kotona.

Ja toisesta kuvakulmasta, tietty:

Ystävänpäivänä koetun sydänsurun L on käsittääkseni jo unohtanut, tai sitten sen käsitteleminen on vain tullut huomattavan helpoksi, johtuen siitä, että kyseinen insidenssi taisi särkeä L:nkin sydäntä pahemmin pojan mummin sydämen, joka on helmikuusta lähtien laittanut lapsenlapselleen kortin postissa ainakin kerran-pari kuukaudessa. En ehkä kestä. Maailman suloisinta.

Mitä tulee S:n puheeseen, niin poika on tainnut oivaltaa, että sikäli  hän ei sano mitä hän haluaa hänet on helpompi sivuuttaa ja näin ollen kaveri on päättänyt ottaa itkun ja puntista repimisen rinnalle käyttöön muutamia sanoja elämäänsä helpottamaan, näitä on mm: "kukka", "kakka", "tutti", "mamma", "ei", "nenä", "nämä" ja "kiitti".

Huonejärjestelyyn sain lukijoilta hyviä vinkkejä ja yhden niistä toteutunkin, siinä L:n sänky asetettiin niin, etä poikien huoneeseen muodostui erilliset pukeutumis- ja leikkitilat, mutta ajan kuluessa vanha ja minuun syvästi juurtunut "huonekalut seinien viereen"-vamma otti minusta vallan ja huonekalu-asttelu alkoi tuntuun musta liian epäsovinnaiselta (paremman sanan puutteessa). Musta on niiiiiiin rohkeeta, kun ihmiset asettaa vaikka sohvansa niin, ettei sen selkämys ole seinää vasten, tosi vaikuttavaa, mää - en - pysty. Nykyään ärjestys on siis - tylsä ja turvallinen ja onneksi suht toimivakin.

Edelliseen liittyen olen myös lopulta löytänyt poikien huoneeseen hyvät verhot. Silloisessa postauksessanihan näkyi vihreä ja sininen näytetilkku, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet musta hyvät, mutta lopulta tärppäsi ja nyt poikien huoneessa on juuri oikeanlaiset verhot; vihreä ja sininen. :)

Vuonna 2012 L on ollut lentokoneessa, joten koen onnistuneeni uuden vuoden lupauksessani tuoda L:n elämään lisää jännitystä.

Tatuinnista mainitsin parissakin postauksessa, kerroin vaihtaneeni ideaa hiukan viime metreillä enkä kertonut juuri kenellekkään millaisen tatuoinnin olen menossa ottaan ja minne. Tatuointejahan mulla on jonkun verran jo ennestäänkin, että sikäli juttu ei ollut mikään kovin iso. Syy idean muutokseen oli se, että koko ajan olin haaveillut tatuoinnista käteeni, mutta sitten kuitenkin miettinyt, että onkohan se liian näkyvä paikka, A:ltakin asiaa jankattuani olin saanut miehestä nyhdettyä irti yhden mielipiteen "No ehkä käteen ei kannata ottaa." Joten, näiden rohkaisevien sanojen päätteeksi otin sen tatuoinnin mistä olin haaveillut, enkä rohkeutta kerätessäni tatuoinut täyteen selkääni ja jalkojani.

Onko muita vastaamattomia kysymyksiä, jotka askarruttavat päivin ja öin? :)