Laiva-koti.

Se kun mää joku aika sitten kirjottelin, etten tykkää olla öitä pois kotoa, mutten kuitenkaan epäile sen johtuvan siitä, ettenkö saisi nukuttua vieraassa paikassa, niin - ei. Kyllä se taitaa johtua juurikin siitä. To-pe yönä mun siskon luona harrastin nukkumiseen pyrkivää sängyssä makaamista 8 h ja unta 3 h. Pe-la yönä laivalla nukkumiseen pyrkivää sängyssä makaamista oli 9,5 h ja unta 4 h. Ihan mega-hauskaa, kerrassaan. Laivalla yritin nukkua päikkyjä, mutta sitten laiva alkoi keinuun ja mää aloin miettiin, että kumpikas se nyt olikaan Titanicissa kumpi kuoli, se mies vai nainen. Ja automatkoillahan mää en voi nukkua ollenkaan, koska A:lle on just tosi tärkeetä, että mää oon siinä vieressä jakamassa kaikkia vinkkejä, sätkimässä oikealla jalalla erityisesti risteysalueilla ja helpottamassa A:n hommaa siinä mielessä, että kerron tasasin väliajoin mikä on sen hetkinen nopeusrajotus. Se on mulle sillain hiukan kurjaa.

Mun unettomista öistä valittamiseen kannattaa suhtautua hiukan varauksella, sillä toisinaan käy niinkin, että jos A vaikka valvoo myöhempään kirjaa lukien, niin saatan joskus puolen yön aikaan ärähtää, että en saa ollenkaan nukuttua A:n sivujen kääntämistä seuraavasta rajusta metelistä johtuen, jolloin A saattaa, jos uskaltaa, mainita mun olleen jo pari tuntia melko syvässä tajuttomuuden tilassa, josta on kertonut kysymyksiin vastaamattomuus ja raskaasti hengittäminen (raskaasti hengittäminen on uusi kuorsaus). Tosin tällä reissulla olin kellonajasta koko ajan hajulla, eikä tullut semmosia nukkumattomuuttani kyseenalaistavia "Mää en oo nukkunut koko yönä yhtään, ja kellokin on varmaan jo kaks... Ai, se onkin jo viisi." -yllätyksiä.

No mutta, nukuin tai en, niin kivaa oli. S jäi hyvillä mielin mun siskon perheen luokse hoitoon, mitä nyt meidän muiden tehdessä lähtöä hiukan väänsi itkua isän ja äidin mieliksi, mutta se loppui jo ennen kuin ovi sulkeutui. Kaveri oli viihtynyt hyvin ja nukkunut 12,5 tunnin yöunetkin, mikä on, jos ei nyt aivan ennenkuulumatonta, niin ainakin hyvin, hyvin harvinaista. Tästä ajasta hän oli aamuyön ajan nukkunut mun siskon kainalossa ja mahan päällä, mikä nyt on aivan super-suloista ja olin mielissäni, että siskoni oli päässyt moisen hellyyttävän hetken siskonpojan kanssa kokemaan.

Jos nyt S:lla oli kivaa, niin hubaa oli kyllä meillä muillakin. Vähän yllättävää sinänsä, että noin kun oltiin vaan kolmistaan, niin oli paljon vähemmän sitä tavanomaista; "Katokko poikia sen aikaa kun piipahdan tax freessä?" ja "Jos, mää meen nukuttaan poikia hyttiin, niin tee sää ostokses sillä välin.", vaan tehtiin oikeastaan kaikki porukalla, kun se oli niin helppoa niinkin. Mää en yhtään vähättele sitä, millasta on olla yhden lapsen kanssa, mää oli itse mielestäni paljon enemmän helisemässä sillon kun meillä oli vaan L, verrattuna nykyiseen, mutta nyt, kun normaalisti katsoo aina kahden lapsen perään, niin kun onkin liikenteessä vain yhden kanssa, ja varsinkin sen vanhemman, niin kylläpä kaikki tuntuu vaivattomalta. Tietty sekin vaikuttaa, ettei L:n kasvamiseen ja "helppouteen" oo voinut ihan täysillä keskittyä, kun koko ajan on kuitenkin ollut S, joka vaatii huomioo, ja kun L:n syöttämiset, nukuttamiset ja perässä juoksemiset helpotti, niin oli jo S tuomassa samat touhut kuvioihin, niin L:n "vaatimattomuus" (vissiin sanan vähän väärässä merkityksessä) on jäänyt hiukan vähälle huomiolle.

Nyt kun oltiin laivalla kolmistaan, niin A:kin sanoi jossain vaiheessa, että sen sijaan, että olis aatellu pääsevänsä helpommalla, kun mukana oli vaan yksi lapsi, niin koko ajan halusikin antaa sen normaalisti S:n saaman huomion L:lle. Oikein hemmotella toista. Me pelailtiin kaikkia pelejä, leikittiin leikkihuoneessa ja pallomeressä, L osallistu aarteen etsintään ja oli yksi voittajista, syötiin buffetissa kaikessa rauhassa (täällä  myönnän ikävoineeni S:a kaikista vähiten, sillä normaalisti buffeteissa ja ravintoloissa viihdytään, sikäli ruoka ei maistu, tasan sen aikaa, kun äidin laukun pohjalta löytämässä rusina-askissa riittää rusinoita), katteltiin ikkunoista maisemia, tehtiin ostoksia, juostiin hyttikäytävillä, herkuteltiin ja lekoteltiin. Ihan loistavaa. Yleensä ollaan taidettu olla laivalla aina viikolla, mutta nyt oltiin siis viikonloppuna, eikä meininki ollut yhtään sen villimpää kun normaalistikkaan, lapsia vaan oli enemmän. Muutenkin ristelilyähän voi helposti aatella semmosena rellestys-paikkana, mikä ei oo lapselle mitään hauskinta ympäristää, mutta niillä rellestäjillä on kyllä niin eri aikataulu ja eri paikat missä ne hengaa, ettei mua oo kyllä suunnilleen koskaan haitannut juhlijat risteilyillä. Ja kun puhun niistä rellestäjistä, niin toki olen joskus itsekin heihin kuulunut, sillon oltiin yö hereillä ja discoilemassa ja nukuttiin aamubuffetin ohi.  Enkä mää muista sillon nähneeni siellä juurikaan lapsia, mistään leikkipaikoista ja pallomeristä puhumattakaan.

Kotimatkalla oli väsynyttä, mutta tyytyväistä porukkaa. L:n lemppari-juttuja oli kuulemma kuvissakin vilahtava karkki-automaatti, aarteen etsintä ja herkuttelu laiva-kodissa, joksi L hyttiämme kutsui. Nyt täytyy lopetella, vaikka tekisikin mieli kirjoittaa esim. siitä, kuinka unohdin L:n hylkeen mun siskon luokse laivaristeilyn ajaksi, ja kuinka sitä tyhjiöö ei täyttänyt Niilo-Nalle eikä Ville Viikinkikään, kuinka jännittynyt L aarteen pallomerestä löydettyään sulloi sen paitansa alle ja puristi sitä kaksin käsin raskaasti hengittäen odottaessaan loppujen aarteiden löytyvän, kuinka hienosti L uskaltautui kovaa mekkalaa pitävään laivan vessaan, miten herttainen L oli ruokaillessaan ja miten maltillinen jälkkäri-pöydässä, kuinka ylpeä poika oli kun pääsi käymään hytin yläsängyssä ja kuinka huolellisesti poika mietti mikä tuliainen ilahduttaisi ketäkin eniten. Ihan mahtavia juttuja kyllä.