Mökillä ilman paikkaa.

Heippa!

Käsi ylös, kenen mielestä mulle annettiin mökkireissulla opetus, kun iltapalan jälkeen, kun olin jo vähän niinkuin yöpuulla, päätin mennä hakemaan vielä yhden kourallisen karkkia ja sitten - irtosi paikka hampaasta. Voi räkä. No, ei se mitään. Olen tässä soitellut hammaslääkäriaikaa, ja melko äkkiähän niitä näyttäisi yllätyksekseni saavan. (Ou crap, sain sen jo huomiselle.) Mulla ei ole mitään hammaslääkäripelkoa, vaikka voisin aikaani kyllä monella muulla tavalla viettää mieluummin, mutta viimeisin käyntini oli kyllä aika eksoottinen, sillä olin muistaakseni yhdeksännellä kuulla raskaana, ja tuollainen vaaterissa olo sillä hetkellä ei ollut mikään lemppari-asento. Mun kaikki julkiset oksentelut ja (lähes)pyörtyilyt tapahtuu just tollasissa tilanteissa. Sillon olin tosiaan aivan varma, että taju lähtee ja hiki päässä ja korvat suristen pyysin vaan hammalääkäriä tai -hoitajaa nostaan päätä ylöspäin, kun tuntui, että makasin pää jalkoja alempana, varmana kuolemasta. Sitten oon oksentanu Särkänniemen narunvedossa, (käytyäni tosin sitä ennen jossain hiukan hurjemmassa laitteessa, mutta kukapas sitä tietäisi) ja sitten olen sekä oksentanut että lähes pyörtynyt siinä laktoosi-intoleranssi (Kääk, tekis vaan mieli kirjottaa intorelanssi, niinkuin olen asian toistakymmentä vuotta ilmaissut, ellei ole ollut aikaa miettiä sanaa ensiksi englanniksi) testissä, missä juodaan se litku ja otetaan verikokeita. Ei lainkaan noloo. Varsinkaan kun labrahoitaja jolle palautin litkut hänen jaloilleen oli tavallaan mun äitin työkaveri. Pahoittelut tästä. Herkkä vatsa.

Tavallaan tietty ihan kiva, kun jossain labrakokeissakin tulee tota oheistoimintaa, niin se vie hyvin huomion pois siitä itse verikokeen otosta. Vähän niinku tässä joku aika sitten kun vein S:n pojan ensimmäiseen käsivarresta otettavaan verikokeeseen. Normaalisti olisin tietty ollut sydän sykkyrällä ja itku kurkussa kun lastani näin kiusataan, mutta onnekseni (...) S:lla oli juuri tuolloin maha löysällä ja kun me oltiin odotettu vuoroamme joku puolituntia ja vuoronumeromme ollessa 142 ja numeronäytön kilahtaessa numeron 141 merkiksi kilahti myös S:n vaippaan universaaliseet vesiruikulit. Verikokeessa seurasinkin stten pääasiassa S:n vaipan puntista ja housun puntista uhkaavasti omia housujani lähestyvää rajaa, ja lähinnä ajattelin vain, että: "Pistä nyt se neula jo!" Vois S rukkaa, se ei kyllä ollut varmaan pojan onnellisin päivä. Tilanteessa ei lopulta romahtanutkaan mun tai S:n paineensietokyky vaan laboratorionhoitajan, jolta lipsahti putket käsistä ja täten näytteenottoajan pitkittyessä kävelin labrasta iloisesti ravat housuilla kotiin. Näitä nyt sattuu, ei se ollut varmaan sen labrahoitajankaan elämän onnellisin päivä.

Anteeksi nyt kun pitäydyn vielä toisenkin kappaleen verran samassa aihepiirissä, mutta kun tosiaan menimme lauantaina sinne mökille, nappasin mukaani yhden potan. Meillä on niitä 3 ja aktiivikäyttäjiä tällä hetkellä 0, L:n siirryttyä pöntölle ja S:n vielä miettiessä mitä siellä potalla sitten kuuluisi tehdä, joten yksi jouti enemmän kun hyvin mökille. Onhan mökillä kyllä yksi potta jo valmiiksikin, tai onko se enemmänkin potta vai vanha emalikattila on hieman kyseenalaista. Niin tai näin, kyseisellä potalla on vaikuttanut olevan yhtä helppo istua kun jumppapallon päällä ilman jalkoja. Mökillä on vain ulkohuussi ja koska L tarvii yleensä pissattaa yöllä ainakin kerran, ajattelin, että tukevalla potalla käynti olisi mukavampaa, kuin keikkua sillä emalikattilalla tai lähteä etsimään ulkohuussia kirpeästä syysyöstä. Kävimme mökkiseurueemme kanssa lyhyen keskustelun aiheesta "Takkaan tuli vai riittääkö pelkkä patteri?" ja päädyimme pelkän patterin riittävän, onhan tulen laittamisessa takkaan omat riskinsä. Nukuimmekin sitten huikeassa patterin hohkaamassa plus kolmentoista asteen lämpötilassa ja voin kertoa, että hyvästä suunnitelmastani huolimatta L hiukan vetäisi happea, kun istutin hänet unenpöpperöisenä jäiselle potalle.

