Valkoista lohta.

Mää oon vähän herkillä nyt. Asia koskee kasvissyönti (+kala, joka on myöskin lihaa (Moi T!)) -kokeiluani ja eilisiä pikkujouluja, joita vietettiin pihvi-ravintolassa. Hetken aikaa ruokalistaa tutkailtuani päätin ottaa lohi-focaccian. Olin valintaani tyytyväinen, keskustelin ruokavalinnastani jopa vierustovereideni kanssa, joista toinen päätti ottaa saman annoksen. Kun tilauksen aika tuli, sanoin tarjoilijalle ottavani lohi-focaccian. "-Numero viisitoista?" tarjoilija vielä varmisti. "-Joo." vastasin suomatta kysymykselle oikeastaan ajatustakaan. Kun ruuat hetken päästä saapui tuijotin lohtani hieman epäuskoisena. Kun vierustoverini, joka oli tilannut samaisen leivän pisteli ruokaansa menemään mukisematta, ajattelin, että mikäpä tässä, ehkä lohi on jotain erikoisempaa ja tästä syystä valkoista. En päättänyt luottaa varoitus-signaaleja lähettäviin vaistoihini välittömästi, sillä olenhan kerran ollut myös melkoisen tyrmistynyt saatuani eteeni ruokalautaselle ankkaa, joka ei ennakko-oletuksistani poiketen muistuttanut lainkaan kanaa. Syötyäni muutaman palan "lohta", käännyin vierustoverini puoleen ja kysyin: "Onko tää muka lohta?" Vierustoverini katsoi minua hämmentyneesti ja vastasi leivän sisällä olevan kanaa. En ehkä erottaisi Coca Colaa ja Coca Cola Zeroa toisistaan maun perusteella, mutta lohen ja broilerin minäkin uskoin toisistaan erottavani. Ruokalistan numero viisitoista oli siis kana-focaccia. Voi hitsi, voi harmi mua otti päähän. En edelleenkään ymmärrä (ja kaikille teille, ketkä, melko luonnollisestikkin, olettavat minun heiluneen menuni kanssa umpi-tunnellissa tiedoksi, että alkoholin piikkiin ei tätä tapausta voi (valitettavasti) laittaa), kuinka olen voinut keskustella muiden kanssa sujuvasti tilauksestani, niin, että olen koko ajan tarkoittanut lohi-focacciaa, mutta nähtävästi kuitenkin, sekä osoittanut ruokalistasta väärää kohtaa, että kai jopa puhunut kana-focacciasta, sillä olin porukan ainoa, joka oli yllättynyt, ettei lautasellani ollutkaan lohta. Koska minulla ei kuitenkaan ainakaan vielä ole kasvissyöntini taustalla mitään rajuja aatteellisia motiiveja, en kehdannut ruokaa palauttaakkaan, joten söin kana-leipäni, mutta ottipa tiukille, jotenkin harmitti niin paljon, kun olin jo niin lähellä marraskuun loppua ja kokeiluni kunnialla loppuun saattamista. Ruokaa jopa jäi huomattava määrä lautaselleni, joka on selvä osoitus siitä, että jokin on vialla. Ei niinkään ruuassa, vaan minussa. Joten tilasin oluen ja päätin juoda kana-paran pois mielestäni.

Olenko muuten maininnut, että olen molemmissa raskauksissani kerännyt painoa reippaasti yli kahdenkymmenen kilon ja päässyt kiloista eroon karppaamalla? Joten tämä ja se, että taloudessamme on, lapsia lukuunottamatta oltu hiilihydraatti-tietoisia, joskin toisinaan myöskin varsin hiilihydraatti-välinpitämättömiä kolmisen vuotta, huomioon ottaen, on kasvissyönti-kokeiluni melko dramaattinen kelkan kääntö. Eilisestä epäonnistumisestani lannistuneena, päätin jatkaa kokeiluani vuoden loppuun. Ehkä. Jos tässä oikein pahasti suivaannun itselleni, niin taidan kieltää itseltäni jopa joulukinkun. Katsotaan nyt. Mutta näinköhän se on, että kun on jonkun aikaa syömättä lihaa, niin se rupee syystä tai toisesta ellottaan melko voimakkaasti.

