Loma-kankeus.

Syyslomamme ensimmäinen päivä oli raskas. Loman alkuun luodut odotukset johtivat melkoiseen pettymykseen. Olimme päättäneet hoitaa loman ensimmäisenä päivänä asioita, jotka täytyy pääsääntöisesti tehdä klo 9-17 välillä ja joiden toteuttaminen tavallisena arkipäivänä, kun A on töissä, on lähes mahdotonta. Koko aamupäivä meni säheltäessä, pitäis ehtiä sinne ja tuonne ja L pitää saada kahdeksitoista kerholle (En ollut tajunnut perua kerhoa perjantaina, enkä sitten kehdannut maanantaina enää perua.) ja sitä ennen pitäis syödä ja mitäs me nyt tehdään kun kaikkiea ei ehditä ja mitä me syödään ja mistä L:lle eväät ja huh. Mun asiani oli viedä pukukaapin avaimet entiselle koululle ja kulku..lämyskä myös. Se jostain syystä jännitti mua aika paljon, tiedättekö sen kun alkaa jännittään ja sitten tulee sitä semmosta jännittynyttä venyttelyä ja on vähän kylmä ja mahaan sattuu ja ai kamala. Ajattelin mennä vielä tarkistaan onko pukukaappiin jäänyt mitään, mutta arvatenkaan kulkulämyskäni ei enää toiminut ja valo vilkutti punaista. Melkoisen rikollisen näköisenä kipitin kansliaan (ei se kanslia oo, mutta joku keskus kuitenkin) selittään, että "Mää vaan koitin, en mää oo varastamassa mitään, eikä tää oo mikään kadulta löytynyt lämyskä vaan mun ikioma, tai oli, nyt mä oon jo entinen." Se avainten palautus ei mennyt yhtään niinkuin luulin, paikka oli väärä ja täti liian tehokas mun herkkään hetkeeni nähden; "Nimi tohon, mikä luokka? Tilinumero tohon, selvästi." Kädet tärisi kun irrotin lämyskää ja avainta muista avaimistani, luokan koodi ei meinannut tulla millään mieleen, hermostuneesti kikatellen koitin selittää, että siitä on jo melkein neljä vuotta aikaa kun oon viimeksi täällä ollut ja hyvä kun osasin luokan koodin edes silloin, sitten vaan laitoin kynän paperille ja annoin koodin nousta esiin jostain aivojen nurkasta ja nousihan se. Tai ainakin joku melko samantapainen. Sitten tarvi alkaa antaan jo tilinumeroa, jota en todellakaan muista ulkoa, en edes ensimmäistä numeroa. Vedin kukkarostani kaikki kortit tiskille, ei meinannut löytyä millään ja sitten kun löysin pankin lapun, muhun iski epävarmuus, että se on mun entisen tilin numero ja kaivoin toisella kädellä taskusta kännykkää, jolla soitin A:lle, että mikä meijän tilinumero on ja toisella kädellä pidin korttipinoa tippumasta pöydältä. ("Kirjoita selvästi" virkailija taisi sanoa pariin otteeseen ja soitti minulle sitten tänään päivällä, että mikäs tuo toiseksi viimeinen numero on.) Sitten vaan: "Maksu tulee tilille varmaan joukuussa." "Okei. - - - Moi." Missä kädenpuristus ja "Kiitos näistä vuosista"-toivotukset? Ei missään. Joskaan missään ei myöskään ollut "Senkin vätys. Koulun-keskeyttäjä!" -katseita, että sikäli positiivista. Mutta siinä se sitten oli.

Kaupan kautta äkkiä kotiin, L:lle jotain syömistä ja eväät reppuun, samalla A laittoi eteisen lattialle ulkovaatteita valmiiksi, jotta poika voi juosta ruokapöydästä suoraan haalariinsa ja A lähteä heittään häntä kerholle. Kiire, kiire, kiire, vaikka pitäis olla lomalla ja rento. Kun A tuli viemästä L:a kerholle, mää sanoin meneväni päikkäreille, vaikka oltiin puhuttu, että A lähtis viemään mun kännykkää huoltoon. Mää olin vaan niin väsynyt, kun olin edellisyönä valvoskellut ja noussut poikien kanssa taas viiden maissa. Menin sänkyyn, villapaita päällä ja nukahdin samantien, musta on ihanaa nukkua peiton alla päikkäreitä täysissä vaatteissa, se on jotenkin niin kiellettyä - syntisen hyvää sanoisinko. Kun puolentoista tunnin päästä heräsin oli minua vastassa jokseenkin pelokkaan ja pahoillaan olevan näköinen mies. Jotain muutakin A:n katseessa oli, mitä en vielä siinä hetkessä osannut tulkita. "Kävi yks juttu. Sillä välin kun sää nukuit, mää torkahdin sohvalle ja S oli mennyt vessaan ja laittanut sun meikit vessanpönttöön." Ennen kuin ehdin sanoa mitään A lisäsi, että: "Mää tiedän, että tää tulee mulle kalliiksi." Se se oli. Se se oli siinä katseessa mitä en osannut tulkita; Tää tulee mulle kalliiksi. 


Ei kai siinä sitten, orastava päänsärky muuttui hieman voimakkaammaksi, kun menin tarkastelemaan tuhoja, jotka oli melkoisen mittavat. Homma oli onneksi niin tasapuolisesti kaikkien vika; miksi olin jättänyt meikit pesukoneen päälle, ihme jos A:ta väsytti, kun oli ollut puoli kahteen asti yöllä töissä ja S, mistäpä hän sen tietäisi, että meikit on äidille melkoisen tärkeät, joten asiasta ei voinut kantaa kaunaa oikein kellekkään. Kun A sitten lähti L:n kerhosta haettuaan viemään puhelintani huoltoon päätin laittaa hänelle varapuhelimellani viestin, että käy kaupassa. Muuten hyvä, mutta varapuhelimessani ei ollut kaikkia numeroita, tai itseasiassa siellä ei ollut "Suosikit" -numeroitani, eli niitä mitä eniten käytän. A:n numeron onneksi muistan ulkoa. Melkein oikein. Eilen on saanut joku ihminen varmaankin melkoisen hämmentävän "Käy samalla kaupassa." -viestin.

Sain lopulta lähetettyä viestin myös A:lle, joka sitten soittelikin saadakseen tarkennusta siihen mitä kaupasta pitäisi tuoda, mutta varapuhelimestani oli valitettavasti kaiutin rikki, ja se on muuten ihan hyvä puhelin, mutta sillä ei voi tehdä puheluita. Onneksi hätä ei ole tämän näköinen ja varapuhelimissa löytyy, joten ei muuta kuin uutta kehiin illan tullen. Edelleenkään minulla ei ole "Suosikit" -numeroitani ja kun tänä aamuna koitin soittaa siskolleni, ettei me lähetäkkään ajeleen heidän luokseen kylään, kun S vaikuttaisi olevan tulossa kipeeksi, eikä muutenkaan huvita, niin puhelimestani ei löytynyt siskoni numeroa ja unohdin koko asian. Kun siskoni sitten soitti, suunnilleen, että "Joko ootte tulossa?", niin kerroin, ettei me tullakkaan. Ai kun kiva, siellä he olivat siivonneet koko aamun ja suunnitelleen iltaruokiaan meijän mukaan yms. Ihan oikeesti. Voi pojat.

Tänään meijän porukka päätti mennä markettiin ja kaikki sai päättää lemppari ruokansa ja jälkkärinsä, paitsi S, joka ei osaa mielipidettään vielä kertoa. Tai sikäli S saisi päättää hän todennäköisesti söisi pelkkää juustoa, sillä aina juustopaketin nähdessään poika tulee repiin housunlahkeesta; "Tää! Tää! TÄÄ!". L halusi lihapullia ja makaronia ja kun tiedustelin, että haluaako hän äidin vai kaupan tekemiä lihapullia vastasi poikani, että: "Äidin tekemiä." I did not see that one coming. Sillä kommentilla pelastui marketti-reissu. A halusi mun kasvisruokaani ilmeisen kyllästyneenä syödä pihviä ja lankkuperunoita ja mää tein itselleni sushia, mitä oon syönyt nyt koko kuukauden, mutta nyt tein tällä kertaa myös California rollseja, eli niitä mitkä on tehty "väärinpäin" ja niissä on seesaminsiemeniä kyljessä. P.s. Mää onnistuin tekeen niitä! S söi lihapullia, mutta makaronit ei nykyään enää kelpaa, vaan kieli tulee poikkeuksetta tyrmäävästi suunsuulla  (meinasin kirjottaa ovensuulla, eli siitä tämä uusi sanakeksintöni suunsuulla) vastaan.

Tänään se loma on tuntunut alkaneen. Ensinnäkin peruttiin L:n tämän viikon kerhot, koska on melko rasittavaa, jos kesken loman on päiviä, jolloin koko päivänä ei oo mitään muuta, paitsi kerho klo.12-15., ei olla otettu paineita tekemättömistä asioista, vaan ollaan vaan oltu ja tehty kivoja juttuja. A halusi mennä kirjastoon (musta tosin kivoista jutuista on melko pitkä aasin silta kirjastoon) ja vaikka normaalisti olisin lähettänyt miehen kyseiseen paikkaan yksinään tai jomman kumman pojan kanssa, nyt mentiin koko porukka. Välitön marketti -efekti. Mää en vaan tajua. Eka luin L:lle Pekka Töpöhäntää, mutta päätin sitten lähteä hakemaan itsellenikin jotain lukemista. Mielessä oli jo eräs kirjailijakin, jota en mitättömän pienen katu-uskottavuuteni vuoksi todellakaan kehtaa kertoa. Ei löytynyt ei. Päädyin siihen, että koko kirjastosta ollaan päätetty poistaa suomennettu kaunokirjallisuus. Marssin A:n luokse ja sanoin, että: "Missä täällä on ulkomaalaisten kirjoittajien kirjat?" Ihan noissa viereisissä hyllyissä." oli A:n vastaus. "Eikä ole, siinä on vaan suomenkieliset teokset!" "Haluatko sää muka englannin kielisiä kirjoja?" "No joo joo, kun ei tää kirjailija (sori, mää en pysty kertoon sitä) satu kirjottaan suomeksi." oli mun nokkela vastaus. A johdatti mun kirjailijan teoksen luoksi; "Tossa." "Eikä! Tää on englanniksi!" Tässä vaiheessa A:n ilme oli jo hyvinkin hämmentynyt ja hän tavallaan taisi luovuttaa asiani suhteen, jolloin itse ymmärsin yskän. Hyllyjen päässä oleva teksti "Suomenkielinen kaunokirjallisuus." ei tarkoita, että kyseinen kaunokirjallisuus olisi vain suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamaa, siellä on suomennoksia myös. Aika paljonkin. Ja mää mielestäni tutkailinkin sitä Suomenkielisen kaunokirjallisuuden -osastoa, mutta mun silmiin osui vain ja ainoastaan suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Parempaa puolustusta mulla ei ole. En sitten lainannut mitään, vaikka lopulta löysinkin haluamani kirjat.Fiilis meni, minkäs teet.(Ja ne numero-koodit. ... Mää oon voimaton kun mun pitää toimia toisten ihmisten logiikan mukaan.) Samaan syssyyn voisin kertoa, että aamuisella marketti-käynnillämme ei ekasta kaupasta löytynyt merilevälevyjä, joten jouduin piipahtaan toisessa marketissa, kun miesväki odotti autossa. On jälleen haasteen aika: Menkää markettiin ainoana tavoitteenanne löytää seesaminsiemenet ja merilevälevyt mahdollisimman pian. Kellottakaa vaikka suorituksenne. Itse etsin vain välittömästi käsiini työntekijän, joka johdatti minut oikeille apajille, muuten olisikin voinut tovi vierähtää. Ja mitä mahtavuutta, kauppoihin on tullut myyntiin tulppaaneita!!! A:kin arvas heti tokana, mistä oli kyse, kun innosta hehkuen kerroin, mitä olin kaupassa nähnyt. Ekana A epäili, että "Joku amerikkalainen tuote." ??!!

Mutta nyt nukkuun, ihanaa, kun loma-fiilis on löytynyt. Nyt vaan sormet ristiin, ettei tuo S ole tulossa kipeäksi. Niin ja koska "Sakset"-temppu on jo aika laimea, niin tässä on mun ja L:n uusin temppu. Pretty cool.