Joulukorteista voisin kyllä hiukan kirjottaa. Ihania! Vitsi, viime viikosta asti on joka päivä kolahtanut kortti/kortteja postiluukusta, ja vaikka mää en ikinä laita edes tekstaria kiitokseks kortista, niin ilahdun korteista kyllä tosi paljon. Ja vielä muakin enemmän niistä ilahtuu L, joka juoksee aina postin tultua katsomaan, mitä sieltä tuli ja on aivan tohkeissaan, että "Onko tämä kortti mulle? Onko tämä kortti mulle?" ja vie kaikki keittiöön taulun reunuksille, mihin niitä ollaan laitettu. Mää en oo tainnu ikinä lähettää joulukortteja kellekkään, se ei vaan oo jotenkin mua. Ja onhan se aika työlästäkin, mutta väittäisin, että ei se mulla kuitenkaan siihen kaadu. Ei vaan tunnu omalta jutulta. Nostan myös hattua kaikille, jotka pitävät näppärää osoite-kirjaa, josta kaikki osotteet saa helposti napattua. Mullakin on osoite-kirjanen, jossa on ehkä seitsemän osotetta, ja muut osotteet on kirjoteltu taas kaiken maailman lippusiin ja lappusiin ympäri kaappeja ja laatikoita tai sitten tekstareissa, joita on aina kiva selata joku 1468 läpi vain huomatakseen, että "Ai niin, määhän tallensin sen luonnoksiin.". Naimisiin mennessä oli jännä kartottaa ihmisten osotteita. Porukka on varmaan jo vähän kyllästyneitä muhun, kun kaikkihan pitää aina tehdä yllärinä, niin en voi kysyä osoitetta keltään koskaan suoraan, koska a.) En halua, että kyseinen ihminen tietää saavansa multa postia ja b.) Jos kysyn osoitetta osoite-kirjaani varten, en halua, että kyseinen henkilö pettyy, jos luulee saavansa multa jotain postissa ja c.) Koska mää muodostan ongelmia sieltä missä niitä ei ole. Joten soittelen aina ihmisille, että "Moi, mikäs se sun tyttären osoite olikaan?".
Oonko mää maininnut, että mun muut sisarukset ja vanhemmat oli päättänyt, jännästi kun mää en ollut paikalla saamassa järkyttävää temper tantrumia, että tänä vuonna me aikuiset ei osteta lahjoja toisillemme, vaan lapsille vain. (Mää en lähde edes kertoon, kuinka mun uudestä Fjällräven repusta kumpuavaa ihmisoikeusaktivistia puistatti toi "Vain lapsille".) Ekaksi se otti mua aika paljon päähän ja aloitin kirjottaan yhtä postaustakin, että "Hei, se kun mää oon puhunut, että mun perheenjäsenet on ihania, niin unohtakaa koko juttu. Jne.", mutta sitten mää olin jo ihan messissä ja nyt mua taas arveluttaa vähän. Arvostan kyllä mulle jätettyä porsaan reikää; "...jos ei ole aivan pakko." - helpompi jättää hommaamatta, kun tietää, että sikäli hyvä idea tulisi, niin lahjan kuitenkin saisi antaa. Mää en oikein arvosta tollasia sääntöjä, kun kyllähän nyt ihminen saa antaa lahjoja ihan kenelle haluaa. Toki voi ilmottaa muille, että itse en anna kellekkään lahjoja, jos epäilee sen vaikuttavan muitten innokkuuteen ostaa lahjoja, mutta ei kai sitä nyt voi sanoa, että: "Mulle ei saa antaa lahjoja."? Tai siis voi tietty ja yleensähän siinä vedotaan siihen, ettei kyseinen ihminen tarvi mitään. Eihän joululahjoja kuulukkaan tarvita. En määkään tarvi mitään, mutta silti toivon, että A keksii mulle jotain kivaa spessua. (Josta on ilmeisesti muodostunut hiukan paineita.) Ja pariskunnat jotka sopii, etteivät osta toisilleen mitään! Mikä teitä vaivaa?! :D (Äiti soitti just ja kerto, ettei ollut löytänyt iskälle lahjaa, niin olivat sopineet etteivät osta toisilleen mitään...) Eiks lahjojen antaminen nyt oo ehkä maailman kivointa? Jos ei, niin älkää antako mitään! Sikäli lahjojen keksiminen/ostaminen/jonottaminen/paketoiminen ei tunnu kivalta, niin pysykää ihmeessä kotona, syökää pipareita ja juokaa glögiä. :) Niinhän sen kuuluu musta mennä, kaikki teijän läheiset varmasti tietää, että ovat rakkaita sulle ilman mitään lahjojakin, mutta kivaa ylimääräistä bonustahan se on, kun osottaa jollain, että olen miettinyt sua hetken ja tästä sää varmaan tykkäisit. Aivan sama siinä vaiheessa vaikka se jokin olis Pätkis. Mää oon ostanut/tehnyt tänä vuonna vähemmän lahjoja kun koskaan aikaisemmin, mutta niihin mitkä oon hommannut oon varsin tyytyväinen. Itsehän tilasin myös tämän lahjojen anto -kiellon inspiroimana siskoltani joululahjaksi mittatilaus kangaspussukat. Auktoriteetti-vamma. Mää en vaan ymmärrä, kuinka niin kivasta jutusta kun joululahjojen antamisesta saadaan ressiä, kun siis, siinähän vaan mietitään, että mistäköhän toinen ilahtuis, mikäs sen mukavampaa. Ja jos keksii yhdelle hyvän, niin ei kai se nyt haittaa mitään, jos ei muille keksi. Musta on vähän tylsää, jos ihmiset ei edes jaksa miettiä, mikä vois jotain läheistä ilahduttaa. Ja joo, aikuisia kun tässä ollaan ja jos jotain haluaa, niin sen voi hakea kaupasta, mutta kun se ei oo sama asia. A tietää, että nyt, sushikauteni loputtua hetkeksi, vetäisin mieluusti hunajameloneita ja parmankinkkua joka ilta, ja sanokaa mitä sanotte, mutta musta on varsin eri asia, jos jouluaaton hunajamelonin ja parmankinkku-paketin oliskin roudannut mun itseni sijaan mulle A. Ja vaikka paketoinu sen hunajamelonin, vähänkö olis mahtavaa! (A myös toisinaan lukee blogia, minkä tiedostan varsin hyvin.) - Mutta siis, tärkeintähän on yhdessäolo ja rauhoittuminen. :) Ja se, että on kinkku. (Jee!)
Ah, mikä paatos. Mutta antakaa nyt hyvät ihmiset edes yksi lahja jollekkin, menkää illalla sänkyyn, miettikää jotain läheistänne ja pohtikaa hetki, että mistä se tyyppi tykkää. Keksitte jos keksitte, mutta oottepahan ainakin miettinyt mistä se ihminen vois tykätä. Kolme-vuotias L:kin keksi isälleen lahjan välittömästi, kun hetken pohti asiaa: "Punainen Chrysler". Niin helppoa se on. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti