Kreisi-bailausta.

No, no, kuinkas on selvitty Isänpäivästä? Mää tyylilleni uskollisesti jaksoin jauhaa Isänpäivän alusajan A:lle, kuinka mää koen, ettei se tavallaan ole mun tehtävä juhlistaa häntä isänä, sillä hänhän ei todellakaan ole mun isä, ajatuskin on niin puistattava, ettei siinä pysty lahjoja paljon ajatteleen. Tällähän en suinkaan petaa sitä, että sikäli Isänpäivänä mua sattuisi laiskottaan, enkä jaksaisi juhlasta tehdä mitään mieletöntä extravaganzaa, ei kyse olisi minun saamattomuudestani, vaan jännitteen ylläpitämisestä A:n ja mun välillä puolisoina. Selvähän se.

Sunnuntai aamuna heräsin S:n huhuiluihin puoli kuuden maissa ja ajattelin, että mikäpä siinä, aletaan herkku-aamiaisen tekoon, kun vireystaso oli kohtalainen, olinhan nukahtanut taas joskus yhdeksän maissa, noin 15 minuuttiia A:n ja mun leffa-illan starttauksen jälkeen. ... Vähän harmillista kuinka mää missaan kaikki illat kun nukahtelen holtittomasti minne milloinkin. Aamulla ensimmäinen ajatus on; "-Voi ei, miksi mää oon sängyssä?! Munhan pitäis olla sohvalla odottamassa koska Muodin Huipulle alkaa?! Pahus." Valmistimme poikien kanssa perus croissantit, munakokkelit ja kaverit (joo, siinä pitää lukea kaverit, ei kaviaarit. Aaa, wau, maailman huonoin "vitsi", jopa niin huono, että se täytyy jättää esille, olkaa hyvät.), ja annoimme A:n nukkua pitkään. Pitkällä tarkoitan, että menimme laulamaan hänelle klo.6.50. Se ei suinkaan ole tarinan surullisin osuus, vaan se, että A joutui ennen aamu seitsemää feikkaamaan nukkuvansa, olihan hän ollut hereillä jo tovin ja lueskellut kirjaa meitä odotellessaan. Aika säälittävää räpellystä. Itseasiassa tämäkään ei ollut vielä surullisinta, vaan traagisinta oli sen, että Isänpäivänä, klo.8.03. starttasimme auton ja lähdimme morjestamaan mun isää. Traagista ja traagista, pääsimmehän herättään kuitenkin poikien vaarin ja mun isän suloisella laulullamme. Mahdollisesti jopa jo too much of a good thing. Awwww, L oli muuten askarrellut kerhossa isällensä peilin, jonka takana luki jotain, että: "Peilistä sinua katsoon maailman paras isä." tms., se oli musta melko söötti. Varsinkin kun siinä oli niitä rytistettyjä silkkipaperi-palloja, jotka on hyvässä muistissa omista kerhoajoistani.

No mutta, päivä kului leppoisasti. Kolmelta lähdimme sitten harrastamaan tuota otsikossa esiintyvää kreisi-bailausta. Kas näin:

... Jees. Emme olleet ostaneet Fröbelin Palikoiden keikalle lippuja ennakkoon, joten en ollut yhtään varma mahtuisimmeko mukaan bailaamaan, enkä tästä syystä maininnut pojille (L:lle) asiasta mitään, kerrottiin vaan, että mennään eräälle koululle katsoon mahtuisimmeko mukaan seuraamaan yhtä esitystä. Siinä missä oletin L:n tärisevän mielenkiinnosta ja jännityksestä auton takapenkillä antamieni mystisten vihjeiden vuoksi, poika kuitenkin nukahti. Päästyämme pelipaikoille kävin tiedustelemassa löytyisikö lippuja vielä ja löytyihän niitä, joten herätin L:n ja kerroin mitä olimme tulleet katsomaan. L on ollut joskus pari vuotta sitten katsomassa Fröbeleitä mun siskon perheen kanssa, joten sikäli tilanne ei ollut mikään ennenkuulumaton. Ja siinä missä vastaherännyt (arka) lapsi on täydellisessä tilassa kyläilyjä varten, niin keikalle mennessä lapsi saisi olla hiukan riehakkaammalla tuulella. Nyt L istui koko ajan mun sylissä, ja sikäli kannustin häntä tanssimaan, hän painautui syvemmälle syliini. Kyllä L silti taputti innoissaan ja viuhtoi käsillään samoja liikkeitä mitä sedät lavalla. S jähmettyi aina musiikin soidessa, mutta välispiikkien (jotka olivat onneksi kuitenkin erittäin lyhyitä ja napakoita) aikana S pyrki liikkumaan mahdollisimman laajalle alueelle. Vähän niinkuin se tuoli-leikki, missä musiikki soi ja kun se loppuu koitetaan päästä istuun mahd. pian, mutta tässä tapauksessa päinvastoin. Määhän olin aivan jumissa L:n alla, joten A joutui hyppäämään S:n perässä, tosi ikävää.

