Kassakone-rukka.

Hei, eikö olis reilua, että päätöstäni jäädä kotiin toistaiseksi olisi seurannut ihana päivä, jolloin olisimme vain nauraneet ja tanssineet poikien kanssa onnellisesti koko päivän? Musta se olisi ollut toivottavaa. Sen sijaan aamulla L:n jo valmiiksi hiukan rikkinäinen kassakone jumittui pitäen DIDIDIDIDIDI -ääntä, joka jatkuessaan pisti hiukan rasittamaan. Yritin kiskoa kassakuitti lämyskää, jonka jumittumisesta ala-asentoon ääni johtui, mutta tuloksetta. Sitten otin käyttöön naisen parhaat pihdit, eli hampaat ja tästä seurasi se, että huuleni jäi muoviosien väliin suht kivuliaasti ja alkoi vuotamaan verta. Tässä vaiheessa homma meni henkilökohtaiseksi. Menin poikien huoneeseen DIDIDIDIDIDI-ääni kädessäni ja ensimmäisenä silmiini osui S:n puinen työntölelu, jonka päässä on auto. Eli siinä tilanteessa ilmiselvä moukari. Ei auttanut. DIDIDIDIDIDIDI. Olin päättänyt saada äänen loppumaan, vaati mitä vaati. Nopeasti vilkaisin, etteivät pojat tuijota oviaukosta, kuinka äiti "Ei leluja saa rikkoa, ei kaupasta voi mennä aina vaan ostaan uutta. Jos te rikotte leluja, niin te ette saa uusia." paljain käsin paloitteli koko saamarin kassakoneen. DIDIDI ------. Ah. Oloni oli huuli verisenä ja kädet kipeinä melko raakalaismainen, mutta samapa tuo. Tiedä sitten mitkä kaikki pidätetyt tunteet kassakoneen lopulta tuhosi. Hiukan tilannetta ulkopuolisen silmin tarkasteltuani, huomasin reagoineeni kassakoneen jumittumiseen melko voimakkaasti (You think?), ja tehtyäni pientä itsetutkiskelua, huomasin oman vireeni muuttuneen sillä sekunnilla, kun olin aamulla suihkussa ja kuulin oven läpi mieheni huikkaavan: "-Mää lähden töihin, moikka!" Kuten sanottua, käyn yleensä suihkussa samalla kun kylvetän pojat, mutta tänä aamuna ajattelin nauttia sellaisesta luksuksesta kuin suihkussa käyminen yksin, mutta ei. Kaksi vaivaista minuuttia ja olisin saanut peseytyä rauhassa loppuun, mutta ei: "Mää lähden töihin, moikka!" Öööö, missä pojat on? Ei kai S oo pöydällä? Eihän L:lla ole muovipussia kädessä? Etkö voisi odottaa paria minuuttia?! Voi hitsi mua ärsytti se.

Seuraavaksi päätin lähteä poikien kanssa ulos ja viedä samalla lasit lasinkeräykseen. Koska lasien kaataminen keräysastiaan on melko äänekästä puuhaa, jätin pojat roskiskatoksen ovelle odottamaan kipaistessani viemään lasit. Niihin viattomiin lasipurkkeihin kohdistin vielä loputkin angstin rippeeni. Kun sain lasintuhoamisen päätökseen kuulin ovelta puhetta. Aikuisen puhetta. Voi ei. Niiden muutaman metrin matkalla jotka poikien luokse kävelin, ehdin jo ajattelemaan, että: "No niin, nyt joku henkilö on kyselemässä siellä pojilta, että onko teidän äiti teijät tähän jättäny? Mihin äiti meni? Missäs te asutte? Miten kotona menee?", joten teennäinen "Olipas kiva viedä lasit kierrätykseen, olettepa reippaita poikia kun odotitte tässä nätisti äitiä, joka viipyi vain pari sekuntia lasinkeräyslaatikolla"-hymyni hyytyi nopeasti kun näin poikia jututtamassa olevankin Naapurin Rouvan lapsineen. Hymyn sijaan suusta tuli rehellinen huokaisu ja toteamus: "-Ompa ollut paska aamu." Ja mikä parasta, vastaus oli lohdullinen: "-Niin meilläkin."

