Eka siivu.

Ääääääk, kuvia on - jokunen. Musta olis jostain syystä paljon kivempi tehdä reissusta yks iso postaus kuin ripotella sitä useeseen osaan, mutta kun lemppareimpia kuvia on n.100, niin joudun ehkä tekeen myönnytyksen. :) Pakko nyt vaan saada jotain kuvia ainakin laitettua, kun äiti varmaan jo haluaa nähdä otoksia reissusta. (Eikä äiti oo facebookissa.)

Roadtrip oli ihan huikee. Kerrassaan. Se oli kaikkea sitä mitä olin haaveillut, mutta en olisi voinut ikinä maailmassa kuvitella, etteikö meillä menis pikkuveljen kanssa edes vähän hermot toisiimme, mutta ei mennyt. Joskaan matkan viimeisellä etapilla ei ollut enää kauheesti sanottavaa toisillemme, niin molemmat silti sheikkas samoissa biiseissä vielä päätänsä, ja kun toinen sanoi jonkun lyhyen toteamuksen vaikka kymmenen kilometrin välein, niin se nauratti edelleen. 

Vaikka vielä useamman kymmenen kilometrin ajon jälkeen meille oli epäselvää, että mihin oikein ajettaisiin, niin lopulta määränpää selvisi: Pori. Peksillä on siellä muutama kaveri ja näin ollen voitiin soittaa ja kysyä hiukan vinkkejä ja sikäli yöpaikkaa ei olisi löytynyt, niin oltais voitu mennä jollekkin heistä yöksi. Mää oo käynyt pari kertaa Yyterissä, mutta muuten seutu oli melko tuntematonta mulle. 

Vaikka suunnitelmissa oli, että yövyttäis jossain leirintäalueella tms, niin jotenkin jännästi noi hotellin lakanat ja aamiainen alkoi kuitenkin houkutteleen siinä määrin, että mentiin kysyyn huonetta hotellista ja kun sellainen löytyi, niin roudattiin kamppeet tyytyväisinä huoneeseen. Ja ah, ne lakanat. Ja oli muuten heittämällä paras aamiainen mitä oon koskaan syönyt hotellissa. Peksi oli itseasiassa ekaa kertaa Suomessa hotellissa, että siinä mielessä yöpymismajoituksemme oli varsin eksoottinen valinta. Ilta kierreltiin ympäri Poria ja käytiin fiilistelemässä joen rannalla auringonlaskua ja kippistämässä hienosti startanneelle kesäreissullemme. 

Eiks oo muuten huomaavaista, että Peksi anto mulle luvan laittaa hänestä kuvia tänne, yhtään omaa valovoimaani väheksymättä, vois olla hiukan puuduttavaa katsella koko reissusta vaan mun kuvia. Joten, kiitoksia vaan pikkuveljelle. Ihanan päivän jälkeen mentiin hotellille nukkuun, jossa Peksi kysyi häkellyttävän kysymyksen: "-Laitanks mää kellon herättään vaikka kympiltä?" Kun en hetkeen saanut sanaa suustani hän jatkoi: "-Voin tietty laittaa jo yheksältäkin." Jo? Seitsemältä herättyäni, syötyäni jugurtin, jatkettuani illalla kesken jäänyttä ristikkoani (huomasin ton pikku detailin tuosta Maanantaistakin..) ja tuijotettua aikani sängyllään nukkuvan pikkuveljeni selkää, jaksoin hienosti olla suht hiljaa kahdeksaan asti, jolloin aloin katseellani etsimään jotain millä voisin heitellä toveria, jotta tämä heräisi ja päästäis jatkaan matkaa. Tai siis, hotellin aamupalalle.