Tosiaan, nukuimme sitten päivä- ja yövaattet päällämme ja omien peittojen lisäksi meillä oli yksi lisäpeitto/äiti ja lapsi-combo. Aikamoista. Oli kyllä aika ihanaakin napata lapsi (varsinkin sen edellis-illan episodin jälkeen) tiukasti kainaloon, kun L ainakin oli olosuhteista huolimatta aikas toimiva kuumavesipullo. (Hitsi mää googletin tota sanaa, eka kirjotin tohon lämpöpatteri, mutta sitten musta alko tuntuun, että se on väärä sana, sitten mieleen tuli lämpöpussi, mutta se onkin se vauvojen makuupussi-juttu, sitten laitoin lämminvesipussi ja kuumavesipussi, sitten hain jo hakusanoilla hypotermiasta kärsivän potilaan lämmitys ja lopulta löytyi sitten toi kuumavesipullo, mutta musta lämpöpatteri kuulostaa silti paremmalta, vaikka googlen mukaan sillä lämmitetään rakennuksia.) Ei se kylmyys kyllä haitannut yhtään, varsinkin kun voi ajatella sen olevan vaihtoehtona häkälle (häälle?).

Oli kyllä tosi kiva mökkireissu, seura oli mitä mainiointa ja siinä missä olin tehokkaasti vähätellyt mökkiämme (siis isovanhempieni mökkiä) ja sen ympäristöä, onhan sen noloa kehua mitään itseeni vähääkään liittyvää, oli kiva kuulla miljööstä sellaisen ihmisen mielipide, joka ei ollut siellä ennen käynyt, varsinkin kun mielipide oli varsin positiivinen. Näin itsekin paikan vähän uusin silmin, eihän se ole yhtään hassumpi! Ehkä mökkiä on vain alkanut pitään vuosien saatossa hiukan itsestäänselvänä paikkana, mutta nyt varsinkin kun isäni on laittanut siellä paikat ihan uuteen uskoon, niin sehän on suorastaan viihtyisä.Vaikkakin meillä oli L:n kanssa viimeksi kaksinkin oikein mukavaa, niin oli kyllä kivaa näinkin, että meille oli molemmille kaverit mukana, naapurista lähti siis ennenkin blogissa vilahtaneet ystävät mukaan.

Illalla kierreltiin metsässä ja rannassa, pelailtiin ja herkuteltiin ja kun lapset nukahti katsottiin vielä telkkaria ja rupateltiin niitä näitä. On muuten tosi hauskaa kun ollaan tämän naapurin rouvan (:D, paremman termin puutteessa) kanssa ystävystytty näin aikuisiällä, niin kesken jonkun jutun voi kysyä toiselta yhtäkkiä vaikka, että: "-Mitkäs sun vanhempien nimet muuten on?" Ei kyllä lopu jutut heti kesken, kun on vähän niinkuin lähes kolmenkymmenen vuoden edestä asioita kertomatta. :) En tiedä mitä mieltä muut on, mutta mun mielestä aikuisiällä uusien ihmisten kanssa ystävystyminen on melko työlästä, just kun kaikki aloitetaan ihan alusta ja ne ensimmäisten tapaamisten vaivaantuneet puhelinnumeroiden vaihdot yms. Ja erityisen vaivaannuttavaa on tutustua puistossa tai pihassa, missä tietää kyllä kaikkien lasten nimet, mutta vanhempien nimistä ei ole hajuakaan. Se on helppoa alkaa kyseleen sitten viikojen jutustelujen jälkeen, että, tota, mikäs se sun nimi olikaan? Mutta tosiaan, kaiken alun kankeuden jälkeen, homma on kyllä varsin antoisaa.

Asiasta toiseen, hain L:n tossa joku aika sitten kerhosta ja kerhonvetäjä sanoi, että: "-Me ollaan mietitty, kun sääkin sitä joskus kyselit, että se isompien kerho voisi olla jo parempi L:lle." Onko paha jos mun mieleeni nousi heti kysymys: "Mitä se on tehnyt?"? No ei, olin kyllä varsin ilahtunut ajatuksesta, oon tosiaan tässä itsekin miettinyt useampaan kertaan, ettei tuo laulu-ja kuvaamataito -painotteinen kerho taida olla L:lle ihan omiaan. Nyt L:lle ehdotettiin maanantai ja tiistai iltapäivisin olevia seikkailu ja retki-kerhoja, mitkä kuulostaisi kyllä toooosi kivoilta. Temppuilua ja ulkoilua ja seikkailuita, niistä uskoisin L:n nauttivan kovasti. Ja olisi myös ihan loistavaa, ettei mun tarttisi itse keksiä seikkailua viikon jokaiselle päivälle.

P.s. Jos oon maininnut täällä, etten oo kauheen lahjakas käsitöissä, niin se on taas sitä mun vähättelyä, sillä mää oon tehnyt tämän:

Kyllä, mää oon kirjottanut tohon tekstiilitussilla ihan itse koulun käsityötunnilla. Oon tosin tehnyt ton mun vanhemmille, enkä suinkaan mökille, etten oikein käsitä kuinka tuo on sinne joutunut. Onneksi vanhemmat ei ole luopunut mun tekemästä Jamie Walters -tyynyliinasta, tai ainakin uskon vahvasti, että se on heillä kotona kovassa käytössä, kun ei sitä mökilläkään näkynyt.