Ankkoja.

Tämä päivä alkoi inasen ahdistavasti soittettuani äidilleni, kuinka yökyläläisen kanssa on sujunut ja tämän kerrottua, että L on tullut kipeäksi. Buu. Sitäkin mälsempää, että lapsi sairastaa on se, että lapsi sairastaa ollessaan kyläilemässä ihmisen luona joka viettää toista lomapäiväänsä. A oli jo lähtenyt töihin ja äiti ei ollut tilanteesta oikein moksiskaan, L:n ollessa vain räkänen, eikä muuten erityisen kipeän oloinen, niin poika jäi nuhaisuudesta huolimatta päiväksi mummulaan. Toki meinasin taas sankarillisesti lähteä hakemaan poikaa S:n kanssa bussilla kotiin, mutta hiukan enemmän asiaa pohdittuani päätin, ettei se ole erityisen fiksua. Ensinnäkin, emme olisi varmaan päässeet kotiin takaisin ennekuin A olisi jo tullut töistä kotiin.

Aamulla harmitti sekin, että olin luvannut hoitaa aamupäivällä L:n kerhokaveria, joka on myöskin naapurimme, mutta tyttö oli myös tullut edellis yönä kipeeksi, eikä neidin äiti viitsinyt tuoda häntä meille. S:n ahdistelut hänen sairastaessaan eivät tuntuisi ahdistavan vain häntä itseään, vaan musta tuntuu, että kaikki asiasta tietävät varovat visusti tuomasta meille mitään tautia, mikä on kyllä aikas ihastuttavaa ja mieltä lämmittävää. Vielä aamulla harmitti sekin, että huomiseksi mun serkku vaimoineen ja tyttärineen oli suunnitellut meille kivan jutun A:n kanssa, mutta sekin meni mönkään. Pahus, pahus, pahus.

Hetken aikaa ajattelin jo kiukutella ja miettiä L:n vointia koko päivän itseäni syyllistäen, mutta sitten - päätinkin kääntää kelkkani kohti parempia fiiliksiä. Vaikka L nyt olikin kipeä, kyllä äitini pärjäisi hänen kanssaa ja jos ei, niin äiti olis varmaan tuonut pojan kotiin. Me olimme kotona S:n kanssa kaksin, joten siitäkin voisi repiä jotain iloa irti, joten vein S:n innovatiiviselle puheterapeutti-matkalle. Tietenkin. Mitäpä muutakaan. Tietenkään en vertaa lapsiani, mutta en ole voinut olla laittamatta merkille sitä asiaa, että S on vähintäänkin hyvin vähäsanainen siihen nähden mitä muistelisin L:n tuossa iässä jo puhuneen. "Ga ga." That's about it. Ajattelin olla lempeä kasvattaja ja aloittaa puheen opettamisen sieltä mistä aita on matalin.

Kyllä. "Ankka! Ankka! S, sano ank-ka!" Ga-ga vs. ankka, kuinka vaikeaa se voi olla? Aika vaikeeta. Varsinkin kun en huomannut tämän intensiivisen kurssimme aikana poistaa tuttia S:n suusta. Toki tiedän, että lapselleni esittelemät "ankat" ovat oikeasti sorsia, mutta ollaan realistisia, matka ga-ga:sta sorsaan on aika pitkä. Kurssimme ei siis lopulta ollut opettavainen missään mielessä, mutta meillä oli kyllä ihan hauskaa. Paitsi sillon, kun kaivoin kameraa laukustani ja sorsa-rukat kuvittelivat minun kaivavan kielto-kylteistä huolimatta heille jotain murkinaa ja lähtivät yhtenä uhkaavana rintamana meitä kohti. Se oli aika epämiellyttävää.

Tänään, kun minulla on (teoriassa) ollut enemmän aikaa keskittyä S:aan (oikeastihan olen vain pääasiassa siivonnut), niin olen pistänyt merkille erään asian. S:han on sen verran nuori, että hän nyt sotkee vahingossa koko ajan. Maidot kaatuu, ruuat tippuu lattialle yms. Viime viikolla mua hiukan huvitti kun ripustin pyykkejä kuivuun ja pojat olivat kaksin keittiössä kun L huusi, että: "-Äitiii! S koristelee pöytää maidolla!". Musta se oli aika hauska tapa L:lta ilmaista S:n maidolla sotkeminen. Mutta tänään olen alkanut vakavasti miettimään, että saatoin hukan aliarvioida lastani. (Aaargh, lasten aliarvioimisesta puheenollen; pojilla on semmonen cd, mitä kuunnellaan aikas paljon ja siinä on kappale, jonka sanoma on aikalailla tämä: ...helikopteri, helikopteri, heli, heli, heli, helikopteri, kolihepteri, kolihepteri, koli, koli, koli, kolihepteri... (!!!) Wau. ) Se S mitään vahingossa sotke. Tänään se on joka kerta kaatanut maitolasistaan aina vähän pöydälle ja alkanut levitteleen sitä varsin hallitusti. Koristelee pöytää maidolla - empä olisi paremmin osannut sitä itse sanoa. Mää oikein testailin tänään; pyyhin pöydän ja käänsin vähän selkääni, niin taas poika lorautti vähän maitoa pöydälle ja alkoi taiteilemaan. Niin kauan hän sitä teki kun maitoa mukissa piisasi, sit meni hermot. Ihan mahdoton.

No mutta. Päivä oli sitten lopulta ihan onnistunut, S oli hieman kukkona tunkiolla ja hengailikin suurimman osan päivästä L:n sängyllä makoillen ja maireasti naureskellen. ... Jo ennen aamukahdeksaa me todettiin A:n kanssa, että me oltais hiukan pulassa jos S:lla (tai oikeatsaan mulla ja A:lla) ei olis L:a joka aina välillä opettaa pikkuveljelleen tiettyä nöyryyttä. Nyt täytyy mennä lepäileen, jos yöllä ilmenee räästä johtuvaa katkonaisuutta.