Saattelimme naapureita jonkun matkaa, juuri sen matkaa, että sain avauduttua aamun vastoinkäymisistä ja Naapurin Rouva ehti kehumaan saappaitteni (jotka siis olivat jalassani vaikkei satanut, se on väärin) ja kaulahuivini värien yhteensopivuutta saaden mieleni hiukan piristymään ja käännyimme takaisin kotipihaan päin odottelemaan vieraitamme. Nämä on muuten tavallaan ihan parhaita päiviä ottaa vastaan vieraita. Toisaalta on se huono puoli, että jos vieras sattuu vaikka kysymään L:lta, että mitä kuuluu, saattaa L:n vastaus olla vaikka, että: "-Hyvää, paitsi että äiti hakkasi aamulla mun kassakoneen säpäleiksi ja puri sitä niin, että äitin suusta tuli verta." Mikä olisi kohtalaisen kiusallista minulle. Mutta heitettyäni vierailleni heti pihassa kaikki kortit pöytään ja kerrottuani päivän kulusta, jatkoivat ihanat vieraamme päiväni piristämistä siitä mihin Naapurin Rouva oli jäänyt. Ja siitä  "Voi ei tää on kurja päivä, ja mikään ei suju ja kaikki vihaa mua kassakonetta myöten"-tunteesta pääse huomattavasti helpommin yli, kun ympärillä on muitakin ihmisiä.

Ihanista vieraistamme toinen on paria kuukautta vajaa 1 v. ja vaikkakin olen vahvasti sitä mieltä, että S on nyt melko haastavassa iässä, niin sydämessäni ailahti silti myötätunnon aalto, kun toisilla tämä samainen vaihe on juuri aluillaan. S:n kanssa ollaan sentään jo voiton puolella ja nyt voi jo olettaa, että kundi tekee kaiken sen mitä omassa mielessään ajattelee "pahimpana" vaihtoehtona. Kyllä, jos S ehtii parvekkeelle hänen ainoa päämääränsä on saada multaa lattialla mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Kyllä, jos S pääsee vessaan hänen ainoa päämääränsä on kaataa lattialle ja päällensä mahdollisimman paljon pissaa L:n potasta, mahdollisimman nopeasti. Kyllä, jos S menee keittiöön hänen ainoa päämääränsä on kääntää mahdollisimman monta hellanlevyä päälle, mahdollisimman moni täysille. Kyllä, jos S pääsee meijän makkariin, on hänen ainoa päämääränsä etsiä sieltä mehdollisimman nopeasti sinne mahdollisesti unohtuneita juomalaseja ja kaataa niistä mahdollisimman paljon vettä lattialle ja kirjojen päälle. Tämä kaikki on nyt jo S:n kanssa odotettavissa, harvoin tulee enää valtavia yllätyksiä. Mutta heillä on juuri nyt se vaihe, kun joka päivä tulee jotain uutta: "Ai, poika ylettyy jo tonne.", "Ai, poika osaa jo avata ton." ja "Ai, poika yrittää syödä totakin." Joten tsemppiä teille kaikille joiden vauvat alkaa yhtäkkiä viltin päällä potkimisen sijaan terrorisoimaan koko kotia.

Kuvat kassakonetta lukuunottamatta ovat viime sunnuntaiselta näkötorni-retkeltämme, jonne Naapurin Rouva perheineen pyysivät minut ja miesväen mukaansa juuri kun olin päättänyt pilata koko sunnuntai aamupäivän tekemällä kiivasta raivo-siivousta. Olen tässä miettinyt, että perheeni ja A:n tulisi mahdollisesti tehdä Naapurin Rouvalle joku kunniakirja, sillä hän on säästänyt perheenjäseneni ja mieheni monilta avautumisilta ja ahdisteluilta ottaessaan tämän kaiken vastaan ja kääntäessään tunnelman usein vieläpä positiiviseksi.

Mukavaa viikonjatkoa, ottakaa rauhallisesti! :)