Help.

Hei ihan mautonta, S heräs tänään joskus puoli viideltä. Puoli viis! 4.30! Eikös vauvojen sisäisen kellon kuulunu asettua uomiinsa ensimmäisten elinkuukausien aikana? A:n ja munkin tulee taas siliteltyä ja pideltyä toisiamme kädestä vähän vähemmän aamupäivisin, kun eka kohtaaminen aamuyön tunteina luo tunnelman päivään; "Viittiks sää mennä?", "Mää en millään jaksais.", "Mää kävin viimeks." "Hel****i." ja toinen kampeaa itsensä jokseenkin kärttyisenä ylös sängystä. Tosi rasittavaa. Hitsi kun sais itselleen semmoseen korvaamattoman olon, että ei edes aattelis, että olis muuta mahdollisuutta kun rynnätä itse paikalle, että "Äiti on tässä, äiti on tässä. Kaikki on hyvin. Nukutaan joskus toiste.".

Aamusta aloin sitten tehoileen siivoomisen kanssa ja alotin luonnollisesti siitä kaikista turhimmasta, tai oikeastaan epäkiitollisimmasta huoneesta, eli lasten huoneesta. Tässä teille pieni palapeli:

Jees. Eli: L:n sänky on ollut poikittain ikkunan edessä, mikä ei ole mun mielestä enää näin kylmillä ilmoilla kovinkaan hyvä juttu. Mutta, mitä tehdä? Varsinkin kun ottaa huomioon mun pari hassua vaatimusta:
1.) S:n sängyn vieressä ei voi olla mitään minkä avulla hän pääsin kiipeämään sänkyynsä ja sieltä pois.
2.) S:n sängyn vieressä ei voi olla olla mitään, minkä päältä hän voisi töniä tavarat lattialle ollessaan sängyssään.
3.) Eri levyiset huonekalut eivät voi olla peräkkäin/vierekkäin kiinni toisissaan, sillä en siedä, että esim. kaksi sänkyä jotka ovat kuitenkin 10 cm eri levyiset ovat peräkkäin.
4.) Lipastojen, kirjahyllyjen yms, ikkunan alareunaa korkeampien huonekalujen asettaminen ikkunan eteen on väärin.
5.) En osaa oikein elää senkään kanssa, että huonekalun "selkä" on näkyvillä, eli huonekalu on asetettu siten, ettei se ole selkä seinää vasten.
6.) S:n sänky ei voi olla verhojen vieressä ja syyn kaikki varmaan jo tietävätkin.

Palapeliä määrätietoisesti ratkoessanne, kannattaa ottaa huomioon, etteivät piirtämäni mittasuhteet ole lainkaan oikeat, vaan esim. poikien sängyt mahtuvat oikeasti sille seinälle missä lipasto on peräkanaa. (Mutta se näyttää musta vähän pahalta kun ne sängyt on just eri levyiset.)

Semmosta, ehdotuksia otetaan vastaan. :) Toi yks uloke on upotettu vaatekaappi, jonka edessä ei tarttis tietty olla mitään.

Noita mää sitten raivasin edes takaisin poikien huoneessa ja S piti kiinni pinnasängyn pinnoista ja roikkui mukana, L kehui mun uskomattomia voimiani ja mää rehasin ja kiukuttelin kun mikään ei ollut hyvä. Sitten mää ajattelin antaa aivoilleni lepotauon ja pesin keittiön verhot ja ihan oikeesti. Kuinka ne verhot voi lyhentyä joka kerta? Mua ärsyttää tosi paljon jos on liian lyhyet verhot ja tätä menoa meillä on kesällä keittiössä tuttu kuosinen kappaverho ikkunan yläreunassa.

A:kin soitteli aamupäivällä kysyäkseen nettipankkinsa tunnuksia ja sai kyllä tunnuksiensa lisäksi kuulla yhtä jos toistakin. A ei pystynyt peitteleen huvittuneisuuttaan mun paasatessani ja mulla meinas jopa omakin pokka pettää siinä vaiheessa, kun huomasin ärtymykseni pääpointin olevan se, ettei meillä ole edes tulppaaneita. Piiri pieni pyöri somasti koko aamun, kun mää kiukuttelin pojille (verhoille ja huonekaluille), L purki turhautumistaan S:n ja S imuriin (!). L:n kerho palasi joulomiltaa kreivin aikaan ja nyt poika on kavereitten kanssa leikkimässä, kotonahan hän jo lähteissä totesikin, ettei S:n kanssa voi leikkiä mitään, vaan "Mää haluan isomman vauvan leikkikaverikseni, semmosen joka osaa käyttätyä!".

Niin joo, ja L:han on jo hyvän aikaa aina suuttuessaan marssinut jotain kovasti huutaen huoneeseensa ja paiskannut oven kiinni perässään. Tänään oli taas sama juttu, kun äiti oli ihan epäreilu, mutta nyt oli S rukka poikien huoneessa ja mököttäminen tarvii nähtävästi tehdä rauhassa ja olohuoneesta sitten katselin, kuinka uhmkas L käveli kantapääkävelyä tarmokkaasti huoneeseensa, paiskas oven, avas oven ja tuuppas S:n ulos ja paiskas oven taas kiinni. Koska S:lle ei käynyt kuinkaan ja pikkuveljen huoneesta pois lähettäminen oli sen verran maltilinen, tilanne lähinnä huvitti mua. Kun sitten hetken kuluttua komensin S:n pois pakastelokeroita tonkimasta (Ihan huikeen rasittavaa! Kaveri availee pakastelokeroita ja sitten koittaa survoa pakastimen ovea kiinni. Kiva bonus on aina jos kiskoo jonkun pakastemarja laatikon eka lattialle.), suuttui hänkin niin, että marssi isoveljen malliin kovasti huutaen poikien huoneeseen. Wau. S ei vissiin kuitenkaan ymmärtäyt, että mitä siellä huoneessa sitten kuuluisi tehdä, kun sinne on kovan äläkän saattelemana menty, joten poika marssi yhtä uhmakkaasti, suurta epäoikeudenmukaisuuden tuomaa uhoa puhkuen takaisin mun luo kädet ojossa halaamaan. Voi toista, mahtaa olla raskasta kun suuttumuksen aiheuttaja ja lohduttaja kulkee samassa paketissa. Aatelkaa nyt vaikka omalle kohdalle.