Pesin saunan sitten sillä. Ja L kysyi, arvatenkin jotenkin asiaan liittyen, että: "Onko huomenna joulu?" Mikäköhän siinäkin on, että yhdistän ainakin itse Mäntysuovan tuoksun jouluun? Ehkä joku lapsuudesta kumpuava juttu, sillä meillä tehtiin aina perusteellinen joulusiivous, ehkä äiti ja iskä on sitten käyttänyt Mäntysuopaa. Tai sitten L vaan ajateli, että nyt on kyllä jotain spessua tulossa, kun äiti kuuraa jo saunaakin. Tai niinkun yksi täti (sormet ristiin, ettei se ollu kukaan sukulainen, joka saattaa lukea tätä) kertoi tekevänsä niin, että pesee aina kesällä kaikki matot Mäntysuovalla ja laittaa osan matoista kosteina jätesäkkeihin, leikkaa säkin kulmaan pienen reijän - ja tadaa - jouluna on kuulemma ihanat puhtaan tuoksuiset matot lattioille. Totaaa, jos mulla on 50/50 mahdollisuudet siinä onko mun karjalanpaisti-lihat mureita vai pingispalloja, niin mää uskaltaisin väittää, että sillä tätillä on huonommat mahikset sen kans, onko jouluna lattialla hyvän tuoksuiset vai homeiset matot. Mää voin olla tietty väärässäkin. Ja tosiaan aika kehno karjalanpaistin tekijäkin.
Mutta kadonnyt saunanpesuaine ei ollut mitään, verrattuna tulevaan. Mentiin nimittäin ruokakauppaan, L matkasi taas S:n vaunujen jalkatuella, niinkuin aina. Tutkaillessani hammastahnoja, ehdin juuri kuulla inventaariota vieressämme tehneen naishenkilön säikähtäneen hapen vetäisyn/kiljahduksen, kun mäsähti. L tippui suoraan päälteen lattialle. Tai pikemminkin suoraan naamalleen. Voi itku. Ja veri. Apua. En tiedä oliko poika ollut lähdössä johonkin, nojasko S sen verran eteenpäin, että painopiste tuli liian eteen vai mitä oikein tapahtui, mutta kyllä sattui. S oli vöissä, joten hälle ei käynyt kuinkaan. Ja jos nyt kaikki tälläinen on super-ikävää kotonakin, niin on kyllä vieläkin kurjempaa sillon, kun se tapahtuu lähikaupassa. Lähikauppa kun ei ole mikään sievä kyläkauppa vaan Anttilan alakerta. Ja yleisöä on riittämiin. Onneksi löysin laukusta yhden nenäliinan jolla sain pyyhittyä pojan kasvot, verta kun tuli suusta ja nenästä. Kun L oli rauhoittunut, haettiin pakastealtaasta jäätelötuutti, henkiseen paranemiseen ja huulen turvotukseen. Yks ihana kaupantätikin tuli kyseleen miten kävi, sillain tosi ihanasti, aidosti huolissaan olevana ja sanoi mullekin jotenkin tosi kivasti, "Näitä nyt sattuu, eikä näytä pahalta." tai jotain vastaavaa, mulle tuli siitä kuitenkin parempi mieli. Ihana täti. Täytyy viedä sille joku kukkapuska joku päivä tms.
Kun päästiin kaupasta ulos, satuttiin törmään yhteen naapurintätiin (sairaanhoitaja) tyttärensä kanssa, ja se teki nopean tsekkauksen L:n voinnista. Ei ollut kuulemma hätää. Sekin oli ihana. Lopuksi kysyin vielä, että nyt kun se on tarkistanut mun lapsen voinnin, niin osaisko se kertoo vielä kuinka veri lähtee vaatteista parhaiten ja sen jälkeen annoin toisten jatkaa matkaansa. Vaikka se varmaan paistaa lähes päivittäin täältä blogista läpi, niin mun tekis oikeesti mieli kirjoittaa suunnilleen joku laulu näille meijän pihan äideille ja tädeille. Ne on niin ihania. Ja jotenkin, ne on aina tässä, hyvinä ja huonoina päivinä ja ne ymmärtää. Voi vitsi, että ne ymmärtää. Super-tärkeitä.
Mitäs sitten. Tultiin kotiin, koitettiin vielä heiluuko hampaat ja kun ei heilunut alettiin leipoon sämpylöitä. Tarvi meijänkin leipoa niitä, kun tuntuu, että kaikki muutkin on leiponu. :) Päätin tehdä mulle ja L:lle jotain hauskaa ja erilaista päiväruokaa, joten tein nakkisämpylät. Ne olikin ihan hauskat ja erilaiset, harmi vaan ettei L pystynyt syömään omaansa, kun ketsuppi kirveli rikki mennyttä huulta. Puraisi sitten nakin päät ja kiitti ruuasta.
Voi syksy! Eilen laitettiin ekaa kertaa kynttiläkin palaan iltapalalla ja no, se oli varmaan tän syksyn eka ja vika kerta. L ymmärtää kyllä, että kynttilät voi olla vaarallisia, ("Jos sää puhallat sitä, se tuli voi tarttua verhoihin ja sitten meijän koti palaa!" tms, eihän vaan menny överiks?! Huoh.) kynttilät on kuumia, eikä niihin saa koskea. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että poikaa kovasti huvittaa kuinka tuli lepattaa kun siihen puhaltaa ihan vähänkin. Eikä se poista sitäkään tosiasiaa, että kiinnostaahan se kuinka lähelle kynttilää käden voi laittaa, ennekuin se tuntuu kuumalta. Enkä voi tästä poikaa juuri moittia, olenhan itsekin testannut sormenpäällä, onko auton tupakansytytin kuuma jo ennen hehkumistaan oranssina. Kiinnostuneille tiedoksi, on se. Kiinnostuneille tiedoksi myös, ettei käpyjä kannata pilkkoa kirveellä, kirves on siihen liian suuri ja sormet liian tärkeitä. S koitti myös koko iltapuuronsa ajan kingetä (Wau, miten tyhmältä toi sana näyttää kirjotettuna!) syöttötuolistaan tutkimaan kynttilää, joten olkoot.
Käytiin tuossa vielä ennen päiväunia kylvyssä, piti mennä saunaan, mutta olin vielä sen verran herkillä etten uskaltanut, siellä on kuitenkin kuumaa kiuasta ja korkeaa laudetta jne. Ei tänään. Kylpemisestä puheen ollen, kuinkakohan monta kertaa 10-15 minuutissa ehtii sanoon "Pylly alas!" ? Ihan oikeesti, miksei siellä ammeessa voi istua hetkeäkään?
Nonni, katoin nyt näitä kuvia mitä otin aamulla ja onhan meillä ollut kivaakin. Kuinka se meneekin aina niin, että noi kurjat jutut jyrää kivat jutut. Ehkei nyt aina, mutta aika usein. Tai se taitaa mennä niin, että sillon kun mies tulee töistä ja kysyy miten päivä on mennyt, muistaa vaan ne kurjat jutut, ja kun sitten pojat illalla nukahtaa, niin muistaa taas vaan kaikki kivat jutut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti