Voit huuhtoa minut.

Noniin, synttäreistä selviydytty! Mulla on nykyään jo ihan normaalitila, että sunnuntai-iltasin vingun, kuinka mää tarttisin vielä toisen sunnuntain. Eilen oli taas sama loru. Yleensä kun maanantait on vielä niin maanantaita. Aloitin eilen illalla taas jo hyvissä ajoin henkisen valmistautumisen L:n kerhoon vientiin, mutta aamulla poika olikin lähdössä liikenteeseen ihan mielellään. Tähän asti kerhoreissut on mennyt niin, että kotona L sanoo, että ei halua lähtee, mahdollisesti jopa vastustaa lähtöä ihan fyysisestikkin, mutta sitten kerholle päästyä jää sinne ihan ok:sti, minä itse saatan olla ainoa, joka huomaa pojan hiljaisen mielenosoituksen; kun vaatteet on saatu pois päältä marssitaan leikkihuoneeseen taakseen katsomatta ja äitille ei todellakaan moikata. Tänään saatoin hiukan ounastella, että koska kotoa lähtö sujui vähintäänkin sulavasti, saattaisi kerholle päästyä nousta äläkkä. Yleensähän lapsilla (ja aikuisilla) on tarve pitää elämässä tasapaino, suolaista ja makeaa, kylmää ja kuumaa, helppoa ja vaikeeta, ääntä ja hiljaisuutta (mun tekis mieli vaan jatkaa ja jatkaa, mutta, ymmärtänette pointin), mutta kerholle päästyä smooth sailing senkuin jatkui. Ja lopuksi halaus ja "Heippa äiti.". Whaaaat!? Mää nostin nyt puhelin tohon pöydälle, että kuulen, jos kerhosta soitetaan, että: "Tuu nyt hakeen lapses pois, se on ihan kipee."

Muille kotiäideille ja miksei kaikille muillekin, jotka viettävät runsaasti aikaa kotona, on varmaan tuttua, että kotona ollessa koti-asiat saavat hieman erilaiset mittakaavat. Mää en oo varma oonko maininnut ennenkin, mutta määhän oon aivan jipoissani kaupan huuhteluaine -hyllyllä. Mitkä valikoimat! Oma huuhteluaine vaikka viikon jokaiselle päivälle! (...) Viime aikojen Wau-factor on ollut tämä:

Voit huuhtoa minut alas WC:stä. Mää oon sanaton (ja maailman surullisin tapaus). Onkohan kukaan pystynyt tekeen tota testaamatta eka jossain ämpärissä? Jotenkin toi on kyllä vastaan kaikkia luontaisia vaistoja, jokainen solu mussa ainakin huutaa, että: "Älä tee sitä!" Mutta mää testasin asian käsienpesualtaassa ja joo-o, toimii! Aikamoista! (Tää oli myös mun yks ohjelmanumero siellä mun kummitytön synttäreillä. ... ...)

Sitten on tietenkin nämä seikat, että kun olet juuri saanut lapsen nukkuun vaikka parvekkeelle, alkaa naapuri tamppaan mattoja. Täysin henkilökohtaista. Hän tekee sen vain ja ainoastaan kiusallaan. Hän vihaa sua, eikä halua, että lapsesi nukkuu. Samoin hälytysajoneuvot. Kiusallaan. Lasien vienti lasinkeräykseen ilta kahdeksan jälkeen on jo sitten ihan sitä itseensä. Vihaa ja kiusantekoa.

Samoin kaikki pienet asiat kodinhoidossa, vaikka joku tylsä veitsi joka vaan litistää tomaatin ja vain ihan sillä kärjellä saat pureuduttua tomaatin ytimeen. Tämä voi tehdä ihmisestä pidemmän ajan saatossa hullun. Mies ei ehkä ymmärrä tilanteen vakavuutta, koska kyseistä veistä hän tarvitsee ehkä kerran päivässä, iltapalalla, ja silloinkin hän yleensä ottaa leipänsä päälle kurkkua jonka viipaloi juustohöylällä. (Miksi te ihmiset teette niin?! Kun se juustohöylä kastuu, niin eihän se leikkaa juustoa enää ollenkaan! Se juusto vaan rullaantu ja voi ei. Miksi?!) Tosiasiassahan mieheni on ostanut meille jonkun japanilaisen kokkiohjelmistakin tutun super-veitsen, mutta se on aika uhkaava kapistus, ja mää olen kuitenkin oppinut jotain siitä kirves+käpy -episodista.

Meijän olkkarin matto on valkoinen. Meijän eteinen on aika ahdas, joten vaunut kärrätään aina parvekkeelle suoraan. No, mun mies tekee tän ehkä kaksi-neljä kertaa viikossa, minä sen sijaan kaksi-neljä kertaa päivässä. Mies tietenkin toivoisi, että rullaisin maton aina syrjään kun roudaan vaunuja edestakaisin, eihän se paljoa vaadi. Väärin. Vaatii. L haluaa aina mennä maton sisään, jos alan kääriä sitä. Sillä välin kun koitan saada L:a pois maton alta S marssii parvekkelle syömään multaa. Kun haen S:a pois, L nyysii maton alta paljastuneen "jarru-maton" ja kiikuttaa sen jonnekin. Luonnollisesti, yleensä on näinä hetkinä aina ulkovaatteet jo päällä ja hiki, sekä tietenkin kiire, olemmehan juuri lähdössä jonnekin. Joten ajelen ainakin kerran-kaksi päivässä maton yli, mutta nostan eturekaat ilmaan, kai kaksi rengasta jättää vähemmän jälkiä kuin neljä?

Tämä lista olisi epäilemättä loputon, onhan se nyt selvä, että kun itse vietän kotosalla lähes koko päivän ja mies viikonloppujen lisäksi vain illat, ei häntä häiritse asiat samoissa määrin, jos huomaa edes kyseisiä asioita ollenkaan. Minulle sen sijaan saattaa olla täysi katasrofi, kun eteisestä palaa lamppu jonka vaihtamiseen tarvitaan tikapuita (ja no, miestä, se on lampetti ja hurjan haastavan näköinen ja ja ja.. mää en osaa enkä halua.), saattaa mies sanoa kotiin tullessa (vaikkapa viikon ajan), että: "-Aaa, joo, sori mää unohdin ne tikapuut." ja täten saatta olla yllättynyt sikäli saa vastaukseksi esim.: "-Mää en nää tässä saamarin eteisessä mitään, jos ei ne tikapuut tuu huomenna sun mukana, niin mää meen ostaan Anttilasta tikkaat ja soitan isännöitsijän (mää oon siis aatellut, että toi isännöitsijän pyytäminen olisi jonkun sortin kolaus miehiselle itsetunnolle) vaihtaan ton lampun!!!" Esimerkiksi. Tavallaanhan tämä voi olla vielä vasta ajatuksen asteella, mutta toivon totisesti, että tänään ne tikapuut tulisi miehen mukana kotiin.

Semmosta tänään. Kuvat WC-paperirullaa lukuunottamatta ovat eilis-illan kyläpaikasta. Ja hei, hyvää alkanutta viikkoa kaikille!