Junailua.

Koskakohan sitä oppis, että sikäli aamulla tekee mieli klementiiniä (/mandariinia/satsumaa, mitä ne appelsiinia pienemmät nyt onkaan), niin kyseisen hedelmän nauttiminen kannattaa ihan tosissaan ajoittaa joko ennen hammaspesua tai vaihtoehtoisesti reippaasti sen jälkeen. Wohou. Klementiinit on yksi asia, joka auttaa mua jaksaan tämän tulppaanittoman kauden, mutta nyt tää mun ja klementtiinien kauden-avaus ei ollut kyllä mitenkään hurmiollinen. Tosin eivät noi klementiinit taida muutenkaan velä ihan parhaillaan olla. Ja lisäyksenä asiaan tahtoisin vielä mainita, että näitä appelsiineja pienempiä oransseja hedelmiä ei myöskään kannata missään tapauksessa nauttia kaakaon kera. Tavallaanhan voisi jo kokeilemattakin olettaa etteivät nämä kaksi varsinaisesti täydennä toisiaan, mutta jostain syystä oon joskus tullut sen testanneeksi ja hyvänen aika miten karski makuelämys. Eikä suinkaan karski sillä tavalla, että onhan tämä nyt karski, mutta ehkä tästä oppii nauttimaan, niinkuin oli esimerkiksi punajuurisalaatti ruisleivän päällä (joka muuten on nykyään mun lemppari), vaan ihan vaan karski ja paha. Ei tule toimiin koskaan. Samoin kun mun on vaikea uskoa sitä omalta kohdaltani myöskään pipareista ja sinihomejuustosta, ihan oikeesti, mää oon maalta ja juontaakohan se sitten sieltä, että koen vahvasti, että makeat ja suolaiset tulisi pitää erillään. Paitsi ananasta saa laittaa pizzaan. Enkä mää halua loukata maalta kotoisin olevia, it's not you, it's me, I get it.

Meillä olikin hiukan erilainen ilta eilen, kun meillä vietettiin merkkipäivää, jonka kunniaksi olin pyytänyt naapureita ottamaan pojat illaksi hoitoon. Sanottakoon nyt, että ei ollut kummankaan pojan merkkipäivä, se olisi ollut ehkä hiukan tahditonta. Me mentiin sitten A:n kanssa ravintolaan syömään jonka jälkeen mentiin vielä pelaan uhkapelejä. ... ... Totaaa, määhän en ikinä pelaa edes noita hedelmäpelejä, kun mua alkaa harmittaan ihan hirveesti jos mää en voita. Joskus kun oon hulvattomalla tuulella saatan laittaa jonnekin Valintatalon jokeri-pokeriin euron ja pelailen sitä sitten sillä minimi (20 senttiä?) panoksella aikani (eli viisi peliä.). En ymmärrä kuinka kenelläkään on niin rautaiset hermot, että koittaa tuplata, sen oon ehkä tehnyt elämässäni kerran kun jollain laivareissulla oon uhkunut itsevarmuutta, mutta muuten en koskaan. No, eilen kuitenkin kun käveltiin ravintolasta kotiin, huomattiin joku pelipaikka (Täyspotti tai vastaava) ja mentiin reteesti sisään, että kerrankos sitä. No voi vitsi, eihän siellä ollut mitään pelipöytiä tai pukuihin sonnustautuneita ruletin pyörittäjiä. Whomp whomp whomp. Samoja hedelmäpelejä kuin Valintatalossakin. Reteys karisi aika nopeasti, varsinkin kun huomattiin, ettei meillä ollut käteistä kun ehkä 3,40e. Tai siis mulla oli. Annoin A:lle euron ja pidin loput itse. Aloin sitten ihan mahdottomaksi ja pistin ekassa pelissä panokseksi euron, mutta se ei sitten kuitenkaan oikein lähtenyt rullaan ja pian pelailin taas tutusti 20 sentin panoksella, ei sekään kyllä tulosta tuottanut, mutta sainpahan pelailla pidempään.

Haettiin pojat ja Sampo oli jo syönyt iltapuuronkin, joten sain melkein vain kantaa pojan sänkyynsä nukkuun. Oli aikas ihanan rento ilta keskellä viikkoa. Mun äänikin on palautunut jo aika hyvin, varmaan siksi kun erityisesti A on kehottanut mua lepuuttaan ääntäni ja oleen puhumatta. Vähän tahditonta. Luojan kiitos ääni tosiaan kulki eilen illalla jotenkuten, ettei A:n tarvinnut illastaa puhumattoman vaimon kanssa, sehän oliskin ollut ihan kurjaa. Huh, aika hulvatonta.

Tänään lähdettiin aamulla poikien kanssa rautatieasemalle katseleen junia. Haettiin matkalta karjalanpiirakat evääksi, ettei tarvi nälän takia lähteä kesken kaiken pois. Pikku vinkki muuten kaikille, sikäli kaipaat myötätuntoa ja sympatiaa, ota lapsesi ja lähde tallusteleen rautatieasemalla. Nähtävästi ihmisillä ei olekaan tapana vain hengailla siellä, joten kaikki luulevat mun ja poikien olevan lähdössä reissuun ja jostain syystä minulle tuli sellainen olo, kuin olisin saanut osakseni valtavasti myötätuntoa. Koska en kuitenkaan ollut lähdössä mihinkään eikä tuleva junamatka näin ollen ahdistanut vaan hymyilin iloisesti ja hassuttelin innoissaan olevan L:n kanssa, mikä tietenkin lisäsi oletetun perhematkamme idyllistä fiilistä ja ihmiset hymyilivät meille mitä rohkaisevimmin. Ihan mahtavaa. Toki vedän rajan siihen, että jos joku kysyy, niin kerron, ettemme me minnekään ole menossa, enkä ala sepittään mitään matkakuvioita. En kai nyt sentään.

Muuten junia oli taas kiva katsella, satuttiin mestoille vieläpä tasan aikaan, jolloin olen huomannut junaliikenteen olevan asemalla vilkkaimillaan (joskus ollaan paleltu ja katseltu junakiskoja ja pulujakin..), mutta L:n kysymykset alkaa oleen jo hiukan turhan kinkkisiä. "-Miksi tossa on tuuletin?", "-Miksi toi kulkee väärinpäin?", "-Mikä on toi, mikä on tää, miksi se tekee noin?" jne. L kysyi myös, että miksi oven painikkeessa on valo. "-Koska se on vähän samanlainen kuin hississä, että sitten kun sen painaa niin valo syttyy." Okei, myönnän, että vastaukseni oli melko hatara ja no, väärä, ottaen huomioon, että valo ensinnäkin paloi kokoajan ja samaan lopputulokseen tuli myös L vastaukseni kuultuaa, jolloin hän ehdotti, että ehkä valo on siksi, että napin näkee myös pimeässä. Just tollasta typerää viisastelua ja pikkuvanhuutta, valo kun valo, väliäkö sillä. Keräilinkin sitten egoni pirstaleet asemalaiturilta ja lähdettiin kotiin.

Aika mieltä ylentävää, kun asemalta lähtiessä L sanoi, että: "-Sepä oli hauskaa!", siitä tuli kyllä hyvä mieli.
Koko kotimatkan L puhui, että kotona leikitään sitten junaleikkiä ja kun poika käppäili kaikkien leikkipuistojenkin ohi päämääränään vain koti ja junaleikki, niin sitähän sitten leikittiin. Minä olin lipuntarkastaja (käytän aika varovaisesti leikeissä niinkin vaikeita sanoja kuin konduktööri, varsinkin kun L on tänään jo monta kertaa pyytänyt minua katsomaan korsettiaan, eli konserttiaan.) ja pojat ja pehmolelut matkustajia. Kiva päivä ja tekemiset on ollut mukavaa vaihtelua ihan peruskauraan verrattuna.