Paineltiin poikien kans puistoon joskus yhdeksän maissa aamulla ja aurinko alko just sillon paistaan kerrostalojen ylimpiin kerroksiin ja vaikka lauantai aamusin on aina tavanomaista enemmän roskaa ja oksennusta kaduilla, niin tänään näytti niin nätiltä, kun noitten tehtaitten piipuista tuprutti savua ja taivas oli tosi upee, ottipahan päähän etten ollut huomannut napata kameraa mukaan. Puistossa oli sora ja hiekkalaatikko jäässä, mikä meinas eka ottaa L:a vähän päähän, mutta sitten kun keksittiin, että vaan pinta oli jäässä ja lapiolla sai lohmittua hauskoja pitsapohjia, näkkäreitä ja keksejä, niin siitähän sai tosi kiva leikin. Sitten sinne tuli semmonen ihana nainen, joka jaksoi jutella L:n kanssa ihan loputtomasti ja kyykistyi aina L:n eteen asioita puidessaan. Jakso selittää L:lle kaiken oikein juurta jaksain, semmosiinkin asioihin joihin mää olisin saattanut sanoo just jotain, että "-No koska äiti sanoo niin." tai "Se nyt vaan menee niin." hän vastasi ihailtavan perustellusti/perusteellisesti.
Talven ensimmäiset mielikuvat S:sta roikkumassa jossain keinun ketjussa kielestään on saatu, kun hänhän on nyt juuri siinä iässä, että kaikki kiinnostaa, mutta aika turha on lähteä sanoon, että älä nuole mitään metallista pakkasella. Koko ajan tarvii vaan olla tarkkana (tai antaa toisen pitää tuttiaan jatkuvasti suussa). Olikohan se viime talvi kun mää tossa pihassa mietin, että mitä mää tekisin jos L laittas kielensä mattotelineeseen, kun L kyllä tietää ettei niin saa tehdä, niinkuin myös tietää ettei pikkuveljeä saa satuttaa, ruualla leikkiä tai haarukalla lyödä pöytään, mutta kikkailu on kivaa. Mun viime talven teoreettinen ratkaisu taisi olla huutaminen pihassa, että: "-Heittäkää joku pullollinen kuumaa/lämmintä vettä parvekkeelta!". Ei mulla taida olla tähän talveen sen parempia eväitä moisen varalle.
Mulle tulee aina mieleen tosta kielensä kiinni jäädyttämisestä, meijän lapsuuden kodin leikkimökin huopakaton kiinnitykseen käytettyjen kiusoittelevien naulojen kantojen lisäksi, se Rescue 911 ohjelma. Hitto ja se yks jakso (tai sata aihetta käsittelevää jaksoa), jossa joku oli jäänyt kielestään kiinni jääkaappiin ja sit se soitti 911:seen ja William Shatnerkin oli ihan messissä ja mää kihisin kiukusta kun ne kuvaajat ei jeesannu sitä tyyppiä ja irrottanu sitä sieltä jääkaapista. ... ... Mulle tuli jostain syystä nyt myös tarve kertoa, että musta tyhmyys ei ole mitenkään erityisen viehättävää, enkä harrasta tyhmän esittämistä (olemista) söpöstely mielessä. Oon vaan päätynyt siihen, että ne asiat joissa ei oo skarpeimillaan kannataa myöntää rehellisesti, se mielestäni on viehättävää, koska mikään ei oo (oikeesti aika monikin asia on) niin raskasta kun ihmiset, jotka haluaa antaa vaikutelman tietävänsä kaikesta kaiken tai ainakin kaikesta kaiken tietämisen arvoisen. Ja yks mikä ei ole tietämisen arvoista on, että Rescue 911:ssa tilanteet oli lavastettuja.
Päivä kului mukavan reippaan aamupäivän saattelemana hyvissä tunnelmissa iltapäivään asti. Hiukan ennen kuutta lähdimme Naapurin Rouvan kanssa kauppaan hommaamaan tarjoomisia huomista varten, jolloin pidämme jälleen yhdet pikkujoulut, tällä kertaa näille meidän naapuruston ihanille naisille, jotka ovat kaikki pikkujoulunsa ansainneet. Huomattava osa on ansainnut myös omaa aikaa pienten lastensa hoidosta. Aika jännää sinänsä, että en tiedä yhtään ovatko nämä naiset olleet keskenään juurikaan tekemisissä, vai ollaanko me Naapurin Rouvan kanssa ainut linkki heidän välillään. Se jää nähtäväksi. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Ai niin joo. Mää haluan retkelle. Tai kouluun (En oikeesti kouluun). Mun sisko päätti antaa mulle ja meijän pikkuveljelle siitä alkuviikon jeesauksesta kiitokseksi jotain mistä me ollaan pikkuveljen kanssa molemmat haaveiltu tai ainakin fiilistelty aika pitkään, muttei olla kumpikaan raaskittu ostaa; Fjällrävenin Kånken -reput. Ah, aktivisti minussa iloitsee. Huolimatta siitä, että aktivismi minussa ilmenee oikeastaan vain pukeutumisessa. Posti kiikutti reput jo perjantaina ja tänään mää käppäilin tyhjä reppu selässä kaupungilla, kun en oo käyttänyt reppua aikoihin, enkä osaa sitä vielä oikein hyödyntää, mutta kun se on niin soma. Nyt tarttis päästä vähän temuaan, että reppuun tulis uskottavuutta.
Mutta nyt; Mukavaa viikonlopun jatkoa!
2 kommenttia:
Se kielen työntäminen rautaan on kyllä jatkuvasti mielessä täälläkin ja sanon siitä varmaan just sen verran liian usein, että se kuullostaa mukavan kielletyltä kokeiltavaksi E:n kohdalla. V tuikkas kaks vuotta sitten kielensä pienen lumikolan työntöaisaan ja nyppäs tietenkin saman tien kielensä irti niin että veri lensi. Tuskin kovin moni lapsi rupeaa siinä odottelemaan, että äiti hakee lämmintä vettä..Olin ihan hysteerinen, enkä tiennyt kuinka iso haava kielessä oli, kun suu oli täynnä verta. Soitin tietenkin M:lle - ikäänkuin siitä olisi jotain apua ollut. Ei siinä auttanut kuin huuhtoa suuta niin kauan, että vuoto rauhottui. Ei kieleen tullut kuin pieni haava, mutta kun suusta tulee niin hirveesti verta, että ei mun tyyneys ainakaan riittänyt!!
Tiina; Ai ai ai. Hitsi, kylmänväreitä ja kamalia mielikuvia. Mun tyyneys ei epäilemättä myöskään riittäis.
Lähetä kommentti