Jeesaa myöhemmin jotain toista.

Heeeei, unohdin eilisessä postauksessani mainita, että sikäli muutkaan kuin vaan mää ei sitä tiedä, niin kerholaisten vanhemmilla tai periaatteessa kai niillä kerholaisilla on tapana viedä joulujuhlaan jotain kiitokseksi (?) tai joulun kunniaksi niille kerhonvetäjille. Siinä vaiheessa kun eilen juhlan lopulla rupesi yksi jos toinenkin kerholainen vapisevin käsin kantaan piparkakkuataloa kerhotädeille ja -sedille, minä kohottelin varovasti kulmiani. "-Aaaa, okei, okei. Tämmönen on tapana.". Mulla ei tietenkään moinen edes käynyt mielessä, mutta nyt kun sitä ajattelee, niin onhan siinä ihan ideaa. Ekana ajattelin, että määhän kyllä vein sinne sillon niitä pipareita ja glögiä (tosin löytämälläni huonon omantunnon setelillä), mutta sitten mää hoksasin, että L:llahan on torstaina se kerhon joulujuhla vol.2, ja tottakai mää oon koko ajan ollutkin viemässä kerhonvetäjille pientä muistamista, mutta vasta jälkimmäiseen joulujuhlaan, tottakai, tottakai. Piparkakkujataloja näytti tulevan eilen jo sen verran monta, että mitään pipareihin liittyvää en ajatellut viedä (/jaksaa tehdä). Siskoni on tälläisissä tilanteissa yleensä aika haka, joten soitin hänelle ja hän kertoi vieneensä yleensä jotain suolaista kuten saaristolaisleipää tai piimälimppua. Luonnollisesti itse tekemäänsä. Sekään ei jotenkin jännästi ollut ihan sitä mitä olin ajatellut. Eilen näin jonkun antavan tosi hienot heijastimet kerhonvetäjille ja se oli musta tosi magee ajatus, mutta siis käytetty sellainen. Ostin sitten tänään R-Kioskilta arpoja. Ajattelin teippailla ne kiinni johonkin kartonkiin ja siinä olis sitten arvat kaikille. Musta se on ihan loisto-tuuma, ja enemmän mua kun lämpimäisten vieminen.

Arvatkaa mitä, kun olin hakemassa S:n kanssa niitä arpoja sieltä Ärrältä, niin kun oltiiin tulossa kioskista ulos, mulla oli siinä vähän ongelmia, kun oli rappusia ja ahdasta ja silleen, niin sitten semmonen nuorehko mies tuli ja piti meille ovea auki. Aina ihana yllätys, kun joku jaksaa auttaa, ja sitten sanoin tietty hälle, että kiitos, niin se mies (tekis mieli kirjottaa poika, mutta se oli suunnilleen mun ikänen, ja en ehkä voi enää (montaa vuotta) tituleerata itseäni tytöksi) sanoi hymyillen, että "Jeesaa myöhemmin jotain toista.". Wau! Siis, mega-wau! Jotenkin tosi ihana. Hämmennyin tietty vähän, kun ei tullutkaan perus "Ole hyvä":ä ja nyt edelleenkin arvuuttelen, että kuulinkohan oikein, mutta kyllä se musta niin sano. Musta se oli ihan mahtavaa. Ja kun se sano sen vielä jotenkin, niin tokaisevaan tyyliin. Ah, ihana. Hanna <3 Laita hyvä kiertään -ihmiset. Ja aina tälläsiin tilanteisiin kuuluu se, että mun päässä alkaa miesääni vaimeasti toisteleen: "-Auta jotakuta toista, auta jotakuta toista..", joka on siis ote niistä lapsuuteni kirja + kasettisarjoista.

S käy mun hermoille, siis hyvänen aika. Tokihan mää tiedän ettei kotiäitiyden tai vanhemmuuden ylipäätänsä kuulukkaan olla sohvalla makoilua ja kattoon räkimistä, mutta ihan oikeesti. S:lla on kaksi - eiku kolme ihan ehdotonta lemppari juttua nykyään. Tai ainakin tänään, mutta nyt taas tietty tuntuu, että se tekee niitä aina. Esimmäisenä, se nappaa olkkarista lelun ja juoksee, siis juoksee niin että jalat meinaa mennä solmuun ja jätkä kaatua seinää päin kun on niin kova kiire vessaan, ja ovea avatessaan vilkasee mua, koska yleensä oon jo tässä vaiheessa juoksemassa lähes yhtä raivokkaalla vimmalla pojan perässä ja sitten heittää sen lelun vessanpönttöön ja jää odotteleen mua. Siis se heittää sen lelun jo joskus vessan oven raosta, että ehtii varmasti ennen kun saan napattua lelun kädestä pois. Hiukan rasittavaa. Tänään sieltä on sitten kaivettu ainakin puinen maantiejyrä, puupalikka ja pikkuauto. Läheltä piti -tilanteita on ollut lukemattomia.

Toinen S:n lemppari on pureminen. Ja nimenomaan mun pureminen. Kaveri murisee ja puree mua. Käteen, jalkaan, selkään, poskeen, mahaan, you name it. Aika ikävää, koska se ihan oikeesti sattuu aika paljon. Kaikista inhottavinta se on sillon, kun pesen pojan pyllyä ja tyyppi puree sitä kättä jolla mää häntä kannattelen. Luontainen vaistohan on irrottautua siitä joka sinua puree, mutta luojan kiitos, äidinvaisto on vahvempi. Ja voi vitsi mitä uhittelua kun kiellän ja komennan häntä, poika tuijottaa silmiin, hymyilee ja murisee. Tosi jees, koen vahvasti ettei viesti mene oikein perille. (Mää en osta sille lahjan lahjaa. Katotaan tekeekö sitten enää mieli pureskella äitiä. Siitäs saat sinä - yksi ja puoli -vuotias.)

Mikäköhän se kolmas oli. Hups. Voi vitsi, unohtakaa koko juttu, meijän petivaatteet on partsilla. Huh, ne saattaa olla vähän raikkaat. Ei vitsi, meijän makkarissa on kauhee anarkia, kun alotin taas vaatekaappini siivouksen vetämällä kaiken alas ja laittamalla yhden kolmasosan takasin. Ja ne lakanatkin täytyy siis laittaa. Blääh, olin unohtanu koko makkarin. Uuu, ostin tänään muuten L:lle aluslakanoita pari, kun sillä on niille tarvetta ja voi vitsi, Anttilassa oli ihan mätämageita lasten aluslakanoita. Mää en diggaile valkoista enkä vaaleansinistä, enkä hailuja värejä ylipäätänsä, niin mieluisia aluslakanoita löytyy aika vähän. Ihan hirveästihän se aluslakanan väri ei vaikuta kenenkään elämänlaatuun, mutta kun semmosia nyt kuitenkin täytyy olla, niin olisivat sitten kivan värisiä. Ja koska mää en ikinä petaa poikien sänkyjä (jos joku on nähnyt meillä kyläillessään L:n sängyn pedattuna päiväpeittoineen, niin ole otettu, se on ollut siinä vain sinua varten), niin se aluslakanahan näkyy aina. No, meijän äiti kyseli joskus, mitä hän voisi ostaa L:lle joululahjaks, niin sanoin, että aluslakanoita ja kun tänään näin näitä kyseisiä aluslakanoita, soitin heti äitille, että ootko jo ehtinyt ostaan semmosen L:lle. Ja olihan hän, kun oli löytynyt niin hyvä yksilö Anttilasta. Kuulemma oranssi, eli juurikin se sama mikä minulla oli soittohetkellä kädessäni. Ai ai, äitini on taitava. Ja koska mieluisia kerrankin löytyi ja S:nkin sängyssä niitä voi käyttää niin ostin sitten vielä vihreän ja turkoosinkin. Vitsi ne on kivan värisiä, oikein semmosia kunnon värejä. Kivaa!

No mutta, nyt vaihtaan niitä omia lakanoita. Ai niin, se S:n kolmas rasittava juttu on se, kun se vetelee kaikki sen ja L:n vaatteet alas vaatekaapeista. Kaikki sukat ja kalsarithan on erityisen siistiä sekoittaa keskenään. Höh, harmi, kun tähän hätään löytyy vaan noin södejä kuvia S:sta, niin ette pääse oikein kiinni siihen rasittavuus -aspektiin. No, uskokaan kun sanon. Nyt pitää äkkiä vaan julkasta tää, kun tekee mieli alkaa selitteleen, että ei se S rasittava oo, ihanan eläväinen ja touhukas vaan. ... Heippa!