Tänään tein maissilastujen kaveriksi tulista paprika-muhennosta, johon olen yleensä laittanut aina jauhelihaa mukaan. A tuijotteli kattilassa jäähtyvää hyytelöhtävää soija-kekoani ja sanoi: "-Hanna hei, meillä olis jääkaapissa jauhelihaa, tehdäänkö vaan siitä ja jätetään se meijän väliseksi asiaksi? Kenenkään ei tarvi tietää.". Tällä kertaa mua ei motivoi juuri lainkaan se, etten kehtaisi myöntää ihmisille epäonnistuneeni kokeilussani (vrt.äänekkäästi hehkutettuun karkkilakkoon, ja kun törmäät Lauantai -pussi kädessä kaupassa ystävääsi), vaan mää nyt ilmeisesti haluan vaan todistella jotain itselleni. Sekin auttaa ulkopuolisten luomien painetten kestämisessä, että en usko, että ketään ihan oikeesti kiinnostaa mun kasvisruokavalio -kokeiluni tippaakaan. (P.s. Tuossa A vetelee mun soijarouhe-paprika-sörsseliä ihan tyytyväisenä.)

Se A:n ja mun perjantainen Wii-iltama oli ihan mieletön suksee. Tosi hauskaa. Vetäsin semmoset 23-09 yöunetkin, mikä osoitti olettamukseni, että heräisin varmaan ilman poikien aikaisia herätyksiäkin jo varhain, täysin vääräksi. S:han oli toisaalla herättänyt äitini neljän maissa uuteen päivään. Ai kun kiva. Welcome and come again. Äitini toteamus, että "-Eihän tuota S:a voi kyllä laskea silmistään sekunniksikaan." lämmitti jostain syystä mieltäni. Ehkä se on kiva, kun joku muukin toteaa pojan olevan aikas vilkkaassa vaiheessa (se on vain vaihe, se on vain vaihe, se on vain vaihe..), niin sitten on vähän niinkuin lupa huokaista välillä itsekin, että "Hittolainen, pysähtyis nyt välillä!" Tällä hetkellä meidän 1,5 -vuotiaallamme erityiset kiinnostuksen kohteet ovat hellannupit, wc/wc:n pönttö, kengät, kaappien availu ja kiipeily.

Eilen oli tosiaan entisen koulu-luokkani pikkujoulut ja hauskaa oli! Olin hieman itsetietoinen tosin, kun muut kertoivat työkuvioistaan ja vaihtoivat kokemuksia alaan liittyvistä asioista, niin minä kerroin kuinka ahdistava kokemus se avainten palauttaminen koululle oli. Hiukan tietty lohdutti (sen liskäksi, että olen saanut pari lasta) se, että mukana oli toinenkin koulun keskeyttänyt. Hän tosin opiskelee tällä hetkellä neljättä vuotta lääkiksessä. ... ... Olipas kiva oikein laittautua ja lähteä kaupungille, L tosin teki aika näpsäköitä kommentteja ulkoisesta habituksestani koko valmistautumis-prosessini ajan, joten säästin punaisten housujen päälle pukemisen melko viime tippaan ja livahdin ovesta ulos, ennenkuin esikoiseni pääsi retostelemaan housu-valinnallani.

Mutta nyt se on sitten ohi, syysloma nimittäin. Kenelläkään meistä ei ole muistikuvia siitä, mitä me olemme kuluneen viikon aikana tehneet, paitsi (ainakin) kolme neljästä muistaa sen jäätelöannoksella käymisen. Mukavaa on ollut huomata, kuinka A, joka tämän syysloman aikana on päässyt harvinaislaatuisesti osallistumaan perus-arkeemme aamusta iltaan viikon ajan, on tuskastellut kuinka hänestä tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisi siivota ja pitää keittiötä kunnossa, on anarkia hetkessä taas valloillaan. Olen saanut tästä huomiosta jonkun verran tyydytystä. Huomenna sitten paluu arkeen, muistelisin sopineeni yhtä jos toista ensi viikolle, mitään en ole tietenkään kirjoittanut ylös, joten katsotaan mitä viikko tuo tullessaan. Itse epäilen vahvasti ainakin yhtä tupla-buukkausta. Tsemppiä alkavan viikon askareisiin!

P.s. Jos ei ole vielä tullut selväksi, niin mun mies on melkoisen kiva tyyppi. Syysloman loppumisestakin hän on pyrkinyt tekeen mulle mahdollisimman helpon kasvattamalla itselleen lomaparran ja -viikset. Huomen-aamun odotettu partakoneen laulu on melko kiva porkkana syysloman päättymiseen.