Kerholainen.

L:n kerho alkoi taas kesäloman jälkeen. Kerho muutti kesän aikana uusiin tiloihin tuohon kahden korttelin päähän, mikä sopii mulle varsin hyvin. Vein L:n tosiaan aamulla kerholle ja mulle melko tyypillisesti oltiin hiukan ajoissa (Mää inhoon myöhästelyä. Oikein aikakin syvästi. Vähän mua haittaa joskus toistenkin myöhästely, mutta siis eniten mua inhottaa olla itse myöhässä, koska mun mielestä mää varastan silloin mua odottavan ihmisen aikaa. Ja se on aika itsekästä.), siinä vaiheessa kun meille oltiin jo esitelty paikat ja olin sanonut L:lle moi moit, alkoi väkeä lappaan sisälle. Seisoin ovella rimpuileva S sylissäni, kun ohjaaja kysyi: "Onkos vanhemmat jäämässä lasten kanssa kerhoileen?" "Joo, joo, joo." kuului joka suunnalta. Tämän jälkeen ohjaaja kääntyi minun puoleeni "Paitsi sää olitkin lähdössä." Viuf viuf viuf, vanhempien päät kääntyivät ovelle päin; kuka onkaan tämä äiti joka jättää lapsensa yksin ensimmäisenä kerhopäivänä. "Joo, tota, mä aattelin.. joo, että me tästä.. varmaan.. tosiaan.. mennään kyllä.. ja tota, joo.. lähden." Ihanan vilvoittava syksytuuli puhalsi ulkona hiestä märkään niskaani, kun painuin S:n kanssa pihalle ja soitin A:lle: "Okei, joo, kaikki muut vanhemmat vissiin jäi sinne. Ihan kiva. Tulipas mulle huono mieli. Ja mää sanoin vielä, että me mennään S:n kanssa kaupungille, olisin nyt keksiny edes jonkun neuvolaan menon tai muun tärkeän menon. I suck."

Voi räkä. Mää nyt koitan tuudittautua siihen, että ne kaikki muut lapset oli siellä ensimmäistä kertaa, ja L on ollut tuttujen ohjaajien kanssa jo vuoden ennen tätä kesälomaa. Ne ohjaajathan tietää tämän, ja yksikin sanoi, että "L:han on jo ihan vanha konkari." (tuudittaudun myös tähän), mutta ne muut vanhemmat. Niille mun tarttis jotenkin tehdä selväks, etten mää oo ihan kurja äiti. Ehkä mää vaan huudan L:lle kun meen kohta hakeen sitä, että "Heippa kultaseni! Oliko sulla hauskaa KESÄLOMAN jälkeen? Oliko täällä vielä samoja leluja mitä AIKAISEMMIN?" Sit pitää muistaa hymyillä kaikille. Tosi paljon.

S:n kanssa me mentiin tosiaan kaupungilla käymään. Menin vaatekauppaan kun halusin jonkun uuden paidan. Koska olin vaunujen kanssa liikenteessä menin ihan perimmäiseen sovituskoppiin ja jätin verhon auki, sillä olin sovittamassa vaan pitkähihaista, eikä mun näin ollen tarvinnut ottaa kun hihattomalle. Ja sit siihen tuli siivooja. Kai se aatteli, että kun jätin verhon auki, niin koppi on tavallaan vapaana. Oli se vähän kiusallista vaikka mulla se hihaton olikin päällä. Koitin siinä vähän kattella miltä se sovittamani paita näyttää, mutta ei tullu pyörittyä kauheen vapautuneesti peilin edessä, kun oli sitä tungosta. Ja sit aloin kommentoimaan vaunuissa viattomasti katselevalle S:lle tilannetta, kun yritin kaiketi antaa itsestäni rennon kuvan: "Mitäs S sanot? Tuleeko kaupat?" yms. S tujotti. Siivooja-poika oli ehkä hieman ihmeissään ja mää vaan jatkoin. Voi hyvänen aika. Ensi kerralla voisin laittaa verhon kiinni ja kurkata vaan välillä verhon raosta, että mitä S duunailee, Tai sit voisin mennä vaatekaupoille yksin.

Sit me mentiin vielä apteekkiin ostaa d-vitamiinia L:lle ja mulle C-vitamiinia. Kun olin saanut ne valittua yhden kivan tädin kanssa ja olin menossa kassalle, siinä olikin semmonen toinen täti, jolla oli tarjous vitamiineja, kun nyt on kuulemma vitamiini -päivät. Ja ne vitamiinit oli vielä suomalaisiakin. Ja vaikkakin mulla oli jo kaikki tarvitsemani vitamiinit kourissa, niin nyt mulla on 250 kappaletta toisiakin vitamiineja. Ja L:lle kuukauden näytepakkaus d-vitamiineja, niiden ostamieni 300 tabletin lisäksi. Semmosta. En edes uskalla katsoa lääkekaappiin montako sataa vitamiinia siellä odottelee. A on meillä yleensä vitsku-vastaava ja saa olla jatkossakin. Sitten kun me neljän vuoden päästä tarvitaan niitä lisää.

Mulla on aina tosi suuria vaikeuksia kävellä noiten maistiais ja näyte-kojujen ohi. Tai siis ei mitään vaikeuksia kävellä niiden ohi, mutta jos mä jään jutulle tai maistan jotain, niin kaupat tulee poikkeuksetta. Jotenkin mää aattelen, että ne varmaan loukkaantuu jos en osta niiden tuotteita, ja varsinkin jos oon maistanu jotain leipää tai jugurttia, niin enhän mää missään nimessä halua pahoittaa heidän mieltään, vaan musta kaikki on aina "Tosi hyvää! Ja tätä täytyykin saada kotiin. Joo, pistetään pari purkkia." Harvoin onneksi tulee niin kalliiksi, kun sinä kertana kun otin vastaan ilmaisen käsienhoidon. Huh, siinä oli jo A.llekin selittelemistä.

Mutta nyt hakeen se L sieltä kerhosta! Moikka moi ja hauskaa viikon alkua!