Kipeetä.

He-hei!
Onko kenestäkään muusta äidistä salaa vähän ihanaa kun lapsi on kipeenä? Siis kun ei oo sillain "paniikki, paniikki, mitä mä teen, mikä sitä vaivaa" -kipeenä, vaan ihan tollainen nuhanen ja väsähtänyt. Musta asiassa on pienet bonuksensa, jotka tietenkin on ihan kiva koittaa löytää asiasta kun asiasta. Musta sairastelun ihanuus piilee siinä, että saa hyvällä omallatunnolla hemmotella ja lelliä toista yliäyräiden. Tehdä ihanan pehmeä ja lämmin lepopaikka, laittaa lemppari dvd pyöriin, tarjota lämmintä juotavaa ja silitellä ja paijata, ja  hypätä  pienen potilaan  huomattavan monen vaatimuksen mukaan "Toisitko vettä? Niistäisitkö nenän? Antaisitko yskänlääkettä?". Musta semmonen hoivaaminen on aikas ihastuttavaa, mutta normaali olosuhteissahan moinen maksimointi heilahtaa äkkiä lellimisen puolelle.

Äskön oikein siirsin täällä sohvaa ja kannoin peittoja ja tyynyjä siihen, piilotin karkin tyynyn alle ja pyysin poikaa vaihtaan univaatteet päällensä, että olis mahdollisimman mukava olla. Jotenkin - aika ihanaa. Miettikkää nyt kun olisitte itse kipeenä ja joku tekis teille samanlailla, kyllä kelpais. Musta on kivaa tehdä kivoja asioita toisille, mutta on vielä aikasta paljon kivempaa tehdä niitä niin, ettei se toinen odota tai ainakaan vaadi niitä asioita itselleen. Jos L tossa komentais vieressä, että "Lisää peittoja" Kolmas tyyny! Mää haluan vielä lisää karkkia!", niin ei ehkä tulis ihan samanlaisella hellyydellä rakennettua toiselle lepopaikkaa.

Aamuinen kaunis ajatukseni siitä, että en veisi poikia pihalle L:n ollessa melko räkäinen alkoi jo aamuvarhaisella tuntuun kohtalaisen haastavalta tehtävältä ja kun Naapurin Rouva laittoi ennen kymmentä viestin, että mennäänkö ulos, kun heilläkin oli yksi lapsista kipeenä ja näin ollen lapset kotona äitinsä kanssa, niin olisin saattanut jopa tuulettaa, ellen olisi kokenut sitä hiukan tahdittomaksi Naapurin Rouvan lapsen sairastumisen vuoksi. Keitin mukaan kaakaot ja kahvit ja nappasin mukaan viimeiset joulusuklaat, koska ajattelin sen nyt olevan kerrassaan herttaista kun mukana menossa oli yksi jos toinen nuhanenä.

Nyt kun muistan, niin täytyy heti kertoa, että S on alkanut nukkuun aamuisin pitempään. Nyt jo kolmena aamuna poika on herännyt kuuden maissa, joka on musta ihan ok aika. Viime yönä ei alkuyön itkujensa jälkeen, jolloin oltiin A:n kanssa vielä hereillä, edes herännyt koko yönä kertaakaan. Jippii! Jälleen haluaisin korostaa julkisen valittamisen parantavaa voimaa! :)

Oikeastaanhan mun pointti tän postauksen tekoon oli vaan toi kuvissa näkyvä auto ja se, missä sarjassa kyseinen menopeli voitti tänään mestaruuden. Epämiellytävin lelu minkä päälle voi astua -sarjassa. Voi vitsi. Sattu ihan sairaasti, kipua lisäsi tietenkin vielä se, että satuin astuun pikku-?(&%=#%:n päälle nukuttaessani S:a päiväunille, enkä tästä syystä voinut ulvahtaa vapautuneesti, vaan joudun muljauttamaan vain silmät ympäri ja puremaan takahampaat napakasti yhteen karvojen noustessa pystyyn. Siis se meni mun jalkapohjasta läpi! Ja siitä tuli verta! Kaikki legot ja pikkueläimet tuntuu nyt ihan lastenleikiltä tohon verrattuna. Aika kohtuutonta!