Joskus on kiva pukee ja tanssia.

Lähdin eilen seuraneidiksi lastenvaate -ostoksille ja hupsista keikkaa. Meillähän A ostaa pääsääntöisesti kaikki poikien ulkoiluvaatteet ja kengät, koska hän jaksaa tehdä taustatyötä ja vertailla hintoja ja lukea netistä mielipiteitä haalareista ja kierrellä kauppoja ostamatta mitään, sikäli ei haluamaansa löydä. Mää en jaksa mitään näistä kohdista, maksimissaan mää soitan siskolleni, että millanen välikausihaalari olis hyvä. Joten mää ostan yleensä vaan hauskan näköisia ja värikkäitä sisävaatteita. Diili on oikein hyvä ja toimiva. Kierreltyämme eilen koko perheen voimin semmoset kolme tuntia etsimässä L:lle syystakkia sitä kuitenkaan löytämättä, heitin hanskat tiskiin ja sanoin A:lle, että osta sää mikä vaan, huomasinhan kaupoilla tyrmääväni yhden jos toisenkin kuosin ja täten hankaloitin takin hankintaa. Mieheni käyttäessä termejä kuten softshell ja laminoitu fleece, totesin, että omilla termeilläni kuten tylsä ja pliisu, ei ehkä pärjää näissä mittelöissä.

Kun sitten kotiuduimme tyhjin käsin, soitettiin naapurista mua mukaan lastenvaate-ostoksille. :) Olinhan jo ollut muutaman tunnin lajia reenaamssa, niin olin valmis takaisin radalle. Ja johan löytyi syystakki (yms.). Arvelin, ettei se ehkä läpäise kaikkia A:n kriteereitä, mutta ihan sama, soma kun mikä! Ja kyllähän se nyt ajaa sen asiansakin. Kattokaa nyt, eiks oo hauska?! Eikä oo tylsä, eikä oo pliisu,(eikä oo softshell, eikä oo laminoitu fleece) ja poikakin tykkäs, mikä on aina plussaa.

Kuvat on taas kerhomatkalta. Eilen kuin hain L:n kerhosta kävimme seuraavanlaisen keskustelun:
H: "-No, oliko kivaa?"
L: "-Ei kun typerää."
H: "-Älä nyt! Kai siellä ihan mukavaa oli?"
L: "-Ei. Typerää."
H: "-No, mitä sää teit siellä?"
L: "-Mää yritin karata sieltä."
H: "-Ootko sää tosissas?"
L: "-Mää koitin juosta sun ja S:n perään."
Sillälailla, sehän meni sitten - kivasti.

L:llahan on historiaa kerhosta karkailijana. Aihe on niin polvet veteläksi heittävä ja oksettava, etten taida siihen edes palata. Huonoa tuuria ja vikkelä poika. Onneksi kuitenkin fiksu, joka kävelee kävelytiellä eikä autotiellä. 2,5 -vuotiaana. Kam-mot-ta-va juttu, pistää kylmänväreet kulkeen edelleen. P.s. Laittakaa ne portit aina kiinni, niillä on tarkoituksensa!

Tänään, toisin kuin eilen, L ei olisi halunnut millään edes lähteä koko typerään kerhoon. Irrotettuani pojan pihakeinusta pääsimme kuitenkin matkaan. En ollut mitenkään turhan toiveikas hakiessani poikaa kaksi tuntia myöhemmin takaisin kotiin, mutta päätin silti kysäistä, että oliko nyt ollut kivaa, ja oli ollut! Ohhoh! Ja kun kysyin mitä L oli kerhossa tehnyt, vastasi poika, että: "-Mää käyttäydyin, söin, lauloin ja leikin." No joo!!! En lähtenyt kyseleen sen tarkemmin, koska paremmaksi se ei olisi voinut muuttua.

