Rauhallista.

Ompa hämmentävää, kun täällä on ihan hiljasta. L heräs aamulla tosi aikaisin, oli kuulemma hakenut sängystään tyynyn ja peiton ja tehnyt lepotuoliinsa itselleen mukavan lepäilypaikan, kääntänyt sen sitten kohti ikkunaa ja A:n kysyessä mitä tämä tekee vastannut katselevansa aurinkoa. Ihanaa. Mää tuun aina ihan super-onnelliseksi, kun L sanoo vaikka kuinka joku luontoon liittyvä on kaunista, tai just esimerkiksi se, kun kerran L sanoi auringon tekevän hänen mielensä valkoiseksi. Koitan aina muistaessani/huomatessani/jaksaessani sanookin pojille (S imee tuttiaan ja räpäyttää silmiään), että välillä kannattaa laittaa oikein silmät kiinni ja esim. haistaa ulkoilmaa tai maistella miltä joku mansikka vaikka maistuu. Kannatan fiilistelyä ja olen aistivinani, että L:sta on kasvamassa mulle hyvä kaveri taivaanrannan maalailuun.

Oltiin aamulla ulkona poikien kans ja mulla oli tosi hyvä mieli. Kävin aamulla suihkussa ja vaikkakin märät hiukset on musta pääsääntöisesti epämiellyttävä asia (Kuka menee nukkuun märillä hiuksilla?!), niin sillon kun voi mennä ulos märillä hiuksilla niin, että aurinko ja tuuli kuivattaa ne ja ne tuoksuu vastapestyiltä, niin sillon ne on ihanat. Naapurin Rouvan lapset olivat isänsä kanssa kotona ja pian perheen vanhin lapsi liittyi seuraamme L:n suureksi iloksi. Se hetki kun L huomaa bestiksensä ovella ja hihkasee "-H!" ja H bongaa L:n ja lähtee hymyssä suin juokseen tätä kohti on kyllä aina semmonen hetki, että tekee mieli hihkua ja hyppiä toisten ilossa mukana. Jokusen kerran H on juostessaan kaatunutkin, mutta sekään ei ole haitannut kun kaveri on ollut jo vieressä. Ihan mahtavia.

Tunnelmaa ei varsinaisesti latistanut sekään, että samaan aikaan Naapurin Rouvan perheen nuoremmat lapset hakkasivat partsin ikkunoita ja heiluttivat innoissaan: "-Hanna! Hanna!". Ihan loistavaa sakkia. :) Leikittiin ulkona hyvän aikaa ja kaikilla tuntui olevan hyvä mieli. L:n todella tärkeä Kapteeni Koukun koukku oli tippunut vaunujen alta maanantaisista naamiaisita tullessamme ja tuumasin aamulla asiaa harmitelleelle L:lle, että mää voin ostaa hälle uuden, kun jotenkin koen, että vaunujen alla säilössä olevat tavarat on mun vastuu-aluetta ja jos mää hukkaan sieltä jotain, niin olen korvausvastuussa. Pistin siis Naapurin Rouvan miehelle viestiä, että lähetään naamiaiskaupassa käymään ja kun kerta oli niin hyvä fiilis, niin jotainhan oli ostettava. Luonnollisesti. Sanoin, että kaikki saavat valita itselleen jotain pientä ja lopulta kaikki kolme päätyivät samaan, melko vinkuvaan, delfiiniin. Epäselväksi jäi, että onko se oikeasti koirien lelu, koska miksi, oi miksi, kukaan ihminen haluaisi moista inhaa vikisemistä pitävää kapistusta kotiinsa. One might wonder. Koirat käsittääkseni kuitenkin tykkäävät moisesta äänestä. Ja tietty S, oikein tosi paljon.

Oonko mää kertonut, että mulla ja mun pikkuveljellä on semmonen hauska pikku tapa, että koitetaan ostaa toistemme lapsille mahdollisimman rasittavia lahjoja? Se on aika hauskaa, varsinkin kun mun pikkuveljellähän ei oo lapsia, mutta koira löytyy, niin jotenkin koen, että mulle toi juttu on tehty niiiiiin helpoksi. Osa koiranleluistahan pitää ihan mielettömän kipakoita ääniä. Mun velikin on kyllä kunnostaunut ihan kiitettävästi, rasittavuudessaan korkeimmalla pallilla on tällä hetkellä semmonen soiva lelu, joka renkuuttaa mm Piippolan vaarin sävelellä, että "Farmarilla koira on Bingo nimeltänsä, bee, ii, än, gee, oo, bee ii, än, gee, oo, bee, ii, än, gee, oo Bingo nimeltänsä." Se on - paikkansa ansainnut. Se yks mun antama pallokala oli kyllä kans hyvä. Oikein hykerryttää vieläkin.