Keikasta jäi kaikille hyvä fiilis ja L:kin sanoi, että oli hauskaa, vaikkei se pojan olemuksesta ehkä huokunutkaan. S:kin intoutui lopussa taputtaan mukana, vaikka hänkin oli suurimman osan keikasta tiukasti (musiikin soidessa) isäänsä liimautuneena.

Keikan jälkeen kotiuduimme ja oli aika erottaa A Isänpäivänä lapsistaan. Aika radikaalia. Onhan se tietenkin kaunista viettää Isän- ja Äitinpäivät tiiviisti porukalla, päivän varsnaista ajatusta vaalien, mutta siinä missä en itse pistäisi kovinkaan paljon hanttiin, sikäli minut lähetettäisiin Äitienpäivänä esim. kasvohoitoon, koin, että A:kin malttaa mennä juhlapäivänään yksin elokuviin. Ja vieläpä elokuviin niin, että hänen siellä ollessaan pistin pojat nukkuun, joten mies sai palata rauhalliseen ja hiljaiseen kotiin. Elokuvissa käyminen päiväsaikaan on muuten hämmentävää, mun oli ainakin esim. Black Swanin jälkeen hieman vaikea orientoitua hilpeään lasten kanssa leikkimiseen, kun vähän väliä mieleen syöksyi se kynsinauha-kohtaus. (ÄÄääh, mua etoo taas.) A:n ollessa elokuvissa ripustelin jouluvalot paikalleen. Kieltämättä vähän (kuukauden) etuajassa, mutta minkäs teet. Aloittelimme asiaa jo lauantaina kun naapurin tyttö oli käymässä, mutta nyt vein homman loppuun asti. Enkös mää ookkin ihana; naapurin tyttö ihastui ikihyviksi meidän sinisiin vilkkuviin jouluvaloihin, joten mää annoin ne hänelle. Eiks oo söpöö? Naapurin Rouvakin varmaan arvosti kovasti, sillä niissä valoissa on vieläpä muistaakseni kahdeksan eri modea, toinen toistaan psykedeellisempiä, kuinkas muutenkaan. Ja sikäli joku bongaa kuvista L:n violeteiksi lakatut kynnet, niin naapurin tyttö löysi myös mun kynsilakat ja halusi itselleen keltaiset kynnet, niin mikäs mä oon kieltämään, kun L:kin halusi omansa lakattaviksi. Kontrastia L:lla toi hyvin väriliiduista mustat kynsien aluset, ikään kuin ranskalainen manikyyri.

Jouluvalo-projekti sujui ihan kivasti, päätin laittaa vessaankin yhdet, niin yöllä ei tarvi sytyttää valoja, jos vie L:a pissalle, se on aina hiukan rajua temmata toinen unimaailmasta suoraan spottivaloihin. Muuten toteutus onnistuikin, mutta vessaan laittamani valot on kirkkaudessaan melko sinertävät ja nyt meijän vessa muistuttaa rautatieaseman vessaa. No, suonia siellä ei ole ennenkään tarvinnut löytää, mutta ehkä sielllä ei löydy nyt sinisiä silmänalusiakaan, se olis ihan suotavaa. Semmosta tänne!

P.s. Okei, okei, nähtävästi S jännitti keikan alussa hiukan taputtamista. Reppana. Toiset vielä viuhtoo vieressä ihan tohkeissaan.