Mää oon vähän kipeenä ja koska odottelen edelleen, että missä sairaspäivien varaäiti viipyy, oon koittanu päästää itteeni vähän helpommalla. Mikä on, kuten kaikki vanhemmat tietää -mahdotonta. Joten siinä missä minä olen halunnut päästä helpommalla, ovat pojat terrorisoineet kotia ja mua. Ja sitten se vähä mitä mää oon tsempannu on kaikki liittynyt kodinhoitoon, mikä ei poikia tunnu lämmittävän. Näinä päivinä kaikki tuntuu menevän enemmän tai vähemmän huonosti ja L:n äskeinen kommentti tiivisti tunnelmat ja päivän onnistumis -prosentin aika hyvin. L istui vessassa oven takana kun tipautin eteisessä limsapullon, jonka korkki oli luonnollisesti huonosti kiinni, josta seurasi, että limsapullo aika lailla räjähti eteisen seinille ja matolle. Minun manaillessa eteisessä ja siivotessa jälkiäni, L taisi puntaroida vessassa vaihtoehtoja tapahtuneelle, ja kysyi hetken päästä varovasti: "-Äiti, pystytkö sää vielä käveleen?"

On oikeastaan aika vähän keinoja, joilla kääntää nämä surkeat päivät positiivisiksi, siihen omaan surkeuteensa kun on niiiiin helppo ainakin mun jäädä märehtimään. Melkein aina syy huonotuulisuuteen on tekemättömät tehtävät. Yleensä tietty kotityöt. Mieleeni ei tule ainuttakaan kertaa, että mua olis poikien kanssa leikkiessä alkanut ärsyttään joku (Paitsi se, kun S hajottaa mun tekemät lego-taideteokset, mutta sen ärsyyntymisen kohtuuttomuus on sen verran silmiinpistävä, että asian yli pääsee melko helposti.), ei, kyllä se on useimmiten sitä, kun kesken leikin alankin ohimennen järjesteleen laatikoita ja poikien leikki muuttuukin mielestäni sotkemiseksi. Toinen vaihtoehto on se, että äiti koittaa leikin lomassa hiukan lepuuttaa, ihan vähän vain sulkea silmiä poikien huoneen lattialla, kun päälle yhtäkkiä losautetaan joku esine, asia tai ihminen. Varoittamatta. Kesken uneen vaipumisen.

Tekemättömät kotityöt unohtuu yllättävän helposti lähtemällä ulos ja keskittymällä poikiin. Ainahan ei ole niin helppoa antaa periksi, ja tuntuu suoranaiselta luovuttamiselta lähteä ulos kaaosta pakoon. Tämä tosin olisi lähes poikkeuksetta suositeltavaa, jos hermot meinaa mennä. Mutta se on oikeesti vaikeeta joskus. Hermostuneena se, ettei pysty edes tiskikonetta tyhjentään, ilman että joku on koko ajan repimässä puntista/kiskomassa laseja ja veitsiä koneesta/paukuttamassa tiskikoneen kantta/tekemässä toisaalla jotain kiellettyä, niin että tiskarin tyhjentämisen joutuu keskeyttään, tuntuu ihan kohtuuttomalta: "ONKO LIIKAA VAADITTU JOS HALUAN TISKIKONEEN TYHJENTÄÄ RAUHASSA?!" On. Useimmiten on. Normaalisti se tosiasia on ihan ok, mutta hermostuneena tuntuu kohtuuttomalta.

Mulla on ulosmenolle myös toinen vaihtoehto, tanssiminen. Jep. Eikä mitään sievää tanssahtelua vaan tunteet vapauttavaa kreisibailausta. Musiikki niin lujalle, että se hämmentää raivokkaimmankin lapsen, niin johan rupee homma rullaan. Eikä mitään Fröbelin palikoita tai TiTi -Riittaa, vaan kunnon tanssimusaa. Mulla on Beyoncen, Rihannan ja Lady Gagan levyt oikeastaan vain tätä käyttötarkoitusta  (ja siivousta) varten. Huh, kun se helpottaa. Pojat tykkää ja mää rentoudun. Verhot kandee laittaa alas, niin ei tarvi ajatella naapureitakaan. Kuvissa S:n tyylinäytettä.

Tänään on taas tanssittu. Ja rauha on maassa. Suosittelen.