"Vasemmalle, vasemmalle, stop!"

Ollaan oltu ulkona. Kamera on ollut sisällä. Meinasin lähtee eilen illalla kuvaan yksikseni ulos, kun sain niin hyvän idean yhteen kuvaan, mutta sitten kello oli jo niin paljon ja mua rupes arveluttaan, mamis mikä mamis. Mää tarttisin alakuloisen (tosin helposti iloiseksi muuntautuvan), tummat pitkät hiukset omaavan mallin jokapäiväiseen, luonnollisesti ympäri vuorokautiseen käyttööni, että jos tulee hyvä kuva-inspis, niin pitäis päästä heti hommiin. Anyone?

Arkeen paluu loman jälkeen on sujunut mutkattomasti. Siinä missä toisilla on vaikea orientoitua loman jälkeen taas aikaisiin aamuihin, mää saan nyt nukkua taas pidempään, kun A herää poikien kanssa aamuisin ja mää nukun siihen asti, että A:n täytyy lähteä töihin. On tosin tapahtunut jotain melko uskomatonta, sen 5.15-6.00 sijaan pojat ovat alkaneet heräileen vasta 6.00-7.00. Yhtenä aamuna heräsin ja sisäinen kelloni oli vahvasti sitä mieltä, että kello on jo "paljon", mutta koti oli ihan hiljainen. (Voi vitsi, koti on kyllä yks mun lempisanoista.) Hetken maattuani ja ihmeteltyäni, alkoi jo epäilyksenikin heräämään ja no - huoli. Juuri kun päätin lähteä tutkimaan mikä on hiljentänyt pojat, marssivat veljekset yhtenä rintamana makuuhuoneeseen: "-Me herättiin samaan aikaan!". Seitsemältä!!

Tänään on ne 50-luku -teemaiset häät! Kivaa! Vielä pitäis käydä ostamassa kirkkaanpunainen huulipuna, mikäköhän nainen mää taas kuvittelen olevani, kun mulla ei ole edes punaista huulipunan hylsyä missään. Tai semmoista miniä, näyte-huulipunaa. Oransseja huulipunia kyllä löytyy, kun mulla oli joskus tossa kevättalvella semmonen tunne, että mää haluan alkaa käyttään semmosta. Käytin kaks kertaa, mutta palaute oli sen verran nihkeetä, että innostus lopahti. Jotenkin se, että ei ikinä käytä huulipunaa ja sitten vetää huulensa erittäin väririkkaiksi matta-oransseiksi ja vastaanottaa vieraat iloisesti, eikä kukaan sano mitään, paitsi kysyttäessä vastaa: "-Joo mää huomasin." niin ei jollain tapaa rohkaise kauheesti.

Toivottavasti osaatte arvostaa verhon raottamista teini-Hannan sielunmaailmaan yllä olevan kuvan myötä. Rakkaan siskoni tuunaamaa tuoli, jossa koreilee allekirjoittaneen syvällistä pohdintaa elämän raadollisuudesta. Heavy stuff. Eikä se siis ole ote mistään runosta, vaan se on se koko runo. Musta se sammaloituu ja peittyy heinään aika sympaattisesti porukoitten piha-metsässä. (P.s. Palaute mun uusista, keltaisista (sali)housuista oli aikas lailla samaa luokaa kuin oranssista huulipuna-kokeilustani.)

Mun mielestä tapahtuu kauniita asioita, kun zoomaus-puoli menee mönkään. Hauskaa viikonloppua, koitan saada otatettua itsestäni kuvaa niissä 50-luvun kamppeissa jos jotain kiinnostaa nähdä (?). Ja nyt, sormet ristiin, peukut ylös, silmät kiinni ja jalasta kiinni hep! (Kuinka moni muu osallistu aina Speden Speleissä siihen skabaan? Ja teki niitä ratoja paperille, jossa toinen koitti silmät sidottuina olevalle kaverilleen neuvoa reittiä maaliin; "-Vasemmalle, vasemmalle, stop. Alas, alas, alas, stop!". Ja sit se missä vedettiin ittensä kuminauhan läpi ja paiskattiin kuminauha lopuks näyttävästi pöytään? Me taidettiin käyttää äitin kuminauha-vyötä.), että tänään olis hyvä hius-päivä. Reenaaminen on nössöille, 50-luvun kampausten tekeminen ei.