Kolme päivää ja kaksi yötä.

Arvataa mitä? Mää olin päättänyt, että tästä kesästä tulee festari-kesä. Olin kertakaikkisen päättänyt, että tästä kesästä tulee se, jolloin menen könyään jotkut kolmen päivän festarit alusta loppuun, ostaisin hippimekon, antaisin tukan mennä takkuun, itkisin ja nauraisin auringon jo noustessa ja fiilistelisin musiikkia niinkuin kukaan ei olisi näkemässä. Kuvaisin iloisia ihmisiä, joisin lämmintä siideriä, tuoksuisin hyttysmyrkyltä ja saisin pisamia. Laittaisin kukan korvan taakse, ihan vain siksi, että se menisi jo niin överiksi. Tutustuisin uusiin ihaniin ihmisiin, olisin hauska, seurallinen ja pelleilisin pikkuveljeni kanssa niin, että ihmiset eivät voisi uskoa, kuinka kaksi näin hulvatonta ihmistä mahtuu samaan perheeseen.

Koska A osaisi varmasti kuvailla yhtä hurmoksellisesti hänen tämän kesän haavettaan, moottoripyörä-reissua sinne minne nokka osoittaa, päätimme järjestää niin, että saisimme molemmat toteuttaa kesähaaveemme, kunhan se ei ole pois yhteisestä kahden viikon lomastamme, jonka viettäisimme koko perheen kesken. Molemmat saa aikaa kolme päivää ja kaksi yötä tehdä mitä huvittaa, kunhan kotiin tullaan rentoutuneina ja hauskaa kokemusta rikkaampana. Minulle tämä tarkoittaisi pisintä aikaa jonka olen ollut koskaan pojista erossa ja kaikella rakkaudella, koen olevani valmis tähän hyppyyn.

"-Mitäs jos sataa vettä?" "-Jokuhan voi varastaa kaikki mun tavarat sieltä teltasta." "-Pääseeköhän siellä suihkuun?" "-Tunnistitko sää yhtään esiintyjää siitä esiintyjälistasta?" ... Niin. Tämä villi ajatukseni festari-kesästä taisi tulla kymmenen vuotta liian myöhään. Tai ei oikeastaan, olen täysin varma, että minä ja pikkuveljeni ja itseasiassa jo lähes lukkoon lyöty koko mahtava festari-porukka olisimme klaaranneet jutun hienosti ja hauskaa olisi ollut varmasti, mutta jostan syystä kuvitellessani itseäni täysin rentoutuneena hiukset takussa ja pisamat nenällä alkoi ympäristöni muuttumaan festareiden sijaan kesämökiksemme, musiikki linnunlauluksi ja huomasin pohtivani kiusallisen usein sitä, mitä tahtoisin syödä nämä kolme päivää.

Sitten päätimmekin lähteä pikkuveljeni kanssa tien päälle. Road-trip. Huonoa musiikkia, liian kuuma auto ja joku hauska ennestään koluamaton kaupunki ja yöpymiseen viehättävä rantamökki joltain leirintäalueelta. "-Kotka?" "-Pori?" "-Rauma?" "-Emmä tiä. Pitäiskö vaan mennä sinne mökille? Otetaanko juoksulenkkarit mukaan?" ... "-Joo, otetaan vaan." .... ... Mää oon niin pettynyt itseeni (ja tietty pikkuveljeeni) noin niinkun ihmisinä. Maailma on auki ja mennään mökille lenkkeileen. Tosi - en edes keksi sanaa.

Mitä ikinä me nyt sit päädytäänkään tekeen, niin startti on tänä perjantaina klo.15.00. Provinssiin, mökille, kaupunkiin, kylään, nukkuun, juhliin, shoppaileen? Toisaalta tilanne on ihanan kutkuttava, aika epätodellinenkin, mieltä lämmittää, että A oli heti messissä ideasta ja suosittelee tekeen jotain villiä, naapurit on luvannu hoitaa poikia ja lainata A:lle autoa, kun lauantaina A:n menee muuttaan äitiään, mun äiti kysyi jos L menisi tämän seuraksi yhdeksi yöksi, kun mun isä on viikonloppuna reissussa. Paineet kasaantuu: kaikki haluaa, että mulla on hauskaa, mää haluan, että mulla on hauskaa. Sitä en kyllä epäile hetkeäkään, sillä vaikka kaikki muu vaihtuu koko ajan, niin huomion arvoista on se, että seuralaiseni ei ole muuttunut tai edes meinannut muuttua kertaakaan. Pikkuveli on joitakin kiloja ja useita senttimetrejä silkkaa kultaa, jota en vaihtaisi mihinkään.

Mutta nyt te ihanat lukijat, haluaisin kuulla teiltä ideoita, mitä te ootte tehnyt mikä on ollut super-hauskaa, mikä kesäreissu on tehnyt kesästänne ikimuistoisen? Mikä idea kuulostaa parhaalta? Mikä on ens viikonloppuna the place to be? Mitä me tehdääääääään? :)