Yöllä klo. 00.40., mää havahdun siihen, että keittiössä on valot ja sitten kuuluu "Kräts" as in periksi antavan pahvin ääni. Aaa, okei, L oli avaamassa kalenteriian heti puolen yön jälkeen. Menin sanoon, ettei tämmönen peli vetele ja, että kalenterin saa avata vasta aamulla. Siitä alkoi sitten semmonen noin puolentoista tunnin prosessi, että kuinka saada uudestaan unen päästä kiinni. Mulla ei siis ollut ongelmaa asian kanssa, L:lla sitäkin enemmän. Keittiöstä mentiin meijän makkariin pyöriin ja sitten kuiskutettiin korvaan, että "Vettä, äiti, anna mulle vettä." ja sitten juotiin ja käytiin pissalla ja koitettiin omaa sänkyä ja sitten tuli taas jo jano, ja sitten uudestaan äitin kainaloon, ja sitten vuorostaan omaan sänkyyn ja lopulta L otti tyynyn ja peiton sängystään ja marssi olkkariin nukkuun. Käsittääkseni ainakin nukkuun, koska tossa vaiheessa multa katkee filmi.
L on osoittanut lego -kalenterinsa kanssa kyllä melkoista taiturointia. Ensinnäkin L osaa siis laskea seuraavanlaisesti: "Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, seitsemän, neljä, kaksi, viisi, seitsemän, KYMMENEN!" Ja tästä huolimatta, kun poika on jo neljä kertaa kovista ukaaseista huolimatta avannut luukun ilman lupaa, hän on aina, jokaikinen kerta avannut oikean luukun, siis sen mikä seuraavaksi kuuluisikin avata, nämä ovat olleet luukut numero 2, 7, 11 ja 15. Aika vaikuttavaa. Hän on myös luukusta löytyvän kuvan perusteella osannut kasata huomattavan hienosti paloista kuvan kaltaisen teoksen. Niin kai se menee, että kun on tarpeeksi mielenkiintoa ja tahtoa, niin keinot löytyy kyllä. S-lurjus meni ja tökkäs luukun numero 20 sisään sen verran, että me nähtiin L:n kanssa, että siellä odottaa se moottorikelkka, jonka mää olen kalenterin kuvista nimennyt lemppareimmaksi ja mitä eniten odotan. Nyt ollaankin ihan tulisilla hiilillä, että koska me päästään se rakentaan. On ollut kyllä ihan mahtava joulukalenteri, että sikäli joku joskus haluaa muistaa jotain 3-5 (?) -vuotiasta, niin tässä on kyllä oiva idea, kiva kun kalenterista on vielä iloa melkein joka päivä yli kolmen viikon ajan. Ja ennenkaikkea jännitystä!
Tänään me oltiin poikien kanssa Tallipihassa käymässä. Aikasemmin oon jo käynyt molempien kanssa pyörimässä karusellissa, mutta nyt mentiin kattoon aasia ja lampaitakin (ja Suklaapuotia), vaikka L vähän ovilla peruuttelikin, kun muisti, että joskus aasi on mylväissyt ja pelästyttänyt L:n pahan päiväisesti kun ollaan oltu sitä katsomassa. Tällä kertaa aasi oli onneksi hissukseen. S koki aitaukset turhan rajoittaviksi ja olis halunnut tehdä lähempää tuttavuutta varsinkin toisen lampaan kanssa, mutta kuten yhestä kuvasta huomaa, äitin käsi viuhui välittömästi jos lammas ja S oli mun makuun liian liki. Siihen nähden, että mun lempileikit lapsena on sijoittunut pääasiassa navettaan ja laitumille, jotka ovat olleet täynnä lehmiä, mää oon hämmästyttävän arka oikeastaan kaikkien eläinten kanssa. Kaikista huvittavimpia tilanteita on, kun huomaan jonkun naapurin hankkineen uuden koiranpennun ja menen sitten jutulle, että: "Voooooi, mikä ihan pieni karvapallero teille on tullut?!" ja välittömästi kun se samainen pieni karvapallero koittaa nuuhkaista mun kättä, niin ponkaisen kontrolloimattomasti pystyyn ja vetäisen kädet selän taakse. Äh, rasittavaa. Voitte kuvitella kuinka rento olen, kun eläimet on mun lasten lähettyvillä.
Ennen Tallipihalle menoa touhuttiin hetki tossa meijän pihassa, kuten kamppeista näkyy. Jotenkin mulla on pieni ongelma sen suhteen, että kun S jo leikkii pihassa ihan mainiosti ja könyää kaikki paikat, mutta liikkuu silti puistosta kotiin ja pihasta kauppaan vaunuissa, niin kuinka mun tulis toimia, ettei noi vaunut menis ihan saastaisiksi? Onko se edes vältettävissä? Tallipihalla pojat oli taas ihan pellolta revityn näkösiä, kuten myös minä, se taitaa olla jo joku meijän tavaramerkki ja kun sen jälkeen tultiin vielä kotipihaan leikkiin ja keksittiinkin sitten lähteä vielä kauppaan oli S jo siinä kuosissa, että pistin pojan ja vaunujen väliin vaunujen sadesuojan. Se tietenkin oli mun mielestä jo hurjan innovatiivista, mutta olisko jollain parempia ehdotuksia? Anttilassa kuljettiin sitten niin, että "Varo L, älä törmää kehenkään. Älä L koske mihinkään, me ollaan ihan mudassa ja kaikki paikat menee sotkuun.".
Postisedän hämmensin ehkä hiukan tossa kun nähtiin kertomalla, että hän on poikineen lähes jokaisessa meijän Itsenäisyyspäivän ilotulitus -valokuvassa. Se vaan tuli, vaikka kyllähän mää tiedän, ettei oo mitenkään kivointa maailmassa, kun joku sanoo, että: "Moikka, me nähtiinkin teijät eilen tossa kaupungilla, mutta ei viittitty tulla häiritteen." ("Ai miks ette, kiukuttelinko mää? Komensinko mää poikia? Valitinko mää A:lle?") "Aijaa... Missä päin?" "Siinä sillalla, ei viittitty vaan häiritä kun teillä näytti olevan niin hauskaa." ("Fiuuu, ne oli sattunut näkeen hyvällä hetkellä." Appearance is everything. (Sanoo nainen, joka kulkee mutaisena ympäri kaupunkia ja ottaa pojaltaan hanskan pois vesisateessa joulukuussa, että tämä saa paremmin syöyä suklaansa.) Kivointa maailmassa ei ole myöskään itsensä kuvaaminen kotipihassa, kun luulet, ettei kukaan ole näkemässä ja sitten kuitenkin huomaat, että takanasi on naapuri parvekkeellaan ja hän on juuri nähnyt, että sen sijaan, että kuvaisit pihamaalla suloisesti käyskenteleviä lapsiasi, naurat lapsiesi touhuille ja kuvaat - itseäsi.
Mukavaa viikonloppa!
Edit:// Mää oon vähän tolaltani, se alas huuhdeltava WC paperirulla on valittu vuoden turhakkeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti