Suunnittelu-rajoitteisen unelma-aamu.

Heräsin aamulla arkaan ja epävireiseen "Hyvää huomenta toivotan sulle, hauska on kohdata taas. Hyvää huomenta toivotan sulle ja sulle, koko meijän piirille." -lauluun, joka minulle esitettiin varovasti ovenraosta. Sympaattisesta herätyksestä johtuen aamu sai välittömästi positiivisen vireen. Jopa niin positiivisen, että laitoin hiuksiini letin (Miks kaikki letti-jutut onnistuu aina sillon, kun näpertelee aikansa kuluks, eikä oo menossa minnekkään, mutta sitten kun touhuaa oikein tosissaan peilin edessä niin ei tuu mitään?!) ja huuliin huulipunaa (!!! Okei, melko aneemisen häivähduksen, jota tuputtelin vielä vessapaperilla pois. Mun juttu on todellakin kompensoida poskipunan määrällä huulipunan puutetta.), vaatteitakin tuumasin keskiverto aamua enemmän. On aika kiva lisä omaan fiilikseen, kun on laittautunut hiukan enemmän kun yleensä, eikä esim. ulos astuessa huomaa luonnon valossa, että ai niin, S:han pyyhki sen halloween naamansa tähän paitaan.

Positiivinen vire tässä aamussa ei suinkaan ollut mikään selviö, sillä olimme menossa poikien kanssa kangaskauppaan, joka ei millään muotoa sijoitu Top 10:neen listallani: "Paikat joissa haluan oleilla lasteni kanssa". Kangaskaupan lisäksi Top 10 -listalleni ei mahdu myöskään Kela, Super myynti, Pentik eikä Laboratorio-keskuksen odotustila. Halu saada uudet verhot poikien huoneeseen ja meijän makkariin, on kuitenkin kovempi, kuin ahdistus kangaskaupassa hengailusta. Lähtiessämme vein roskat roskiskatokseen, ja mieleeni tuli ajatus, että Naapurin Rouvan poikien hoitopaikkahan on kangaskaupan lähellä ja voisimmekin mennä sinne yhtä matkaa.

Olin juuri soittamassa Naapurin Rouvalle ja kysymässä heidän aamun aikataulustaan, kun puhelimeni tilttasi, eikä suostunut näyttämään kuin 4 puhelinnumeroa, joista yksikään ei kuulunut Naapurin Rouvalle. Aloin nykertämään puhelimeni takakantta auki (Rasittavaa!) irroittaakseni akun, toiminto, joka pääsääntöisesti elvyttää puhelimeni, kun kuulin sulkeutuvan ulko-oven äänen. Katsahtaessani ääneen suuntaan, näin pihaan juoksevan Naapurin Rouvan tyttären, kappas, kappas, sama aikataulu siis ja puhelin osoittautui tarpeettomaksi. Saimme siis sattumalta mitä mahtavinta seuraa bussimatkallemme kangaskauppaan.

Kangaskaupassa hyvä tuurini senkun jatkui, kun minua tuli palvelemaan ihana ja auttavainen myyjä, jonka vilpitön (tai ainakin asiakaspalvelijan loistavat näyttelijänlahjat takaava) hymy ei hyytynyt edes siinä vaiheessa, kun sanoin ostavani sittenkin vain näytetilkut verhokankaista. Huvittavaa sinänsä, että juuri kun pääsin paasaamasta täällä kuinka tykkään tehdä päätökset spontaanisti, menen ja teen jotain niinkin ennenkuulumatonta, kuin, että ostan näytetilkut. Siis mitä ihmettä?! Nythän mää joudun meneen sinne uudestaan! Muhun iski joku epävarmuus, kun en ollut väreistä yhtään varma. Eikä epävarmuutta ainakaan vähentänyt se, että kun aamulla kysyin A:n mielipidettä väreistä, hän sanoi muistaakseni jotain Laguunin sinisestä (tai vihreästä.). ... ... !!! Mihin ihmeeseen katosi vanha kunnon "Ihan sama."?! (Ei kai, tosi kiva, kun toinenkin antaa hiukan osviittaa omista mieltymyksistään.)

No mutta, kangaskaupasta lähdimme hyvillä, joskin epäuskoisilla fiiliksillä pois. (Epäuskoisina tietty niitten näytetilkkujen takia, mutta myös sen takia, kuinka halpoja ne oli. Jotenkin mää oletin, että noi on just niitä tilanteita, että "Sori, mut mää en voi leikata sulle pelkkää pientä kulmaa tästä kankaasta, vaan sun on otettava koko kaistale, ja se tekee sitten 7,90 e/verhokangas.", mutta ei, hyvän siivut molempia kankaita alle kahdella eurolla, ihan mahtavaa! Aamulla olin napannut mukaani sen pikkuveljeni koiralle aikoinaan ostamani puru...kengän (?) ja ajattelinkin sitten rimpauttaa niillä suunnilla asuvalle veljelleni, että jos kävisikin niin hyvä tuuri ja hän sattuisi olemaan kotona, eikä esim. koulussa tai töissä. Ja vielä mitä! Hänhän oli lähistöllä ja vieläpä kävelyllä koiransa kanssa! Mikä tuuri! Pääsin antamaan purukengän (tosi vaikea kuvailla) kaverille ihan henkilökohtaisesti. Siitä tuli hyvä mieli, varsinkin kun pikkuveli on vielä niin super-kiva, että sen näkemisestä tulee lähes aina hyvä fiilis. 

Kun meillä oli jo niin hyvä säkä käynyt kaiken muunkin suhteen, niin ajattelin, että kävelemme kotiin poikien vaarin, eli A:n isän asunnon kautta kiepaten kotiin. S nukkui ja L valitteli jo nälkää (/tylsyyttä/väsymystä/you name it, kangaskauppa taisi jättää jälkensä), joten suunnittelin vain soittavani poikien vaarille hänen ikkunansa alta ja heiluttelevamme hänelle alapihalta mukavat päivän jatkot. Saavuttuamme appiukkoni ikkunan alle katsahdin ylöspäin puhelin kädessäni ja siellähän se vaari jo heilutteli iloisesti, ennen kuin puhelin ehti edes hälyttää. Seurasi epäuskoista vilkuttelua ja huutelua puolin ja toisin, jonka jälkeen vaari tuli morjestaan meitä pikaisesti alas. Tuli ihan tosi hyvä mieli. Ja taas - mikä säkä! A:n isä vielä sanoi selvyyden vuoksi, ettei hän päivystä ikkunassa odotellen sukulaisia heiluttamaan saapuviksi, vaan sattui vaan kurkkamaan keittiön ikkunasta juuri silloin. 

Toisin sanottuna, aika suksee aamupäivä! Ja kuten kuvasta näkyy, L saavutti aarteensakin heti aamupäivästä!

P.s. Onko noi verhokankaat likasen värisiä? Onks ne ihan tyhmiä? Mä tuumasin eka, että ne vois valkoseen yhdistettynä olla kivatkin, mutta musta ne on nyt aika hölmöt. Tavallaan kuitenkin kivat. Eka aattelin tota vihreetä poikien huoneeseen, mutta toi sininen ei oo kyllä laguunia nähnytkään. (Tosin se on jokseenkin eri värinen luonnossa, kun tossa kuvassa.) En mä tiedä! Oranssiahan mä tavallaan lähdin sinne hakeen.