S osasi antaa itsekin arvoa tälle onnistumiselleen, niinkuin kaveri kyllä vaikuttaisi muutenkin osaavan arvostaa kaikkea tekemäänsä. Olemme nimittäin nyt vasta aloitelleet sitä perinteistä: -"Lamppu, missä lamppu, lamp-pu?" -kyselyä oikein kunnolla ja S:lle homman kohokohta vaikuttaisi selvästi olevan se, kuinka hän lampun osoittamisen jälkeen taputtaa itselleen varsin vaikuttuneena. Olen kuullut usein puhuttavan, joskin asiasta puhuvat taitavat omata "tietoa" tuolta jostain 1950-1970 -luvuilta, kuinka lapsi yleensä joko oppii puhumaan ajoissa tai sitten liikkumaan, mutta harvoin nämä kaksi asiaa kuulemma kulkevat samassa paketissa. Sikäli tämä pitää paikkansa, ei S:n puhumaan oppimista kannata odottaa ihan lähitulevaisuudessa.
L tosin oppi kävelemään 10 kuukauden ikäisenä eikä puhumistakaan tarvinnut odotella, mutta arvatenkin juuri minun lapseni on se säännön vahvistava poikkeus. Niinkuin varmasti jokaisen oma lapsi on, juuri niinkuin pitääkin.
Tänään olen huomannut taas miettiväni, itsekin mahatautia potevana, että kuinka mahtavaa olisikaan, kun saisi vain mennä peiton alle tutisemaan ja kärsimään ihan rauhassa ja joku muu hoitaisi pojat. Olen päässyt ajatuksen jalostamisessa jo niinkin pitkälle, että olen alkanut jo kyseenalaistamaankin ajatusta. Olisikohan se sittenkään niin hienoa? Ehkä olisi kiva, kun ei tarvitsisi jaksaa tehdä mitään "ylimääräistä", mutta tulisi epäilemättä vellottua siinä huonossa olossa oikein koko tarmolla. Nyt ei ehdi ihan täysillä pureutumaan oman olonsa kurjuuteen, kun täytyy tsempata, että saa hoideltua poikia. Ja jos se tsemppaus on kerran mahdollista, niin ehkä se on ihan hyvä juttu.
Esimerkkinä voisin kertoa juurikin siitä S:n odotusajan pahoinvoinnista, jossa L eli vahvasti mukana. Ei ollut montaa kertaa, ettenkö olisi saanut esikoista viereeni örisemään ja räkimään syleillessäni vessanpönttöä. Ja kun toinen repi siitä niitä valtavasti huumoria, niin pistihän se naurattaan itseänikin, ainakin sen hetken kun oksentamiseltani pystyin nauramaan. Kyllä se ainakin hauskempaa oli kuin L:n odotusaikana, tehdessäni kesätöitä hautausmaalla ja pyrkiessäni pidättelemään oksennusta hautojen kohdalla ja tähdätessäni oksentamisen aina kompostilla käynti -keikoille tai kahvitauoille.
Eri asia sitten on, jos on ihan tosissaan niin kipeä ettei vain pysty tsemppamaan, silloin olisi suotavaa, että kaikilla olisi joku jonka puoleen kääntyä.
Kun S oli vuosi sitten ihan pieni ja heräili öisin jatkuvasti, sanottiin mulle neuvolassa, että he eivät enää vain pyydä, vaan ihan oikeasti käskevät (huomaan korostavani aina, että mua käskettiin, enhän mää nyt muuten...)minua ottamaan yhteyttä Perhetyöhön, josta meille tulisi hoitaja auttamaan lasten kanssa ja kodinhoidossa, että mää saisin levätä ja jeesiä noin muutenkin. Musta se oli ihan super-noloo, ajattelin, että ei voi olla totta, etten mää jaksa näiden kahden kanssa, kun onhan monella enemmänkin lapsia ja ne näyttäisi pärjäilevän ihan hyvin ilman että on ketään ulkopuolista auttamassa. En kertakaikkiaan kehdannut soittaa ja pyytää apua tuntemattomalta, vaikkei se sen helpompaa ollut tutuiltakaan pyytää. Ja niinkuin on varmasti tullut selväksi, mulle ei normaalisti tuota vaikeuksia pyytää apua, ainakaan omasta mielestäni, eikä mulle myöskään tuota vaikeuksia myöntää etten mää haltsaa kaikkea, mutta se ettei jaksaisi hoitaa omia lapsiaan on aika... aika tiukka paikka. Eihän siihen sitten tarvittu muuta kuin yhden toisen äidin "hyväksyntä", ja toteamus, että "On meilläkin käynyt Perhetyön täti auttelemassa.", niin johan sain soitettua. Ja voi että, Perhetyön tädit oli kyllä suureksi avuksi siihen aikaan. Suosittelen.
Tärkeää mun mielestä on myös se, että jos ei jaksa, niin sitten ei jaksa. Jos on itse kipeä, niin kyllä ne lapset voi mun mielestä yhden (tai useamman) päivän olla ulkoilematta ja katselle dvd:tä, turha tehoilla, jos ei tehot piisaa. Näihin tunnelmiin, ei haittaisi vaikka huomenna olisi kaikkien mahat terästä ja valmiina vastaanottamaan synttäriherkkuja. Mukavaa viikonloppua!
(Kuvissa L demoaa äidin pahoinvointia S:n odotusaikana.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti