Herkuttelua ja juhlintaa.

Mää oon aika kova morjesteleen. Varsinkin näin L:n kerhopäivinä morjestan oikeastaan kaikille vaunuja työnteleville noin 1 km:n säteellä kerhopaikasta, samaan tapaan kuin linja-autokuskit ja motoristit toisilleen. Oon kyllä huomannut, ettei kaikki vaunuttelijat ajattele olevansa samaa possea, mutta menkööt. Joskus epävarmuuden iskiessä tyydyn kyllä pelkkään hymyilyyn, se on helpompi kätkeä jonnekkin kaulaliinan sisään jos tervehdys ei saakkaan vastakaikua. Lähinnä morjestelen ihan vain varmuuden vuoksi jos joku sattuu oleen L:n kerhokaverin äiti tai isä tai jos oon joskus ollut kyseisen vanhemman kanssa jutulla esim. puistossa (tai jos hän on palvellut minua kaupan kassalla tai jos hän muistuttaa etäisesti jotain tuttuani), mitä näitä nyt on. Morjestelen kyllä myös kohtuuttoman paljon pahvisia Mikko Koivuja, joita Anttila on pullollaan. Se on vähän kiusallista. Aamulla kävin viemässä L:n taas kerholle ja kyllä siitä tulee sellaista tietynlaista tiimihenkeä ja hyvää mieltä, kun pääsee moikkaan noinkin lyhyellä matkalla niinkin montaa ihmistä. Ihan mahtavaa.

Oli mulla joku syykin, miksi mää alotin postaukseni tällä asialla, mutta nyt kyllä tavallaan unohdin sen jo. Hups. Joten siirrytään seuraavaan aiheeseen. Toi S on ihan mahdoton. Kaverilla on porttikielto vessaan, tai siis ilman saattajaa hän ei saa sinne mennä. Tähän on moniakin syitä, esimerkiksi seuraavanlaisia: sininen-huuhtelu, en halua naarata mitään vessanpöntöstä, L käy joskus potalla itsekseen ja silloin potta jää tyhjentämättä (parempi silti näin, sillä ne kerrat kun L huutaa vessasta: "Äiti tule katsomaan!" on yleensä aika jännittäviä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kaveri on ylpeä, kun on tyhjentänyt potan itse. Valitettavasti poika kaataa potan sisällön pönttöön yleensä pottaa "itseensä päin" kääntäen, jolloin potan sisällöstä melko pieni prosentti osuu pönttöön.), tämä jostain syystä houkuttelee S:a kuin ...ööö... valkoinen väri lepakoita (?! En mää nyt keksi mitään. Hunaja mehiläisiä? No ei se nyt ainakaan. Höh. Ihan pilalla koko juttu.) ja se että S:n lempipuuhaa on vessanpöntön kannen paukuttaminen. Ja mitä S nykyään sitten harrastaa on vessan ovella päivystäminen. Se seisoo siinä ovella, availee ovea ja paukuttelee sitä niin kauan, että mää kiinnostun asiasta ja vasta sitten, kun mää olen näköpiirissä poika ampaisee vessaan sisälle. Kaverille iskee selkeesti semmonen pieni "Nyt nyt nyt, nyt se äiti tulee, nyt äkkiä" -paniikki, kun on niin tohkeissaan ja yhtäkkiä jalkojakin on hiukan liikaa kun tulee niin kiire, ja pää tulee muuta kroppaa taaempana, kun ei ehdi ihan mukaan. Sitten se tamppaa siellä vessassa paikallaan ihan innosta toimintakyvyttömänä, kun meen sen sieltä hakeen. En ymmärrä. Tai tavallaan ymmärrän, onhan kai se kivempi esiintyä kun on yleisöä. Mää oon tässä tehnyt tutkimusta ja aika kauan se siinä ovella jaksaa mua venailla. Tiedä sitten meniskö hän sinne ollenkaan, jos mää en menis katsoon ja tarkistaan. Aina kun L on kerhossa, niin pikkuveli on muutenkin sen ajan  ihan kukkona tunkiolla täällä, leikkii pelotta kaikilla pikkuautoilla ja viskelee niitä polleena ympäriinsä.

Eilinen oli aika huikee päivä. Olin edellispäivänä päättänyt pitää mun serkun vaimolle, joka oli tulossa tyttärensä kanssa kylään yllätys-synttärit, hänellä kun oli ollut alkuviikosta synttärit. A on aina kevyesti pyöritellyt silmiään, kun mää teen nimppareillekin täytekakkua yms, hänen mielestään se on kaiketi hiukan maksimaalista, mutta mun mielestä juhlia kannattaa aina jos vaan on vähänkin syytä. Ja mikäs sen parempaa, kuin että juhlat on keskellä arkiviikkoa, silloinhan sitä juhlaa nimenomaan tarvitaan. No, me tehtiin täällä L:n kanssa kakkua, kun yksi mun ystävä soitti aamu-yhdeksältä, että: "-Ootteko kotona? Olisin kohta ovella." Ja kun hän hetken päästä tuli ovellemme oli hänellä mukanaan muovikassi täynnä kaikkea kivaa, jonka hän tuuppasi käteeni ja sanoi, että: "-Halusin vaan toivottaa teille hauskaa päivää." Ehkä maailman ihaninta. Voi vitsi. Kassissa oli kaikkea S:n vaatteista karkkeihin, ihan mieletöntä.

Me jatkettiin juhlien järjestämistä, tarjoomiset tosin kaksinkertaistuivat herkku-kassin myötä. Ja kun serkkuni vaimo sitten tyttärensä kanssa saapui, oli heillä vielä mukanaan omat herkkunsa. Voi pojat. L:n silmät olivat melko kirkkaat, niin tosin omanikin. Kuvaa en edes minä huomannut juhlapöydästä ottaa, mutta uskokaa kun sanon, että se oli aika herkullinen. Oli kyllä tosi kivaa, illalla sain vielä delegoitua osan herkuista naapuriin, joten kaikesta tästä juhlahumusta oli iloa aika monellekin. Antamisen, saamisen ja herkuttelun iloa tasapuolisesta monella taholla, ihan parasta.

Mitäs sitten... L:lla oli keskiviikkona taas se temppukoulu. H: "-Oliko kivaa?" L: "-Joo, mutta mää itkin aika paljon. Kato mikä pipi." ... A on tähän asti ohjaajan kevyestä kuittailusta huolimatta ollut menossa mukana ja vahtimassa, ettei L satuttaisi itseään tai muita pahasti, mutta päätti tällä kertaa mennä katsomoon istuun. No, kun L ensimmäisen kerran satutti itseään oli L lähtenyt katsomosta lohduttamaan lastaan, mutta temppukoulun vetäjä oli pysäyttänyt miehen matkalla ja sanonut, että asia on jo hoidossa, istuutukaa olkaa hyvät. (Ei nyt ehkä ihan näillä sanoilla, mutta kuitenkin.) Kun L seuraavan kerran oli satuttanut itsensä oli hän itkenyt kovaa, osoittanut A:ta sormellaan ja huutanut: "-Iskää, iskää, tulee!"  Ja vaikkakin joka solu A:ssa oli huutanut takaisin, että "-Isä tulee!" oli A pakottanut itsensä istumaan katsomossa ja antanut ohjaajien hoitaa tilanteen. Tästä lähtien loukkaantunut L oli masentuneesti tallustellut ympäri salia. Voi vitsit, aika kurjaa. Ens kerralla A sanoi jäävänsä kyllä kahvilaan, ei sydän kestä katsella moista menoa katsomosta. Mun mielikuva tästä temppukoulusta pahenee koko ajan, nyt on jo niitten puolapuilta ja voimistelutelineiltä tippuvien lasten lisäksi maassa makaavia lapsia, jotka itkien huutavat äitiä ja isää, jotka ovat kuitenkin erotettu heisä aidalla. Aika hurjaa. Mutta L kaiketi tykkää... kuitenkin. Ja kyllä mää sen ymmärrän, ettei ohjaajat tykkää jos vanhemmat ryntäilee katsomosta kentälle ja juoksevat siellä lapsilauman keskellä, mutta toi meiningin sivusta seuraaminen on kyllä epäilemättä aika sydäntä särkevää, vanhempien vaisto kun vielä tuppaa hälyttämään aina jos vaara uhkaa ja pakottamaan liikkeelle nopeasti. Mää ainakin jäisin kahvilaan, tai itseasiassa määhän jään aina kotiin.

No mutta, sehän olisi sitten taas viikko pulkassa. Tänään mulla alkaa mun kaasoiluni täydellä teholla, kun meillä on palaveri nro.1 toisen kaason ja tulevan morsiamen kanssa. Aika jänskää! Hauskaa perjantaita ja anteeksi kun tekti polveili normaalia pahemmin asiasta toiseen ilman kiintopistettä. Puolutuksekseni sanottakoon, että mää oon tämän tekstin kirjoittamisen aikana tehnyt päiväruuan, syönyt, syöttänyt S:n, hakenut L.n kerhosta, leikkinyt poikien kanssa pihassa, käynyt Tiimarissa, pessyt kaksi pyllyä, sanonut n.17 kertaa Ei, käynyt hakemassa S:n neljä kertaa vessasta, nukuttanut S:n ja juonut smoothien.