Lauantai-puuhat.

Mun puhelin on vähän jännä ja ottaen huomioon, että se on myöskin aika uusi, niin suostuin nyt lopulta mieheni painostuksesta kirjaamaan niitä puhelimeni erikoisuuksia (vikoja) ylös, jotta A voi viedä sen huoltoon ja mun ei tarvi irrottaa akkua 1-4 kertaa päivässä saadakseni puhelimeni pois tiltistä. Niitä vikoja oli yhden a4:n verran, että sikäli ihan aiheellista. Lähdimmekin sitten eilen heti aamusta hakeen mulle varapuhelinta A:n työpaikalta ja hämmästykseni oli suuri, kun varapuhelimeni paljasuikin minigrip -pussissa lepääviksi puhelimen osiksi. Varapuhelimeni oli kuulemma vielä vähän vaiheessa.

Eilisen aamupäivän toinen ohjelmanumero oli löytää S:lle sadehousut ja -takki, helpommin sanottu kuin tehty. S on kokoa 86, mutta sadevaatteet on tunnetusti valtavia. L esimerkiksi käyttää sadetakkia joka on kokoa 92, vaikka pojan muut vaatteet ja sadehousutkin ovat kokoa 104. Joten, ajattelin etsiä S:lle koon 80 sadevaatteet, mutta yleensähän poikien ja tyttöjen koot alkaa 86:sta ja siihen asti on vaan vauvanvaatteita. Ja vauvanvaatteisiin ei lukeudu sadevaatteet, vaan lähinnä vaan syksyn tullen söpöt fleecehaalarit yms. Ei löytynyt ei, vissiin joku sesonki kyseisillä tuotteilla..? :) Lopulta löysin koon 86 kamppeet ja olin jo valmis hukuttamaan S:n niihin, jos ei muu auta, kunnes vilkaisin hintalappuja, yhteensä 55 euroa. Tuntu jotenkin kohtuuttomalta, joten jätin roikkumaan henkareihin pääteltyäni, että siihen on syynsä miksei muutkaan ole niitä ostaneet.

Tämän jälkeen lähdimme koko perheen voimin markettiin. Lauantai aamuna. En oo varma oonko kirjoittanut täällä asiasta ennenkin, mutta määhän en käy juurikaan marketissa, sillä A on mitä kohteliaimmin tehnyt selväksi, että vaikka hänellä on marketin ihmisvilinässä kaitsettavanaan 3 ja 1 -vuotiaat lapset, olen kuulemma minä silti porukan raskain kiukutteluineni ja katoamisineni. Voi että, mä vihaan marketissa käyntiä. En usko, että kukaan tykkää siitä olosta, kun tuntee itsensä tyhmäksi ja mulla on sellainen olo lähes joka kerta kun lähden isompaan markettiin. Mää en tajua millä logiikalla ne kamat on sinne kauppaan sijoiteltu. Sit mää huomaan seisovani keskellä pääkäytävää ihmisten tiellä ja miettiväni: "Jos mää olisin ketsuppi, niin missä mää olisin?" tai "Täällä on pakko olla lastenruokia myytävänä, pakko, missä ne on, missä ne on?" ja mieleeni ei juolahdakkaan, että lastenkamppeet ruokineen päivineen voi kuin voikin olla tungettuna jonnekin päivittäistavaroiden, vaatteiden, taulujen ja valaisimien taakse kauimmaiseen nurkaan kauaksi muusta ruokaosastosta. Tai kananmunat! Mää oon päätynyt siihen, että se kananmunien esillepano -paikka on joku kaupanalan ihmisten sisäpiirivitsi, ihan oikeesti. Ja sit mussa on vielä semmonen bonus, että aina kun mää oon marketissa mukana, rahaa menee huomattavasti enemmän, sillä muistan kaiken mitä kotona tarvitaan (ja "tarvitaan"). Joten lähes aina marketti-keikat hoitaa A ja L tai jopa koko miesväki sillä aikaa kun mää meditoin kotona.

Mutta eilen tosiaan mentiin taas kaikki, kun ajattelin että minulla on vielä häviävän pieni mahdollisuus löytää S:lle sieltä ne sadevaatteet ja mitäs, mitäs, mitäs, marketissa olikin Lastenpäivät. Wohou. Heavy stuff. Oli ilmapalloja, pellee, ilmaista jäätelöö, maistiais-kojuja, ilmaisia lasten cd:itä, lapsia, lapsia ja lapsia, yms. Oli kyllä onneksi myös yhdet koon 80 sadehousut. Käyttäydyin kyllä nätisti, sillä tapasin marketissa sattumalta kummityttöni joka mut nähdessään juoksi halaamaan mua, mikä pelasti markettireissun ohella myös koko päiväni. Maailman ihanin kummityttö. Ja jotten pilaisi siihen asti kestänyttä hyvää käytöstäni kassajonossa, otin pojat ja skippasin tämän vaiheen kokonaan.

Illalla olin ehdottanut yhdelle naapuripariskunnalle, että menisin hoitamaan heidän 2,5 -vuotiasta tytärtään, jotta pariskunta saisi hiukan omaa aikaa, heillä kun ei asu sukulaisia täällä päin ollenkaan, eivätkä he ole päässeet käymään missään kaksin tyttärensä syntymän jälkeen. Vaikkakin yleisesti ottaen koen, että lapset ihan diggailee musta, niin kyllä silti hiukan jännitti, miten tytön kanssa sujuu, kun hän jäi tosiaan ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin äitin tai isän hoitoon. Mutta hyvin meni! Ei mitään ongelmaa. Varmistelin ja otin vähän meijän poikien leluja mukaan, mm. palikat. En tiedä onko tämä joku tyttöjen ja poikien ero vai mikä, mutta olipas erikoista leikkiä niin, että leikin kohokohta on se, kun saa rakennettua korkean tornin, eikä se, kun torni potkaistaan seinään. Ja muutenkin oli ihan kivaa vaihtelua leikkiä esim. majaa, ilman, että majan katolta täytyy hypätä kerien alas ja tehdä leikkiruokaa, eikä kakka-mössöö. Ja vaikka olenkin tottunut hiukan rajumpiin leikkeihin ja ne tuntuvat omimmalta, niin oli silti ihan kivaa vaihtelua! Ehdotinkin, että voisin tulla toistekin ja pyrin tekemään varsin selväksi, että vastapalveluksia ei tarvita, sillä ilta tavallaan tuntui jo palvelukselta kaikessa leppoisuudessaan. :)

Mutta nyt täytynee kömpiä pois täältä makuuhuoneesta ja paljastaa, että hereillä ollaan. Letkeetä sunnuntaita!