Jossain vaiheessa ulkoilua L tuli sanoon, että hän haluaisi jo mennä sisälle, moinen pyyntö on hyvin huomiota herättävää, varsinkin kun siirtyminen sisällekkin sujui täysin ongelmitta. Sisällä L oli jotenkin vaisu ja kun menin pärisyttämään mahasta poikaan virtaa, niin huomasin tämän olevan ihan kuuma. Heti muistin tämän aamulla valitelleen kurkkuaankin: "-Äiti mun kurkku on kipee, mää en voi mennä kerhoon." tämä totesi varmuuden vuoksi, vaikkei kerhopäivä ollutkaan, mutta toi on sellainen lause, että sen uskottavuutta voi toisinaan joutua kyseenalaistamaan, kun kerhoon ei vaan huvita aina mennä. Annoin pojalle lääkettä, jonka jälkeen hän hikoili ja kiemurteli hetkeen aikaa olkkarissa peittojen alla ja siirtyi sitten meijän makkariin, jossa on viileempää. Ja siksi täällä on siis ihan hiljaista, molemmat nukkuu. Tätä ei tapahdu nykyään juuri koskaan.

Oli vähän suunnitelmissa, että L olisi mennyt mummulaan yökylään pe-la yöksi, kun A on pe-su armeijakavereittensa kanssa mökkeilemässä. Harmittaa ennen kaikkea L:n puolesta, koska tämä on taas jo Italian reissusta asti kysellyt koska voisi mennä mummulaan yökylään, onneksi olen vahingoista viisastunut, enkä ollut vielä kertonut pojalle mummun ja mun suunnitelmista huomisen varalle. Itse lähden salille kun A tulee töistä, ajattelin jäädä vielä pilatekseenkin ja sitten hoidan homman himaan. (Ei vitsi, mää oon yläasteeltä asti yrittänyt oppia käyttään joitakin sanoja, jotka ei vaan millään sovi mulle, niitä on esim. mutsi, faija, hima, safka ja rafla. Ei millään. Leffa on nyt lopulta alkanut luonnistuun.) A lupasi käydä marketissa tänään poikien kanssa sillä välin kun mää oon salilla ja ajattelin tehdä kauppalistan, jossa on kaikkia mun ja poikien lemppareita viikonlopuksi. Me tullaan juomaan mehua, syömään Viiliksiä ja jätskiä, ruuaksi perunoita ja jauhelihakastiketta ja mulle illoiksi, kun oon saanut pojat nukkuun jotain ihanaa. En lannistu tästä, jos valvotaan ja sairastetaan, niin ei mahda mitään, toivotan A:lle hauskaa reissua, enkä edes mainitse sitä, kuinka käsittämätöntä voi olla, että pojat/poika tulee aina kipeeksi, kun A:lla on jotain omaa menoa ja klaaraan homman kevein mielin kotiin. Näin olen päättänyt. 

Kuvituksena asioita ja esineita kotoa, joista mulle tulee hyvä mieli. Kuvasin siis vartavasten niitä aamulla. (Kuinka niin hyvällä tuulella tänään?) Toi mehukannu on siinä lyhyessä ajassa, jonka se on meillä majaillut noussut jo suoranaiseen kulttimaineeseen sen puolesta, kuinka syvästi ihminen voi kiintyä mehukannuunsa. Kirpparilta viikonloppuna löytämäni mehukannu on musta ihan täydellinen, pojatkin on innoissaan kun saavat juoda mehua paljon normaalia enemmän, kun mää vaan niin tykkään kaataa sitä heille tuosta kannusta. A:n hyvän aikaa sitten ostama, kaiketi vain hauskan näköinen kukkaruukku, joka on väärinpäin ja jonne istutin eilen basilikan, A oli suorastaan tyrmistynyt, että olin saanut moisen teon aikaan hänen töissä ollessaan, sillä normaalisti I don't do plants. Pyykinkuivausteline, jossa on paljon värikästä vaatetta ja jotka tuoksuu siniseltä Outdoor Freshiltä. Poikien puiset ruokatarvikkeet, joilla keksii ihan loputtomasti leikkejä, kauppaa, koulua, eväsretkiä, mitä vaan ja onhan ne nyt nättejä. Vapputorilta pojille ostamani värikkäät unisiepparit ovat somia, jotenkin vaan - somia. Todettuani, ettei farkkutakki kai voi olla oikeastaan sopimatta kenellekkään, päätin ostaa sen vuosien harkinnan jälkeen ja nyt olen vallan ihastunut. Uusi kaulakoruni kaulassa minua hymyilyttää ja nauha on pikkuveljeltä, niin sehän on kans kaunis ajatus. Ja kuka vielä sanoo, ettei materia tee onnelliseksi? :)